Mariian mietteitä

Mediassa on uutisoitu viime aikoina useampaan kertaan sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän huolesta suomalaisten ensisynnyttäjien korkean keski-iän johdosta, viimeksi sunnuntaina 27.7. Ministeri patistaa opiskelijoita tekemään lapsia jo opiskeluaikana, sillä lapset häiritsevät vähemmän opintojen hoitamista kuin työntekoa. (En ymmärrä tätä näkemystä, sillä opiskelijankin on useimmiten vietettävä päivät oppilaitoksessa, eikä lasten päivähoitopaikkoja ole tälläkään hetkellä tarpeeksi.)
Toisaalta opiskelijoita patistetaan valmistumaan nopeammin jotta heidät saadaan pian työelämän palvelukseen paikkaamaan oletettua työvoimapulaa. Valmistujalla tulisi toki olla myös mahdollisimman paljon työkokemusta, mielellään omalta alalta, sillä ilman sitä on vaikeaa saada työtä. Vielä kun joku kertoisi, miten yksi henkilö voi täyttää nämä superopiskelijan vaatimukset! Työmarkkinat ovat jo pitkään kaivanneet näitä 25 vuotiaita, korkeasti koulutettuja ja pitkän työkokemuksen omaavia henkilöitä, mutta aiemmin on sentään ymmärretty että sellaisia on lähinnä yritysjohtajien päiväunissa. Lapsia yritysjohtajat eivät sentään ole kaivanneet.

Superopiskelijan vaatimuksissa on useita ongelmia. Ensin tulee mieleen, että oppiminen sinällään vaatii aikaa, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Eikö sekin ole jo hurjaa ajatella, että lukion käyneestä nuoresta leivotaan täysillä valtuuksilla toimiva lääkäri noin seitsemässä vuodessa? Pänttääminen ja tenteistä selviäminen ei riitä, pitää oppia ja omaksua asiat, jotta ihminen kehittyy jonkin alan ammattilaiseksi, osaajaksi. Opiskeluaika on myös aikuiseksi kasvamisen aikaa. Sekin on tarpeellista. Tiivistahtisen opiskelun vuoksi monet jättävät nykyään esim. kielitaidon lisäämiseksi tärkeän vaihto-oppilasvuoden väliin. Kielitaito on tämän päivän tärkeimpiä pääomia kaikilla ihmisillä ja sen kehittämiseen tulisi kannustaa.

Entäs sitten Hyssälän vaatimat lapset? On mielestäni vastuutonta patistaa opiskelun, ja usein opintojen ohella myös työn kuormittamia, heikosti toimeentulevia ja ahtaasti asuvia nuoria ihmisiä tekemään lapsia. Useimmiten lapsen hankkiminen on tarkkaan harkittu, pitkään suunniteltu suuri asia, joka muuttaa elämän pysyvästi. Kannusteeksi tuskin riittää lupaus mahdollisesta vanhempaintuesta joskus. Eikö ole täysin ymmärrettävää ja oikein, että monet haluavat hankkia vakaan parisuhteen, ammatin ja kunnollisen toimeentulon ennen lasta, jotta lapselle on sitten mahdollista tarjota hyvät olosuhteet kasvaa. Minusta on oikein järjestää ensin elämänsä sopivaan malliin ja hankkia sitten lapsi. Toisaalta nostan kyllä hattua niille, jotka jaksavat opiskella, tehdä töitä ja hoitaa lapset samaan aikaan. Minä en siihen kykenisi, olen liian laiska ja itsekäs, tuumailija ja taivaanrannan maalari. (Ja ylpeä siitä!)

Lähes joka oppilaitoksessa laaditaan opintoja aloitettaessa opintojenohjaajan opastuksella HOPS eli henkilökohtainen opintosuunnitelma. HOPSin laadinta on tiukka paikka – mitä kursseja, mihin aikaan, missä järjestyksessä, koska niitä on tarjolla, miten nopeasti kurssin saa suoritettua… Päivälukiossa opon kanssa voi keskustella henkilökohtaisesti ja heti, nettilukiolaiset taas tuntuvat pähkäilevän enemmän itsekseen, vaikka apuakin olisi saatavilla. Nettilukion opiskeluympäristö Muikku tarjoaa toki mahdollisuuden vertaistukeen keskustelupalstan kautta.

Eräs nettilukion erinomaisista puolista on, ettei opiskelijan tarvitse miettiä, koska jokin kurssi järjestetään, vaan kurssit ovat saatavilla koko ajan. Monta kysymystä jää kuitenkin vielä auki. Harvat nettilukiolaisista ovat täysipäiväisiä opiskelijoita ja eniten pohdintaa HOPSin laadinnassa taitaa useimmille aiheuttaa se, miten paljon opiskeluun voi varata aikaa päivittäin. Jos töiden tai lastenhoidon ohessa on aikaa opiskella kolme tuntia päivässä, mitä siinä ehtii tehdä?

HOPS-kurssi on hyvä tapa aloittaa nettilukio. HOPSin kanssa painiville kerrotaan, ettei HOPS ole mikään lopullinen totuus, vaan sitä voi ja pitää muuttaa ja korjata tarvittaessa. HOPS antaa opiskelun avaimet opiskelijalle itselleen hyvin konkreettisesti: Opiskelija on itse vastuussa opintojensa etenemisestä ja itselaadituissa aikatauluissa pysymisestä.

Minä revin hiuksiani pari päivää täyttäessäni HOPSia ja sain mielestäni aikaan toimivan suunnitelman. Muutaman kuukauden kuluttua havaitsin olleeni tavattoman optimistinen sen suhteen, miten paljon minulla on aikaa ja resursseja käytettäväksi opiskeluun työn ohessa. En korjannut HOPSia. Ajattelin opiskella omaan tahtiin sitä mikä kulloinkin kiinnostaa. Meneehän se opiskelu niinkin, mutta nyt ensimmäisen vuoden jälkeen on jälleen otettava HOPS esiin. Elämäntilanteet muuttuvat, kursseja kerääntyy, täytyy ajatella mitä aineita aikoo aikanaan kirjoittaa, jotta kaikki tarpeelliset kurssit tulee suoritettua. Nyt tiedän käytettävissä olevan ajan ja oman jaksamiseni paremmin ja pyrin päivittämään HOPSini siihen malliin, että se käy lukujärjestyksestä. Järjestystä ja järkeistystä opiskelija tarvitsee menestyäkseen netin kautta suoritettavissa opinnoissa. Samoista taidoista on huomattavaa hyötyä elämässä yleensä.

HOPSissa ja elämässä on samankaltaisia piirteitä – nuorena kaiken voi kirjata paperille (päiväkirjaan pöytälaatikkoon) ja ajatella: Tässä on hieno suunnitelma, näin haluan elää! Yleensä alkuperäinen suunnitelma vaatii muutoksia. Ihan niin kuin HOPS, joka vaatii punakynää (tai tekstinkäsittelyllisiä toimintoja), kun elämä jollakin lailla pääsee yllättämään puun takaa…

Kuvitellaan, että olet juuri päässyt sisään kouluun tai oppilaitokseen, johon olet innoissasi hakenut. Katselet listaa, josta pitäisi ryhtyä valitsemaan kursseja. “Mitä, täällähän on vaikeita aineita?!” Paniikki nousee: ei mitään kiinnostavaa tai liikaa kaikkea, joka tapauksessa liikaa vaihtoehtoja! Ruksi sinne ja tänne, ei matematiikkaa, ei uusia vieraita kieliä, ei mitään vaikeaa. Siitä on mentävä, missä aita on matalin! Tuttu tilanne?

Minulle on. Mistä tietää mitä pitäisi opiskella? Mistä olisi hyötyä tulevaisuudessa? Mikä ei teetä liikaa työtä? Koko kouluhistoriani ajan olen aina pyrkinyt etenemään helpoimman kautta, tai ainakin melkein. Yksi seuraus siitä on, että käyn nyt nettilukiota paikatakseni vahinkoja.

Eräs perisynneistäni on aina ollut kiukutella itsekseni (tai ääneen), että “Mitä minä taas tälläkin tiedolla teen?”, kun en heti ymmärrä jotakin asiaa.
Nettilukion matematiikan ensimmäisellä kurssilla huomasin, että aika on tehnyt tehtäväänsä henkisen kypsyyden saralla: Vaikka paperia kului, lyijykynät tuli pureskeltua ja välillä melkein itkin turhautumistani, muistin koko ajan, että teen tätä vapaaehtoisesti ja itseni vuoksi. Vaikka en koskaan varsinaisesti tarvitsisi tiettyä laskukaavaa, opin kuitenkin matemaattista ajattelua ja päättelyä sekä kärsivällisyyttä, ja saan samalla erinomaista aivojumppaa!

Nettilukiossa en laske, montako kurssia vielä on saatava kasaan, jotta tutkinto tulee valmiiksi. Nyt mietin, miten ehtisin perehtyä kaikkiin niihin mielenkiintoisiin aineisiin joita on tarjolla! En myöskään välttele aineita, joissa tunnen olevani heikko, vaan saatan jopa valita syventävän kurssin täydentääkseni tietojani.

Monta kertaa olenkaan ajatellut, mitä kaikkea peruskoulusta olisikaan saanut irti nykyisen kaltaisella motivaatiolla. Kunpa useammat koululaiset ja opiskelijat havahtuisivat ajoissa tiedostamaan itsensä, omat kiinnostuksen kohteensa ja halunsa oppia. Kun ei aina hae helponta tietä, pääsee useammin iloitsemaan ahaa-elämyksistä ja voi kokea oppimisen riemua!

Niin, miksi? Opiskelijoita on paljon ja jokaisella on henkilökohtainen motiivinsa. Nykyään aikuisena voi opiskella melkein mitä vain; opiskelumahdollisuudet eivät kapene vaikka varsinainen opiskeluikä on jo takana. Lähes joka paikkakunnalla voi opiskella lyhytkursseilla kieliä, käsitöitä ja lukemattomia muita asioita, kesken jääneitä tutkintoja voi täydentää tai laajentaa, opiskella mielen virkistykseksi tai yleistiedon kohentamiseksi historiaa, maantiedettä tms.. Voi vaikka hankkia kokonaan uuden ammatin hyödyntämällä monipuolisia aikuiskoulutusmahdollisuuksia!

Minä suoriuduin peruskoulusta ja kauppaoppilaitoksesta erittäin hyvin arvosanoin. Tiesin kuitenkin, että hyvistä arvosanoista huolimatta yleistietoni on rajallinen, jopa heikko. Asia alkoi vaivata minua yhä enemmän oltuani muutaman vuoden töissä. Olen sosiaalinen ja keskustelen mielelläni ihmisten kanssa, mutta jos lähihistorian tapahtumista ei ole harmainta aavistusta eikä Kiinaa osaa sijoittaa mielessään kartalle, on keskustelussa joskus vaikea pysyä mukana.

Aloin ajatella, että ehkä olen sittenkin vain “tyhmempi” kuin muut, kun en ole oppinut koulussa mitään. Hiljalleen tajusin, että en ole tyhmempi, vaan:

• olen opiskellut väärällä tavalla; päntännyt ulkoa kokeisiin hyvien numeroiden saamiseksi ja kokeen jälkeen unohtanut kaiken, minkä kokeessa osasin
• olen kärsinyt hälinästä ja jatkuvista häiriöistä luokassa lähes koko peruskouluajan
• pidin koulua epämiellyttävänä pakkona kiusaamisen vuoksi, vaikka oppiminen sinänsä oli mielekästä
• kauppaoppilaitoksessa puuttelliset perustietoni ja suuret luokkakoot vaikeuttivat oppimista

Tulin siihen tulokseen, että haluan korjata tapahtuneen vahingon ja hankkia sellaiset perustiedot, joilla pärjää aikuisten maailmassa. Motiivi oli kunnossa, mutta miten järjestää käytännön seikat? Osa-aikatyö, epäsäännölliset työajat, lähimpään iltalukioon tunnin ajomatka. Olin jo melkein todennut projektin mahdottomaksi, kun eksyin netissä lukion suorittamismahdollisuuksia tutkiessani Google-haun kautta Suomi24.fi:n keskustelupalstalle, jossa joku riemuitsi päästyään nettilukioon. Nettilukioon?!? Singahdin salamana nettilukion sivuille, totesin iloisena löytäneeni paremman opiskelumahdollisuuden kuin olin osannut toivoakaan ja laiton hakupaperit seuraavana päivänä postiin.

Miksi sinä haluaisit opiskella tai miksi päätit ryhtyä opiskelemaan?

Tässä blogissa voit tutustua erään nettilukiolaisen ajatuksiin opiskelusta:

Kirjoitan omista kokemuksistani ja oivalluksistani opiskelun suhteen, opintojen etenemisestä, mielekkyydestä jne. Eikä tässä vielä kaikki; kaupan päälle tulee näkemyksiäni maailmankatsomuksellisista asioista filosofiaa ja psykologiaa sivuten, ehkä joku aforismin oloinen lausahdus silloin tällöin sekä ajatuksia elämästä yleensä.

Kommentit tervetulleita!