Mariian mietteitä

Olen tullut siihen tulokseen, että opiskeluvauhtiani  kuvaa etanan motto: Ei se vauhti, vaan perille pääsy.

Perille pääsemiseksi olen määritellyt sen, että opin asioita. Se että kurssit on suoritettu ei vielä riitä. Esimerkki etanataktiikastani on geometrian kurssi, jonka alun perin arvelin suorittaa vajaassa kuukaudessa. No, nyt on pian mennyt varmaankin kaksi kuukautta. Olisin voinut käydä kurssin nopeasti läpi, tehdä arvioitavat tehtävät niiltä osin kuin osaan ja repäistä kasaan jonkinlaisen referaatin. Mutta ei. Minulla on pakonomainen tarve ymmärtää ja sisäistää asiat joita olen opiskelemassa. Monet ajattelevat, ettei geometrialla ole mitään käyttöä, minä taas muistelen miten monta kertaa olisi ollut hyödyllistä saada laskettua jonkin astian tai purkin tilavuus. Niinpä kertaan ja lasken, lasken ja kertaan. Haluan myös mennä tekemään kokeen referaatin sijaan. Haluan tuntuman koetilanteesta silloin tällöin, etten unohtaisi millaista se on. Kauhea shokki sitten kirjoitusten lähestyessä tajuta, ettei vuosikausiin ole ollut minkäänlaisessa tentissä!

Etanataktiikkaan kuuluvat myös luovat tauot. Siinä vaiheessa geometrian kurssia, kun tuntui etten ymmärrä enää mitään enkä saa laskettua minkään purtilon pinta-alaa, totesin että on aika pitää parin päivän tauko. Mieleeni tuli yhtäkkiä kirja jonka olen halunnut jo pitkään lukea ja niin suuntasin kirjastoon hakemaan Fernando Pessoan Levottomuuden kirjan. Yksi ilta korkealentoista kirjallisuutta joka sai ajatukset liikkeelle ja tadaa! Seuraavana iltapäivänä geometrian kuviot alkoivat taas selkiytyä!

Aikuisopiskelun iloja: luovat tauot ja ahaa-elämykset.

Opiskelu ja työnteko ei ole helppo yhdistelmä. En tiedä onko se myöskään hyvä yhdistelmä, usein se vain on pakon sanelema ratkaisu.

Aiemmin olen jo kirjoitellut, että tällä hetkellä teen kolme päivää viikossa töitä ja lopun ajan pyrin opiskelemaan. Arvelin, että nyt opinnot sujuvat hurjaa vauhtia. Todellisuus on kuitenkin näyttänyt, että en mitenkään pysty istumaan neljää päivää kannettavan tietokoneen ja kirjapinon välissä.

Teen fyysisesti suhteellisen raskasta työtä keskiviikosta perjantaihin. Näinä päivinä en juurikaan ehdi ja jaksa tarttua kirjaan. Sitten koittaa lauantaiaamu. Jos käy hyvin, voin keskittyä koko päivän opiskeluun. Toisaalta haluan myös ulkoilla, mahdollisesti leipoa, käydä jossakin kylässä… Niin, sellaista elämä on. Vaikea keskittyä vain yhteen asiaan. Ja tämä sama tietysti kaikkina vapaapäivinä, jotka tulisi opiskella pää sauhuten ja näppäimistö kuumana.

Jälleen kerran yritän olla armollinen itselleni. Silloin kun on motivaatiota ja kiinnostaa, voin istua lähes koko päivän sisällä opiskelemassa. Jos taas tuntuu, että on saatava ulkoilmaa, suljen suosiolla tietokoneen ja lähden vaikka jahtaamaan suppilovahveroita.  Uskon vakaasti, että sisäisten ristiriitojen syntymisen välttämiseksi on syytä kuunnella itseään ja tuntemuksiaan. Näillä keinoin opiskelumotivaatio on säilynyt hyvin. Sellaisia päiviä, jolloin todella maltan opiskella paljon, on toistaiseksi riitänyt melko usein. Jos niitä ei olisi, eivätkä opinnot edistyisi lainkaan, olisi jälleen pysähdyttävä peilin eteen kysymään, mikä on?