Äidinkieltä ja kirjallisuutta.

Opiskelu netissä ei ole pelkästään ruutuun tuijottamista ja hiiren naksuttelua. Opiskelu täällä, kuten muissakin oppilaitoksissa vaatii lukemista ja taas lukemista, jopa kirjoista. Äidinkieli ja kirjallisuus oppiaineena on haastava ja mielenkiintoinen. Jokainen kurssi sisältää useamman kirjan lukemista ja tehtäviä alkaen tekstilajien tunnistamisesta novellianalyysin kautta tekstitaidon harjoitustehtäviin.

Itselleni lukeminen on kohtuullisen helppoa, samoin kirjoittaminen. Tekstieni järkevyydestä en mene takuuseen. Usein huomaan kirjoituskäden olevan ajatusta nopeamman. Pilkun viljelijänä olen mestari, mutta muita virheitä pyrin välttämään. Usein se jää kuitenkin pelkäksi pyrkimykseksi.

Täällä kirjoittamaansa on mahdollisuus korjata myöhemmin, jos huomaa itsekin ajatuksensa menneen hakoteille tai peräti ulalle. Itsesensuuri olisi usein paikallaan jo kirjoittaessa. Elämässä yleensäkin, pitäisi olla mahdollisuus virheidensä korjaamiseen, tai peräti pois pyyhkimiseen. Virheet ja mokat kuuluvat elämään ja ovat jopa elämän suola, sanotaan ja uskotaanhan me, että näin on.

Viimeisin lukutehtäväni on ollut Tuntemattoman sotilaan lukeminen. Valitsin kuitenkin alkuperäisen käsikirjoituksen tästä romaanista. Siinä ovat mukana kaikki sensuroidut kohdat, joita ei painettu julkaistuun versioon. Kirjailija Väinö Linna itsekin kritisoi joidenkin kohtien poisjättämistä, mutta hyväksyi lopulta kustantajan päätöksen. Olen lukenut tämän mainitun version kirjasta kaksi kertaa ja varsinaisen tuntemattoman kolme kertaa. Aina löytyy jotain uutta, mikä on jäänyt edellisillä kerroilla vähemmälle huomiolle tai jopa kokonaan huomaamatta.

Kurssin eräässä tehtävänannossa on 7 kohtaa, joihin pitää ottaa kantaa. Yksi niistä on kirjan yhteiskunnallinen näkökulma. Toinen tärkeä ajatuksia herättävä näkökulma on mies- ja naisnäkökulma. Kariluodon muuttuminen sodan aikana antaa myös pohdinnan aihetta. Mielenkiintoista ajateltavaa riittää.

Arto Paasilinnan, Väinö Linnan ja Veikko Huovisen teokset ovat tulleet kurssin alussa entistäkin tutummiksi. Huovisen Puukansan tarina oli lukuelämys johon syventyy täysin siemauksin. Kertomus on kuin elävästä elämästä ja oivallinen esimerkki siitä, kuinka saadaan mielenkiintoiseen aiheeseen sisältymään niin paljon yleistietoa luonnosta sekä ihmisen- ja luonnon yhteiselosta. Ihminen unohtaa usein, mistä tulee ja minne menee, absolutistitkin. Kirja on täydellinen biologian oppitunti, joka muistuttaa, että olemme osa luonnon kiertokulkua. Paikalle, johon viimeisen kerran kallistamme päämme, voi kasvaa suuri mänty, jonka latvaa pakkaset ja tuulet tuivertavat, unohtamatta auringon porotusta kuumina kesäpäivinä. Tällainen kohtalo oli Huovisen Puukansan tarinoiden päähenkilöllä. Sitten, sadan vuoden kuluttua tulee ”Gutzetin” mies, ostaa suurella rahalla männyn ja tekee siitä sanomalehtipaperia. Lehti voi olla Uutisvuoksi, Etelä-Saimaa tai peräti Pravda. Kiertokulku jatkuu.

Havukka-ahon ajattelijan lukeminen on aina uusi kokemus. Veikko Huovinen on kansan mies, kuten kirjansa päähenkilö Konsta Pylkkänenkin. Huovinen pitää luontoa yhtenä elämänsä tärkeimmistä elementeistä. Luonto ja sen ilmiöt sekä ihminen luonnon osana on kirjailijalle tyypillinen aihe. Kirjoissaan hän tuo esille luonnon ja ihmisen saumattoman yhteiselon ja pitää ihmistä yhtenä luontokappaleista, siinä missä sontiaiset, kaikenlaiset hyönteiset ja linnut sekä kaikki muutkin metsän elukat, unohtamatta kusiaisiakaan.

Kaikilla elävillä olennoilla, mukaan lukien ihminen on mahdollisuus käyttää luontoa hyväkseen, hankkiakseen sieltä vaikkapa elantonsa, tai muuten piristääkseen ajoittain synkäksi käyvää elämäänsä.

Luonto tarjoaa meille paljon ihmeitä, kun vain osaamme ottaa niitä vastaan ja käyttää hyväksemme. Viikolla olin poikieni kanssa mökillä ja siellä jos missä tulee nälkä, mikä ei liene suurikaan ihme. Ihmettä kerrakseen on miesten kesken tehty ateria, joka sisälsi perunaa, porkkanaa ja lisukkeena pannulla paistettua sipulia ja kantarelleja. Kaikki oman maan antimia, paitsi kantarellit jotka saadaan jokamiehen oikeudella naapurin metsästä.

Laitan tähän kuvan juuri kaivetuista perunoista……., että nuoremmatkin tietäisivät, miltä aidot alkuperäiset perunat näyttävät. Nämä ovat omassa maassa kasvatettuja, toisin kuin ranskalaiset perunat ja perunalastut, joita saa kaupasta. Perunan maku ja näkö voittaa kaikki pakasteena ostetut kevätkääryleet ja pitzat. Kieltämättä nekin ovat joskus aivan hyviä.

Kuva:Kalevi Kontiokorpi
dscn0302.JPG