Kiirettä kiirettä

20. toukokuuta 2010

Vastoin aiempia odotuksia päädyinkin koko kesäksi kokopäivätyöhön. Tämä tuo hieman haastetta syksyn kirjoituksiin valmistautumiseen.. Eikä ihan vähänkään. Ei ole vaikeuksia miettiä, mitä sitä tekisi viikonloppuisin.

Joka tapauksessa, aurikoista kesää kaikille! =)

Kolme pakollista jäljellä

6. toukokuuta 2010

Kevään kirjoitusten lopullisia tuloksia odottellessa kiivas valmistautuminen syksyn kirjoituksiin on jo käynnissä. Yksi englannin kurssi on työn alla ja vielä kaksi pakollista odottamassa, myös pari terveystiedon kurssia pitäisi käydä läpi, ja biologian kakkoskurssin ryhmäkurssi myös. Pakolliset saan varmasti tehtyä, mutta syventäviä tuskin.

Ehkä teen niin, että jään vielä Otavan kirjoille kevääseen 2011 asti roikkumaan, vaikka ottaisinkin jo yo-todistuksen tulevana syksynä. Voin sitten käydä vielä käymättä jääneitä mielenkiintoisia kursseja, uusia tarvittaessa jotakin tms.

Pian on taas ilmoittauduttava!

18. huhtikuuta 2010

Juuri kun olemme selviytyneet kevään kirjoituksista, on jo ryhdyttävä suunnittelemaan, mitä sitä kirjoittaisi syksyllä, sillä ilmoittautuminen syksyn kirjoituksiin on tehtävä jo kesäkuun alussa! Alan kallistua sille kannalle, että ilmoittaudun vain A-englantiin ja terveystietoon ja keskityn kirjoitusten alkuun saakka vain niiden opiskeluun. Molemmista on vielä kurssejakin käytävänä! Ikävää jos käy niin, että ilmoittaudun kolmeen aineeseen ja yritän hiki päässä tehdä kursseja ja kerrata kesällä, ja sitten yhtäkään ainetta ei tule opiskeltua kunnolla. Jos aikataulu muiden projektien osalta antaa periksi, minulla on vielä yksi mahdollinen kirjoituskerta keväälle 2011, jolloin voin halutessani täydentää tutkintoa.

Ja sitten vielä sääasiat… ;) Vieläkään ei ole kesä! Saisi jo olla.

Keväisempi päivä!

8. huhtikuuta 2010

Tänään oli vaihteeksi aika aurinkoinen päivä ja minäkin olin heti hieman reippaammalla mielellä. :) On niin mukavaa paistatella ja lämmitellä auringossa! Reipastumisen seurauksena sain kirjoitettua yhden esseen ja suunniteltua toisen aloittamista.

Postilaatikkoon kopsahti tänään huuto.netistä ostamani pokkari, George Orwellin Nineteen Eighty-Four. Päätin hankkia tämän peräti alkukielellä päästäkseni siitä mahdollisimman hyvin perille. Jotkin Orwellin ennustukset muistuttavat hirvittävässä määrin tämän päivän menoa, joten odotettavissa on varmasti mielenkiintoisia lukuhetkiä.

Matikan alustavat pisteet ja kevään odotusta

30. maaliskuuta 2010

Tänään olivat sähköpostitse saapuneet lyhyen matematiikan alustavat pisteet. Arvelin kokeen menneen mukavasti ja olihan se mennytkin, sillä alustavien pisteiden perusteella arvosana on aika todennäköinen L. Mukava yllätys!

Mukavasta yllätyksestä huolimatta olo on lattea kuin eilispäivän sanomalehdellä. Pitäisi jaksaa hymyillä ja olla positiivinen, ei saisi valittaa… Mutta siitä huolimatta kärsin auringon puutteesta ja kaipaan kesää, ja näen toistuvasti unia hiekkarannoista ja hotelleista. Käyn aurinkoenergialla, ja nyt alkavat patterit olla tyhjät. Pattereilla toimivat laitteetkin toimivat hitaammin virran vähentyessä, samoin käy minun, enkä viitsi edes yrittää olla reipas.

Jotakin on silti koetettava tehdä, kun ei voi käpertyä nukkumaan kesän tuloon asti. Voin ainakin selailla matkailusivustoja… ;)

Kaksi ainetta kirjoitettu

24. maaliskuuta 2010

Tänään pähkäiltiin matikan yo-koitos. Puoli kahden maissa olin valmis, ja uskoisin että meni aika mukavasti, ehkä jopa E:n edestä.

Yleinen mielipide vaikutti nettikeskusteluissa siltä, että lyhyen matikan koe oli helpohko, ja kallistun samalle kannalle. Melko kivuttomasti löytyi kymmenen ratkaistavissa olevaa tehtävää, mutta sehän on tietysti yksilöllistä, minkä tyyppiset tehtävät kukin parhaiten hallitsee. Saattaapi olla, että pisteraja kipuaa hyvinkin korkealle tänä vuonna.

Äidinkieli paketissa

23. maaliskuuta 2010

Esseekokeen alustaviksi pisteiksi tuli 40, joten äidinkielen arvosanaksi alustavien pisteiden nojalla tulisi luultavasti E. Tosin jos pisteraja nousee korkeaksi, voi arvosana jäädä M:ksi. (Mikäli tulee M, täytyy harkita korottamista.)

Kohtalaisen tyytyväinen täytyy kuitenkin olla, että etäopiskelija voi yltää näinkin hyvään suoritukseen. Vielä ei tosin kannata tuulettaa, sillä on olemassa se ikävä mahdollisuus, että pisteet voivat YTL:ssa laskea!

Huomenna sitten matematiikkaa! Tänään täytyy vielä selailla kertauskirjoja ja yrittää muistella, miten ne neliöjuurten laskusäännöt ja logaritmit ja binomitodennäköisyydet taas menivätkään… :)

Esseekoekin takana

16. maaliskuuta 2010

Jaa-a. Taisi jäädä äidinkielen L haaveeksi, mutta se oli varmasti liian kova tavoite alun alkaen. Jos nyt M tai jopa E tulisi, niin täytyy olla ihan tyytyväinen.

Esseekoe sinällään oli ihan ok, paljon erilaisia aiheita. Valitettavasti runo- ja novellianalyysitehtävien aineistot eivät iskeneet lainkaan, joten en voinut tarttua niihin, mutta tarjolla oli pari muutakin kiinnostavaa aineistotehtävää, joten aiheista oli jopa varaa valita. Taas odotellaan jännityksellä tuloksia.

Viimeisiä harjoituksia ennen esseekoetta

9. maaliskuuta 2010

Tänään kävin taas kirjastossa kirjoittamassa harjoitusesseen. Kirjoitusprojekti sujui hyvin ja kelvollinen lyijykynäversio syntyi parissa tunnissa. Erityisen kauniina päivänä en raaskinut jäädä rustaamaan puhtaaksikirjoitusta… :)

Harjoitusesseiden kirjoittamisesta on ollut hyötyä, sillä olen löytänyt itselleni sopivan tavan suunnitella essee ja luoda siihen samalla kappalejako. Aikaisemmin olen lähinnä lukenut tehtävänannon, tutustunut mahdolliseen aineistoon ja lähtenyt kirjottamaan, mutta nyt suunnittelen tekstin ensin. Kiitos Abi äidinkieli -kirjan olen tajunnut, että essee todella kannattaa suunnitella ennen kirjoituksen aloittamista, sillä silloin teksti asettuu helpommin hyvään järjestykseen ja muodostuu paremmaksi kokonaisuudeksi.

Suunnitteluprosessini on hyvin yksinkertainen. Kirjaan ranskalaisin viivoin ylös keskeimmät asiat, jotka haluan aiheesta sanoa. Yhdistelen tarvittaessa joitakin asioita ja jaan joitakin pienemmiksi paloiksi. Tästä syntyy kappalejako. Useimmiten tässä vaiheessa myös aloitus ja lopetuskappaleiksi sopivat asiat nousevat esiin. Kun tekstin kulun pääpiirteet ovat hahmottuneet mielessäni, voin ryhtyä kirjoittamaan. Olen huomannut, että tällä menetelmällä perinteiseen kynän pureskeluun ja tekstikappaleiden paikanvaihtoon kuluu vähemmän aikaa varsinaisen kirjoitustyön aikana.

Suunnittelun etu on myös se, että en lähde kirjoittamaan sellaisesta aiheesta, joka aluksi innostaa, mutta josta minulla ei olekaan tarpeeksi sanottavaa, tai josta en pysty kirjoittamaan järjellistä, kokonaista tekstiä. Jos huomaan suunnitteluvaiheessa, ettei minulla ole sanottavaa riittävän monen kappaleen tarpeiksi, tai että pyörittelen vain yhtä ja samaa asiaa, tiedän ajoissa vaihtaa aihetta. Näillä eväillä esseekokeeseen!

Lisää koevalmisteluja

26. helmikuuta 2010

Tekstitaidon alustaviksi pisteiksi tuli 12, eli kolmella kerrottuna 36 pistettä pohjaksi esseekokeeseen. Ihan hyvä pohja lähteä esseetä kirjoittamaan.

Vähän jännittää, osuuko esseekokeeseen yhtään toivomani kaltaista aihetta, esim. novellianalyysia, mutta toisaalta tiedän saavani kohtuullisen tekstin aikaan vähemmänkin kiinnostavasta aiheesta.

Matematiikka voi olla kova pala purtavaksi. Tavoitteena on yksinkertaisesti mahdollisimman hyvä arvosana, joten nyt on vielä aktiivisesti yritettävä kerrata ja laskea. Jos matikasta tulisi C, olen jo ihan tyytyväinen, mutta jos tulee M, on mennyt tosi hyvin.