Arkisto: maaliskuu 2009

Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen – aloitan hyvissä ajoin

maanantaina 9. maaliskuuta 2009

Kevään kirjoitukset ovat taas vauhdissa. Olen ajatellut jakaa kirjoitukset kahteen, ehkä jopa kolmeen osaan. Tällä hetkellä olen suorittanut Nettilukiossa tarvittavista 44 kurssista noin puolet, mutta suunnittelen jo kovasti kirjoituksia. Ja kauhistelen, miten niistä selviän. Mahdollisesti ensimmäinen kirjoituskerta on tulevana syksynä.

Olen pähkäillyt itsekseni, että netistä on kirjoituksiin valmistautuessa otettava hyöty irti. Tarjolla on vuosien ajalta vanhoja ylioppilaskokeita ratkaisuineen. Etenkin matematiikan kohdalla, jonka luultavasti kirjoitan ensimmäisenä, olen päätynyt siihen, että parasta harjoitusta on pähkäillä kotona vanhojen yo-kokeiden kanssa. Ja koska haluan olla ajoissa, olen jo aloittanut! Oli iloinen yllätys huomata, että vaikka en ole vielä suorittanut kaikkia matematiikan kursseja, osasin tehdä satunnaisesti valitusta vanhasta yo-kokeesta useamman tehtävän. Rohkaisevaa!