Lukemista ja ”netistämistä”

Maanantai 23.2.09 kello on vähän yli iltaseitsemän. Tämä päivä on mennyt melkein vain oleillen, kirja käsissä. Nyt olisi aika alkaa laittamaan filosofisia ajatuksia paperille tai oikeammin kirjoittaa koneelle. Kirjaankin tarvitsee vielä palata, olenhan lukenut sen vähän niin kuin romaanin ja muodostanut kokonaiskuvan aiheesta. Mielenkiintoinen paketti tuo filosofian kurssi. Tuntuu, että se jos mikä olisi ryhmäkurssin paikka. Voisi vaihtaa ajatuksia aiheesta ja saada aikaiseksi keskustelua.  Kurssin keskustelupalsta tuntuu tosi tyhjältä. Mieli teki hypätä mukaan tuolle ryhmäkurssille, mutten tohtinut kun on menossa samaan aikaan toinenkin ryhmäkurssi.

Vähän laahaavat opiskelut taas jäljessä, en ole tuon vuodenvaihteen sairastelun jälkeen saanut aikataulua vielä kiinni, tuntuu niin työläältä ja paljon aikaa vieviltä nuo kielien kurssit. Olen jämähtänyt ennen joulua aloittamaani ruotsin kakkoskurssiin. se on todella paljon aikaa vievä kurssi, paljon nettitehtäviä missä menee aikaa. Välillä tulee mentyä yli siitä, missä aita on matalin ja haettua asia ensin suomeksi ja sitten vasta ruotsiksi. Tämä tapa on nopeuttanut valmistumista monen tehtävän kohdalla.

Tällä viikolla pyrin saaman kurssin valmiiksi kun olen sairaslomalla. Jouduin pieneen työtapaturmaan ja parantelen sitä täällä kotona. Paraneepahan tuo influenssa samalla kun on pakko olla rauhassa.

Yksi vastaus artikkeliin “Lukemista ja ”netistämistä””

  1. saria kirjoittaa:

    Filosofiasta olisi hyvä, jos ajatusten vaihto olisi vuorovaikutteista opiskelijoiden kanssa. Uskon, että asiatkin jäisivät paremmin päähän, kun niistä keskustelee muiden kanssa. Itse kaipaan keskustelua kyllä kaikista aineista, koska aivot tallentaa keskusteluista itselle pohdittavaa ja siten myös rekisteröi uutta tietoa. Filosofia on aine, joka pohditaa pitäisi lisätä, niin keskusteluhan sen saisi aikaan.

Jätä vastaus