Mustikka-aika
Kesällä on vaikeaa, lähes mahdotonta, keskittyä kokopäiväisesti opiskeluun. Mieluummin vain haahuilisin laiskana ja päämäärättömänä parvekkeen, jääkaapin, kirjaston, metsän ja lammen rannan tienoilla. Etelä-Suomessa mustikat ovat nyt kypsiä ja käyn noukkimassa niitä litran kerrallaan syötäväksi ja pakastimeen. Miten mukavaa on kyykkiä sammaleiden seassa ja katsella maailmaa matalalta, pyöritellä sinisiä marjoja sormissa ja tuumailla. Ja tietysti kuunnella hyttysten ja paarmojen surinoita niiden pyrkiessä ruokailemaan ihoni läpi… Ajatukset saavat järjestäytyä ja kehittyä, ehkä jotakin opiskelunkin kannalta hyödyllistä syntyy ja joka tapauksessa levännyt mieli on tehokkaampi kuin rasittunut.
Antero Raimo& Ovet -yhtyeen “Mustikanpoiminta” -niminen kappale kertoo kaiken oleellisen mustikanpoiminnan syvimmästä olemuksesta kertosäkeessään:
On mustikanpoiminta
mukavaa toimintaa
voi ajatella useita
kerrankin huolella
Yhtyeellä on muuten toinenkin lähtemättömästi mieleeni jäänyt kappale, nimeltään “Rento laahustava”, jonka elämänfilosofinen maalailu on lähellä ajatusmaailmaani ja leppoisa melodia jää päähän alkaen hyräilyttää ja hymyilyttää… Se tulisi nimittää elämännautiskelijoiden, joita jotkut nimittelevät laiskureiksi, tunnuslauluksi.
29. heinäkuuta 2009 kello 7.10
Sama vika “Rahikaisella”, kesällä opiskeleminen tuntuu välillä tervan juonnilta, mutta päntätään sitten syksyllä ja talvella enemmän.