Seuraavat ilmiöt 2.12.2009 – 8.2.2010

Aallot
Tutkii jokaiselle omalta tuntuvaa mielekästä tekemistä. Aiheina voivat olla Alvar Aalto, meren tai järven aallot. Voit vaikka tutkailla miksi meren aallot ovat loivempia kuin järven. Maanjäristysaaltojen kulku maan alla voi olla myös mielenkiintoinen aihe. Miksei myös värien aaltoilu maalauksen pinnalla tai ääniaallot vaikkapa musiikkia kuunnellessa.
Aalloille sinua johdattelevat Jarkko Ahvenainen ja Leevi Heinonen.
Mietiskelin tässä hieman pienempiä aaltoja. Voisin vaikka tutkia mikrobien etenemistä puhtaalla pinnalla. Jonkinlaisia aaltoja nekin saavat aikaiseksi. Taitaa vain olla niin, että joudun pyytämään niin monelta taholta apua, että tuo on liian haastava aihe.
Tarkoituksena ilmiössä on edetä ongelmalähtöisen oppimisen menetelmän seitsemän askeleen mukaisesti. Nämä askeleet ovat:
1. käsitteiden selventäminen
2. ongelman määrittäminen
3. aivoriihi
4. ongelman analysointi
5. oppimistavoitteiden muodostaminen
6. itseopiskelu
7. purku ja arviointi
Aalloissa on mahdollista saada suorituksia RUB5, FY 1 ja FY3, Ge 3 ja KU 2 kursseista.
Aallot-ilmiö voi muodostua mielenkiintoiseksi myös siksi, että siinä edetään lähiosallistujien kanssa samaa tahtia ja se rakentuu paljon connect pro – tapaamisten varaan.

Hyvinvointivaltio – parasta suomalaista designia?
Ville Venäläisen ja Minna Vähämäen mukana pääset ottamaan selvää, onko hyvinvointivaltiomme häviämässä ja kriisissä. Voisiko se olla malli, jota kohti läntinen maailma on menossa. Pitäisikö meidän kehittä ylpeänä kyseistä mallia?
Hyvinvointivaltiossa voit suorittaa ainakin osia HI3 Suomen historian käännekohtia, YH1 Yhteiskuntatieto, FI4 Yhteiskuntafilosofia, ET3 Yksilö ja yhteisö, TT3, MAB5 (Ryhmäkurssi), RUB 5 (Ryhmäkurssi) ja ENA4 Yhteiskunta ja ympäröivä maailma (Miia) kursseista.
Hyvinvointiyhteiskuntaa voidaan näillä kursseilla lähestyä usealla eri tavalla ja usealla kielellä. Kurssilla ovat asiantuntijoina ex-ministeri Jouko Kananoja ja tilastokeskuksen johtaja Juha Nurmela. He ovat olleet aktiivisesti mukana myös kurssin suunnittelussa. He puhuvat joulukuun pajassa, josta tehdään yksi live-taltiointi, hyvinvointivaltiosta

Molempiin ilmiöihin voit kysyä opettajilta myös muita kurssisuorituksia.