“Tien päässä – käänny vasemmalle”

Näinhän neuvoo navigaattori, ja alan olla nyt tien päässä. Kun Otavasta lähtee Lahden suuntaan ja ajaa luiskaa ylös, näkee varoitusmerkin: “Lyhyt kiihdytyskaista”. Muuta liikennettä on tarkkailtava, ratkaisu on tehtävä ja kaasua painettava, ellei aio jäädä tien tukoksi. Vähän samanlainen tunne minulla on nyt.

Matematiikan yo-koe oli perjantaina, ja siihen liittyi muutama tymäkkä kauhukokemus, paljon kiireen tuntua ja hosumista, ja sitten uupuminen iltapäivällä; tehtävien tarkistus – ja vaivihkaiseksi tarkoitettu poislähtö.

Ensimmäinen kauhukokemus alkoi, kun tein ykköstehtävän a-kohtaa ja totesin, että miten vain etenenkin, yhtälö ei toimi. Tein kaikki kuviteltavissa olevat virheet ja keksin varmaan pari kokonaan uuttakin, ja sain lopulta aikaa vierähtämään liki tunnin tuohon tehtävän osaan, joka kaiketi yleensä on kaikkein helpoin aloitus- ja lämmittelytehtävä. Arvelin, että saan tällä vauhdilla siis kaksi tehtävää kymmenestä valmiiksi ennen kello kolmea! Se ei suuresti rohkaissut. Onneksi seuraavat sujuivat kuitenkin edes vähän nopeammin…

Toisen kauhun paikan kohtasin autojen etäisyyksien laskemisessa: mielestäni olin opetellut lyhyen matematiikan trigonometria-osan jokseenkin huolellisesti, ja odottelin saavani laskimesta sellaisia kymmenen-parinkymmenen metrin suuruisia välimatkoja – mutta vempain näytti vain itsepäisesti jotain negatiivista tai jotain paljon alle ykkösen. Ikään kuin kahden peräkkäin ajavan auton (tarkkaan ottaen kuljettajien silmien etäisyys) voisi olla miinus viisitoista millimetriä! Siinä vierähti puoli tuntia, kun mietin miten olen voinut unohtaa asian aivan perusteellisesti.

Sitten mieleeni hiipi muistikuva siitä, että olin jossain vaiheessa 8. kurssia silmäillessäni vaihtanut laskimen opaskirjan avulla asetukset sellaisiksi, että laskin näyttää radiaaneja, ei asteita.

Siinäpä onkin mukava hetki ruveta miettimään, mistä tuollainen vaihto tehtiinkään. Ei auttanut muu kuin mennä kaikki ylärivin nappulat kaikine vaihtoehtoineen läpi ja varoa muuttamasta mitään muuta. Lopulta asetuksen vaihto löytyi, ja pääsin tuollaisiin seitsemän, yhdentoista ja kahdeksantoista metrin etäisyyksiin, jotka tuntuivat paljon järkevämmiltä. Aikaa kului tuohon operaatioon valehtelematta melkein tunti, kun lasken mukaan ne turhat yritykset radiaanien kummallisessa maailmassa.

Lopulta kuitenkin sain paperini kasaan ja tarkistin kaiken – luulisin, että laskin myös tehtävien määrän ja katsoin että nimi on kaikissa papereissa. Sitten rupesin häiriköimään koko porukkaa tarralenkkareillani, jotka olin potkaissut jalasta kello yhdeksän. Niiden tarrat olivat itsekseensulkeutuneet kokeen aikana. Pitäisi kyllä olla henkilökuntaa enemmän, jotta tällaiset häiriöt saataisiin vältettyä: “Palvelukseen halutaan: 14 ylioppilaskoeavustajaa, päätehtävänä tarralenkkarien tarrojen aukipito”. Se meteli nimittäin, joka tarrojen avaamisesta syntyy silloin,kun ympärillä on kaikessa hiljaisuudessa tärkeään työhön keskittyneitä ihmisiä, on aika kamala. Niinpä minä pinosin kaikki tavarani syliini, lenkkarit mukaanlukien, ja hiivin hiljaa pois kuin olisin ollut pikkutunneilla palaamassa hiukan luvattomilta teiltä.

Olen rakastanut lukioaikaani ja Otavan Opistoa. Olen saanut valtavan hyvät eväät ja kokemukset reppuuni. Vaivaa täytyi nähdä ja aikaa kului, mutta kyllä se kannatti. Portilla minä vielä käännyin ja otin kuvan hienosta vanhasta puutalosta: nyt se on minulla taustakuvana kännykässä. En unohda teitä ikinä, otavalaiset: Otava on nyt minun kouluni, josta minä kirjoitin ylioppilaaksi, ja pysyy mielessäni aina sellaisena. Ennen minulla ei ollut sellaista koulua, mutta nyt on.

Toivotan kaikille opiskelutovereilleni menestystä, onnea, iloa opintoihin ja unelmien toteuttamisen voimaa.

Opettajille kaikesta tuesta ja avusta niin suuri kiitos, että sitä on vaikea saada tähän viestiin mahtumaan.

Nyt on edessä jäähyväiset, lyhyt kiihdytyskaista ja sellainen toive, että joskus vielä ehkä iloisesti kohdataan!

2 Responses to ““Tien päässä – käänny vasemmalle””

  1. Taru says:

    Olet Marja-Liisa tainnut oppia Otavan Opistossa vähän muutakin kuin matematiikkaa :) Opistollakin tilanteet vaihtelevat sen verran kiihkeästi, että usein tunnemme olevamme kiihdytyskaistalla. Toisinaan se kaista tuntuu olevan liiankin lyhyt ja joskus on harkinta-aikaa enemmänkin. Niin kauan menee kuitenkin hyvin, kun maali on kirkkaana mielessä. Ei sen niin väliä, mitä kautta sinne pääsee, kunhan sitä kohti loppujen lopuksi kuljetaan. Meille Opistolla työtä tekeville se maali on oppimisen tukeminen. Tavalla tai toisella.

    Kiitos, Marja-Liisa, tästä(kin) kirjoituksesta! Tämän luettuani ei pääse taas vähään aikaan unohtumaan se, miksi ja ketä varten minäkin Opistolla työtäni teen.

  2. Mari says:

    Tulipa ihana hyvä olo kun tätä luin :D Kiitos Marja-Liisa!

Leave a Reply