Syksyn VPP:ssä haisteltiin taas verkkopedatuulia

9. lokakuuta 2013

Verkkopedapäivä pisti opettajat protoilemaan välineitä, hyppäämään mm. paperitehtaan työntekijän ja iisalmelaisen elokuvista kiinnostuneen lukolaisen rooleihin, kurkistelemaan uuden Muikun ohjaamoon ja pähkimään, miten opiskelijoiden ohjausta yleisesti ja aineenopetuksessa voisi kehittää.

Edellisessä tämän blogin julkaisussa on kooste kevään verkkopedapäivästä. Sitä katsellessani huomasin, että pitkä keskipöytä olikin nyt syksyllä vielä pidempi! Verkkopedapäivässä oli hienosti osallistujia niin lähellä opistolla kuin verkossakin, ja päivän aikana päästiin sopivasti kuulemaan alustuksia, protoilemaan yhdessä ja saamaan vinkkejä toisiltamme. Uusiakin vinkkejä saattoi päivän aikana kehkeytyä; sellaisia joita kukaan ei vielä ollut osannut ehkä ajatella?

1. Yhdessä ja yksin tekemisen välineitä (open space)

  • Aamupäivän työskentelyssä oli mahdollista tutustua vapaasti eri ryhmissä erilaisiin yhdessä ja yksin tekemisen välineisiin, tavoitteena oli päästä myös lyhyesti kokeilemaan välineitä sekä miettiä, mikä niiden hyöty voisi olla omassa työyhteisössä ja opiskelijoiden ohjauksessa ja opettamisessa.
  • Viestintään ja kohtaamisiin: GooglePlus ja Adobe Connect
  • Yhdessä työstämiseen: GoogleDrive, Etherpad/Tieken muistio, Thinglink
  • Muistiinpanot talteen äänenä ja videona: MailVu, Bambuser, Audioboo, Vocaroo (kuuntelee Audioboo opiskelijoiden käytössä)
  • Muistiinpanoja ja kokonaisuuksien hahmottamista/jäsentelyä: Evernote, GoogleKeep, Trello ja GingkoApp (katso GingkoApp-kokeilu muistiinpanoista)
  • Kaikkien ryhmien yhteismuistiinpanot.

2. Kurkistuksia Muikku 3:n ohjaamoon

  • Miltä uuden Muikun ohjaustyökalu näyttää ja mitä sillä voi tehdä?
  • Näkymiä ohjaamoon -esitys (vaatii Otavan Opiston käyttätunnuksen)

3. Roolipaneeli: Suomi vuonna nolla

  • ”Suomen neuvostotasavalta on julistautunut itsenäiseksi vuosi sitten”. Espooseen on kokoontunut vasta itsenäistyneen Suomen OPS-työryhmä pohtimaan sitä, millaiset opetussuunnitelmat Suomi kouluihinsa haluaa. Kaikki on mahdollista! Katso herätevideo.
  • Tästä lähtökohdasta opettajat pääsivät osallistumaan roolissa paneelikeskusteluun.
  • Kati kokeili Evernotea ja kirjoitti roolipaneelista muistiinpanoja.

4. Ohjauksen tehostaminen

  • viime kesänä ohjaus- ja nettikoulutustiimiläiset pohtivat Tertissä Mikkelissä sitä, kuinka voisimme tehostaa ja parantaa niin yleistä opiskelijan ohjausta kuin aineenohjaustakin
  • pohdintoja jatkettiin työstämällä ryhmämessumenetelmällä Sannan johdolla konkreettisia asioita, jotka voisivat tukea opiskelijaa kurssien suorittamisessa ja opinnoissa yleensä
  • kooste ryhmämessujen annista

Keväällä tavataan taas!

(Aki ja VPP-porukka)

Palautetta ja tulevan suunnittelua (klikkaa kuvaa)

Palaute

Verkkopedapäivillä katse menneeseen, tähän hetkeen ja tulevaan

18. maaliskuuta 2013

Nettikoulutuksen opet ja ohjaajat kokoontuivat kolmatta kertaa Otavan Opistolle verkkopedapäivien merkeissä: osa verkon kautta, osa paikan päällä. Verkkopedapäivien tarkoituksena on tarjota nettikoulutuksen tekijöille aika ja paikka suunnittelulle, työstämiselle ja yhdessä tekemiselle. Kohtaamisista, ajatusten jakamisesta ja yhdessä rakentamisesta voi syntyä sellaista, mihin arjessa ei ehkä olisi aikaa. Tällä kertaa päivä jakaantui kolmeen osioon, joista jokaisen aloitti lyhyt alustus. Alustusten jälkeen työskenneltiin pöytäryhmissä open space -tyyliin, eli jokainen sai olla haluamassaan pöydässä juuri sen aikaa, kun koki oman osallistumisensa merkitykselliseksi. Mahdollisuus oli siis osallistua päivän aikana kaikkien eri teemojen työstämiseen tai keskittyä pariin itselle tärkeään teemaan. Paikalle saatiin myös melko tuoreita opistolaisia (ja sellaisia, joita ei niin usein paikan päällä näe): ihan vast’ikään työsopimuksensa allekirjoittaneet matikka-fysiikan tutori ja materiaalintuottaja, muutama tuntiopettaja ja joulukuussa aloittanut uusi äikän ope.

Tänä keväänä keskityimme muutamaan ajankohtaiseen teemaan

1. Pelillisyys ja ilmiöt

  • Heikki kertoi lyhyessä alustuksessaan tänä lukuvuonna toteutuneista tai toteutuksessa olevista peleistä sekä ensi vuoden pelisuunnitelmista: tarkoituksena on järjestää jokaisessa jaksossa vähintään yksi verkkopeli ja yksi lähipeli. Ajatus jäi hautumaan opejen ja ohjaajien mieliin.
  • Suunnitelmissa on roolipaneelia filosofiaan ja kokonaan pelillinen ENA1-nonstop-kurssi!

2. Ryhmäkurssitarjotin ja ilmiöiden opetiimit

  • Ensi lukuvuoden ryhmäkurssitarjontaa katsottiin yhdessä ja suunniteltiin osittain sen pohjalta tulevan lukuvuoden opetiimejä. Suunnittelutyö jatkuu: kuuntele Audioboo.

3. Nettiperuskoulun yhteislähtökurssit

  • Sanna luotsasi pöytäryhmää, jossa jatkettiin uudenmuotoisten netti-pk:n yhteislähtökurssien suunnittelua. Tavoitteena on tarjota oppijalle enemmän tukea (niin vertaisten kuin ohjaajankin) kuin nonstop-kursseilla, mutta mahdollistaa samalla yksilölliset opiskeluajat ja oppimispolut.

4. Muikku 3:n kehittämistyö

  • Nina alusti M3-suunnittelutyöstä, opettajan PTE:stä (Personal Teaching Environment) ja ohjaamosta. Pöytäryhmässä käytiin keskustelua siitä, millaisia toimintoja opettajan näkökulmasta uuteen Muikkuun kaivattaisiin.
  • Keskusteluissa nousi esiin myös se, että opiskelijoita halutaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa mukaan testaamaan uutta ympäristöä; ovathan he sen suurin yksittäinen käyttäjäryhmä!
  • HOPS-wizardia ja -työkalua suunniteltiin myös. Samainen kaavio sai jatkoa viime viikolla, kun ohjausporukka kokoontui jatkamaan suunnittelutyötä. Pian päästään tekemään jo rakenteistettu malli koodareille, jotta wizard/työkalu saadaan testattavaan kuntoon ja kokeiluun.
  • M3:n vaiheisiin pääsee muuten kurkistamaan sen omassa suunnittelublogissa. Siellä esitteillä jo raakaversiot ainakin kalenterista ja viestintävälineestä.

Myös Sarin mobiiliklinikka palveli osallitujia heidän tarpeidensa mukaan. Siellä pääsi testaamaan mm. videoiden tekemistä pädillä. Muutama ope pääsi myös filmitähdiksi, eli lunastamaan julkkisvarttinsa. No ihan arkisesta asiasta siinä oli kyse! Juho Matilainen haastatteli ilmiötoimijoita siitä, mistä ilmiöpohjaisuudessa oikein on kyse. Samalle päivälle sattui myös ilmiöpohjaisen tulevaisuusteesin kuvaus, vaikkei se verkkopedapäivään liittynytkään.

Paljon siis tehtiin ja päivässä vallitsi hyvä tekemisen henki. Ihmiset pääsivät keskustelemaan erilaisilla kokoonpainoilla asioista, jotka olivat heille juuri tällä hetkelle akuutteja ja tärkeitä ja joihin he kokivat voivansa antaa oman panoksensa. Toivottavasti päivän idut lähtevät itämään opetuksessa ja ohjauksessa. Verkkopedapäivät luvassa taas syksyllä, eli to be continued!

Aki

Viiden kilometrin palaveri

27. syyskuuta 2012

Tulin eilisiltana kuuden aikaan kotiin. Olin juuri kävellyt 12 kilometriä, viettänyt kaksi tuntia kauniissa kuulaassa syysilmassa, puhunut kaverin kanssa mielen päällä olleet työasiat auki, vaihtanut kuulumiset, puhunut ja kuunnellut, nillittänyt turhat murheet pois, peilannut omia ajatuksiani hänen ajatuksiinsa, saanut uusia näkökulmia, tavoittanut joitakin ratkaisunpoikasiakin joihinkin haasteisiin. Olin virkistynyt, hyvin hapettunut, voimaantunut, hyvällä mielellä ja täynnä uutta energiaa. Ihan aina en voi sanoa samaa kahden tunnin palaverin jälkeen. Palaverin, joka on alkanut jo valmiiksi täyteen paalutetun työpäivän päätteeksi klo 16.

Perustimme syksyn alussa RKKn, instituution nimeltä reksien kävelykokous. RKKn jäseniä ovat minä vastaavana rehtorina, mentorirehtorini Kaisa ja apulaisrehtorimme Hanna-Riikka. RKK on ollut minulle mitä mainiointa rehtorikoulua. Siinä yhdistyy niin moni itselle tärkeä asia; liikkuminen, ulkoilma, jakaminen, vuorovaikutus, luottamus, ajan antaminen ja ottaminen, keskittyminen hetkeen, antipönötys. Lenkkarit ovat tärkeämmät kuin asialistat ja muistiot. Usein keräilen viikon varrella mieleeni asioita, joihin haluan RKKssa kuulla sen toisenkin mielipiteen. Enemmän kuitenkin luotan siihen, että asiat kyllä pulpahtelevat pintaan lenkin edetessä. Harvemmin sitä on turhanpäiväisistä asioista puhuttu. Eikä sekään niin kovin vaarallista olisi. Ehkä kannattaa kuitenkin vähän miettiä, onko jossakin vaiheessa syytä alkaa rajata puheenaiheita. Niitä kun tuntuu riittävän. Ensimmäinen RKK oli nimittäin neljän kilometrin pituinen, pikkuhiljaa ollaan hiivitty viitosen yli ja eilinen kokous olikin jo 12 kilometrin mittainen.

Ympäristönvaihdos saa ajatukset usein rullaamaan vähän eri polkuja kuin yleensä. Se kai on ihan tutkittua tietoakin, että korkea tila antaa ajatuksille ja luovuudelle enemmän tilaa. Mikäs siis sen parempi idea kuin mennä metsään, pururadalle tai pellon laitaan. Jonakin aiempana vuonna annoin kunkin tiimiläiseni valita, missä he halusivat kehityskeskustelunsa käydä. Pääsin tuolloin mm. kävelylle järven rantaan, mahtavalle lounaalle ravintolaan ja päiväkahville viehättävään kahvilaan. Ei tuntunut kovin työläältä käydä keskusteluja  jokaisen tiimiläisen kanssa. Ja järkevästi organisoituna aikaakaan ei kulunut sen enempää kuin työhuoneessa pidettyihin keskusteluihin.

Olen sitä mieltä, että palavereja tarvitaan. Siihen en kuitenkaan suostu, että palaverien pitäisi aina olla samanmuotoisia, raskaita ja työläitä. Omassa työyhteisössäni hyväksihavaittuja kokoustamistapoja ovat mm. pystybaarikokoukset. Palaverin aiheita on voitu valmistella etukäteen vaikkapa Yammerissa tai jossakin muussa sovelluksessa, ja itse palaverissa ei sitten tarvitsekaan enää käyttää aikaa muuhun kuin asian päättämiseen tai joihinkin enemmän keskustelua vaativiin aiheisiin. Tehokas tapa on järjestää kasvokkainen palaveri vaikka korkean pöydän ääressä, jossa ei ole mahdollista istua. Ei siihen kovin moni jää tuntikausiksi notkumaan. Joskus toki sohva- tai säkkituolipalaverikin on paikallaan.

Taru

Oppimisen ja johtamisen mullistuvasta maailmasta

8. maaliskuuta 2012

Sain osallistua helmikuun lopulla Tulevaisuus haastaa oppimisen –seminaariin Jyväskylässä. Seminaarin teemat liittyivät tämän päivän ja tulevaisuuden viestintätekniikoihin, oppimisympäristöihin, opiskelu- ja työelämätaitoihin sekä pedagogiseen johtajuuteen. Poimin tänne blogiin talteen muutamia hajatelmia semmasta.

Kari Hakola puhui 40 vuoden johtajakokemuksella oppimisen ja johtamisen mullistuvasta maailmasta. Hänen mukaansa organisaation huipulla olevan yksinäisen johtajan aika on mennyt. Johtajuutta on kaikilla tasoilla, johtajuus on yksi kyvykkyys ammatillisissa osaamisissa. Kilpailua käydään parhaista kyvykkyyksistä ja osaajista. Johtajan kyvykkyys on myös hankkia uusia kyvykkyyksiä. Teollisessa maailmassa tuote ja tuotanto ovat keskiössä. Nykymaailmassa keskiössä ovat osaajat.

”Osaamisen johtaminen on kunkin ihmisen potentiaalin löytämistä”

Hakolan mukaan johtaminen ei muutu ennen kuin haasteet muuttuvat. Johtaminen ei myöskään muutu ennen kuin johdettavat muuttuvat. Ja nyt ne johdettavat ovat muuttuneet uuden sukupolven myötä. Playstation-sukupolven digital cowboys ovat syntyneet globaaliin ja digitaaliseen maailmaan. Digisukupolven käyttäytymistä leimaavat epälineaarisuus, nopeus, rinnakkaisuus ja auktoriteettien haastaminen. Tämän sukupolven tieto on sormissa ja verkostoissa. Heillä on kyky toimia mutkikkaissa ja ristiriitaisissa tilanteissa, kyky analysoida ja hakea ratkaisuja. Heidän odotuksiinsa kuuluu mahdollisuus vaikuttaa ja ottaa vastuuta. Tämän porukan kanssa johtaja ei vanhoilla konsteilla enää pärjääkään, ja hyvä niin.

Kari Hakola puhui myös uudistuksista ja riskinotosta. Hänen mukaansa aitoa uudistusta ei ole ilman riskinottoa. Ainoastaan erilaisuuden kautta pystytään reagoimaan muutoksiin. Ihmiset hakevat kuitenkin usein samanlaisuutta ja pyrkivät välttämään riskejä. Hakolan mukaan kaikki todellinen uusiutuminen edellyttää puolikaoottisuutta. Sitä kaoottisuutta voi kuitenkin johtaa. Joku toinen taisi puhua samasta asiasta sanoessaan, että muutosta ei välttämättä edes voi johtaa mutta muutoksessa voi johtaa.

Johtajan omasta kehittymisestä Hakola sanoi vielä, että johtaja voi itse kehittyä vasta kun hän ottaa suoran vastuun muiden kehittymisestä. Porukan kehittymistä ei voi johtaa, mutta kehittymistä tukevia rakenteita voi pistää pystyyn. Yksi konsti on erilaisuuden ruokkiminen, toinen on laittaa ihminen itseään parempaan seuraan oppimaan muilta.

Vaikka seminaarissa puhuttiinkin paljon johtamisesta ja johtajista, eivät nämä asiat kovin kaukana opettamisesta ja opettajista ole. Sitä paitsi opettajankin on ihan pakko muuttua samoin kuin johtajankin, mikäli aikoo tämän playstation-sukupolven kanssa pärjätä. Ja koulun sen vasta pitääkin muuttua, jotta se pystyisi tarjoamaan oppilaille niitä valmiuksia ja taitoja, joita he tämän päivän ja huomisen digicowboy-maailmassa tarvitsevat.

Taru

AppsRuletissa

8. maaliskuuta 2012

Eilen ahtauduimme isolla  porukalla asuntolan pienehköön atk-luokkaan ja viihdyimme siellä kokonaisen työpäivän. IPad- koulutuksessa istuminen todella kannatti! Kouluttajanamme oli Tomi Dufva IlonaIt:stä ja koulutus liittyi koulumme mobiilihankkeeseen.

Olen ollut mukana monenmoisessa atk-koulutuksessa, ja tämä oli epäilemättä parasta antia. Yleensä kouluttajat lankeavat tyypillisiin sudenkuoppiin, esimerkiksi liian nopeaan demoamiseen, jolloin opiskelijaparka ei pysy tilanteen tasalla alkuunkaan tai sitten opetus ei sisällä ollenkaan omaa kokeilua painottuen vaan asioiden kertomiseen. Joskus kouluttaja ei ole valmistautunut esitykseen ollenkaan. Koulutustilanteessa tämä kostautuu ja hän joutuu säätämään koneen kanssa pitkiä aikoja opiskelijoiden odottaessa. Hupaisimpana esimerkkinä tästä oli koulutus, jossa kaikki lopulta ”katsottiin YouTuben kautta”.

Tällä kertaa asiaa eli appseja tarjoiltiin ylenpalttisesti moniin oppiaineisiin liittyen. Kuitenkin kouluttajan tapa kertoilla asioista rennosti appsien esittelyn ohessa antoi läsnäolijoille aikaa hakea ja kokeilla appseja itsekin. Näytti siltä, että myös aihepiiriin kuulumattomia appseja (esimerkiksi angry birds) opittiin hakemaan koulutuksen aikana itsenäisesti.

Itselleni apple-maailma ei ole kovinkaan tuttu toimintaympäristö padeista puhumattakaan. Omien kokeilujen ja koulutuksen kautta se on alkanut hahmottua paremmin. Kaikkeen toimintaan tarvitaan oma pieni käyttöliittymä, appsi. Selkeydessään iPad ihastuttaa. Vihastusta aiheuttaa taas appsien sekalaisuus, vähäisyys ( suhteessa omiin tarpeisiin; tämä on johtunut osaamattomuudesta ja tietämättömyydestä) sekä ainainen salasanojen ja käyttisten luonti. Jos olisi halunnut ladata kaikki esittelyssä olleet appsit, visa olisi parahtanut useampaan kertaan päivän aikana.

Opettajalle ja ohjaajalle päivä antoi paljon ideoita ja ison kasan appseja koulutyössä kokeiltaviksi. Ilahduttavaa oli, että appseja löytyi monenlaisiin tarpeisiin: opetuksen suunnitteluun, asioiden esittämiseen ja tiedostojen säilyttämiseen. Osa appseista soveltuisi oppilaskäyttöön ryhmissä ja yksin. Joitakin sovelluksia voisi käyttää, vaikkei kaikilla olisikaan padia.

Itse ajattelen teknologiaa oppimisen tukena enkä itsetarkoituksena. Ainakin näin alkuvaiheessa joutuu miettimään, mihin padia voisi opetuksessa käyttää? Laitteeseen tutustuminen auttaa tämän ongelman ratkaisemisessa ja käyttötilanteet nousevat luonteviksi osiksi opetuksen arkea. Eilinen koulutus aiheutti jo paljon myönteistä kehitystä ajatusmaailmassani, kiitokset kouluttajalle ja järjestäjille!

Saara

P.s. Meikäläinen debytoi myös ensimmäistä kertaa tässä työhistoriassa kameramiehenä AppleTv:n esittelyn aikana iPadia kannatellen, koska kuvan lähettäminen verkkoon ei olisi muuten ollut mahdollista.

Kuukauden helmet

24. helmikuuta 2012

Nettikoulutuksen helmikuun opekokouksessa jaettiin tällä viikolla helmihetkiä. Useimmilla opettajilla ja ohjaajilla kuukauden helmihetki liittyi tavalla tai toisella jonkun toisen ihmisen kohtaamiseen. Opiskelijan tai työkaverin, verkossa tai lähellä. Hetkien kuvaukset olivat sykähdyttävää luettavaa. Aivan huippua lukea keskustelualueelta miten työkavereilleni antaa voimaa juuri se, mitä varten täällä töitä teemme. Toiset ihmiset ja heidän auttamisensa.
Tämän kuukauden ehkä kirkkain oma helmeni oli yhden opiskelijamme pistäytyminen työhuoneessani. Hän tuli sisään arkana ja epävarmana, katse maassa ja hartiat lysyssä. Varttia myöhemmin hän lähti huoneesta silmät loistaen, selkä suorana ja hymyssä suin. Muutos oli silmiinpistävä ja sydäntä lämmittävä. Enkä minä tehnyt muuta kuin pysähdyin hetkeksi, annoin pikkuisen aikaa, kyselin, kuuntelin, kannustin, kehuin ja rohkaisin. Ei ihminen monesti sen enempää tarvitse, jotta osaa nähdä taas avoimia ovia suljettujen sijaan.

Taru

Normipäivä lähellä ja verkossa

4. lokakuuta 2011

Nettikoulutustiimiläisen työpäivä voi olla sinkoilua välineestä ja tilanteesta toiseen, etänä tai lähellä, useimmiten sekä että. Oma työpäiväni tiistaina 4.10. alkoi aamupalalla Otavan Opiston asuntolan alakerrassa. Kokoonnumme sinne aamuisin vaihtamaan kuulumiset ja nauttimaan loistavasta aamiaisesta, jonka opiskelijamme ja joku henkilökunnasta on vuorollaan meille yhteisvoimin valmistanut. Aamuni alkavat siten useimmiten läheltä, saman aamiaispöydän äärestä työkavereiden ja opiskelijoiden kanssa.

Aamupalalta kiiruhdin nurmikon poikki (en tallannut, menin kiltisti polkua pitkin) omaan työhuoneeseeni, jossa haastattelin työkaverini kanssa yhtä verkko-ohjaajakandidaattia. Hakija tosin oli toisella puolella Suomea ja se työkaverikin reilun sadan kilometrin päässä. Skype palveli meitä haastattelutilanteessa loistavasti. Samalla tein muistiinpanoja asiakirjaan, jonka jaoin verkossa toiselle haastattelijalle. Haastattelun jälkeen kiipesin vanhassa puutalossamme yhden kerroksen ylöspäin osallistuakseni tiimipalaveriin. Meitä oli saman pöydän ääressä Otavassa kasvokkain viisi kollegaa. Kolme tiimiläistä osallistui palaveriin etänä eri puolilta Suomea, tiiminvetäjä piti meille komentoa Kemiön saaresta käsin. Tässä palaverissa välineinä olivat Adoben Connect sekä jaettu dokumentti, jossa asialista jalostui palaverin aikana muistioksi. Etä/livepalaverista siirryin takaisin omaan huoneeseeni työpöydän ääreen toista skype-haastattelua varten.
Lounaalla minulla ei ollut etäseuraa, vaan nautin sen muutaman työkaverin seurassa ihan vain pelkästään kasvotusten.

Iltapäivällä lähdin työkaverin autolla 13 kilometrin päähän Mikkeliin Elinikäisen oppimisen ja ohjaamisen viikon avajaistapahtumaan. Kaveri ajoi ja minä puhuin puhelimessa. Sain mm. sovittua ensi viikolle yhteisen esityksen, jossa minä puhun live-yleisön edessä paikan päällä ja hän vetää oman osuutensa verkon yli. Hän on muuten tuolloin syyslomalla mummolassa. Kulkee se kannettava sinnekin mukana. Yleisöä meillä on odotettavissa sekä lähellä Otavassa että verkossa ympäri pitäjiä. Elinikäisen oppimisen ja ohjaamisen viikon tapahtumassa Mikkelin torilla julkistettiin mikkeliläisten oppilaitosten valitsemat vuoden aikuisopiskelijat. Otavan Opiston vuoden aikuisopiskelijan titteli myönnettiin nettilukion opiskelijalle ja minä sain kunnian julkistaa valinnan. Seisoin Mikkelin torilla ja kerroin paikalla olevalle yleisölle, että meidän nimeämämme opiskelija on sillä hetkellä työvuorossa kotipaikkakunnallaan Hämeenlinnassa parinsadan kilometrin päässä Mikkelistä. Työkaveri videokuvasi  minun puheeni kännykällä ja striimasi sen reaaliajassa verkkoon. Sillä tavalla sain lähetettyä myös Hämeenlinnaan terveiset kunniakirjan saajalle.

Toritapahtuman jälkeen palasin Otavaan ja suoraan työkavereiden kanssa sählykentälle.  Kentällä olikin sitten lähitilanteita ja –kontakteja ihan riittämiin. Niistä jäi muistoksi muutama uusi pallonmuotoinen mustelma.
Sählyn jälkeen siirtyminen kotiin, pikasuihku, pikaruokaa ja jälkiruoan aikaan pääsinkin jo nauttimaan nettilukion torilla luontoillasta. Lehtori Koponen alias Veikko Neuvon En vastaili ACssa opiskelijoiden etukäteen ja tilanteessa esittämiin luontokysymyksiin. Linjoilla oli kymmenkunta opiskelijaa, heidän joukossaan myös vuoden aikuisopiskelijan tittelin saanut nettilukiolainen. Työvuoronsa oli päättynyt ja hän oli hypännyt mukaan Adobe Connectiin seuraamaan ja osallistumaan luontoiltaan. Tavattiin sentään illalla verkossa nettilukion virtuaalisella torilla, vaikkei hän päivällä Mikkelin torille päässytkään.

Päivän aikana oli käytössä monta välinettä ja kanavaa. Missään kohtaa päivää mikään härpäke tai sovellus ei kuitenkaan ollut itsetarkoitus, vaan se toi aina jonkin uuden mahdollisuuden tai ulottuvuuden tilanteeseen.  Välineet myös rikkovat mukavasti lähi- ja etäosallistumisen rajaa ja niistä on tullut osa verkkoeläjän luontevaa arkea. Ja tätä mieltä on siis keski-ikäinen low-tech-humanisti-opettajatäti. Tähän on tultu. Ei tämä pahalta tunnu.

Taru

Kymppitonnissa torilla

24. elokuuta 2011

Kalenterini väittää, että eletään elokuun viimeistä kokonaista viikkoa. Mitäs sille elokuun alkupuoliskolle oikein tapahtui? Mihin se karkasi? Kokonainen kuukausi. Hurahti tuosta vain. Hämmentävää. Positiivinen tulkinta asiasta voisi olla, että olen elänyt hetkessä. Ei silloin huomaa ajan kulua, kun tekeminen on mielekästä ja mukavaa ja sitä on paljon.

Eilisistä hetkistä vahvimpana mielessäni on nettilukion tämän syksyn ensimmäinen toritapaaminen verkossa. Kokoonnuimme nettilukion AC-huoneessa, johon olin toivottanut tervetulleiksi opiskelijoiden lisäksi tällä kertaa erityisesti opettajia esittäytymään opiskelijoillemme. Emme olleet sopineet etukäteen minkäänlaista koreografiaa, mutta homma toimi sujuvasti ihan kuin olisimme hioneet kuviota päivätolkulla ennen toria. Porukkaa tuli sisään vähän eri aikoina ja kollega nosteli opettajille oikeuksia sitä mukaa kun bongasi heitä osallistujalistalta (tästäkään emme olleet erikseen sopineet). Sitä mukaa kun opet käynnistivät omat webbikameransa, he ilmestyivät kuvaruudukkoon, jonka ristimme saman tien opettajien kauhugalleriaksi. Meitä oli siellä parhaimmillaan toistakymmentä samaan aikaan. Opet pysäyttivät kuvansa ja käynnistivät sen uudelleen aina sitä mukaa kun esittäytyivät (tästäkään emme olleet erikseen sopineet). Näin jokaisesta opettajasta oli koko ajan näkyvissä still-kuva, joka kuitenkin heräsi elämään aina kun kukin kuva puhkesi vuorollaan puhumaan. Kenelläkään ei ollut minkäänlaista säätöä äänien tai kameran kanssa, vaan homma toimi kuin junan vessa. Ja kaikki tämä siitä huolimatta, että osa opettajista kävi vain piipahtamassa torilla välitunnillaan tai kahvitauollaan päätyöstään kuka mistäkin päin Suomea.

kymppitonni

Opettajien kauhugalleriassa olo oli kuin Kymppitonnissa. Tästä muuten lähtikin ideat jo  sinkoilemaan ja pahoin pelkäänkin, että nettilukion virtuaalipikkujoulussa koetaan   loppuvuodesta vielä jonkinlainen kymppitonnimäinen spektaakkeli :)

Oli ihan huippua huomata jälleen, miten tuo virtuaalikonferenssiohjelma on otettu opettajakunnassamme haltuun. Siitä on selkeästi tullut osa arkeamme. Vain harva meistä on millään lailla teknisesti orientoitunut eikä kaikilla ole vielä paljoa kokemusta ACn käytöstä. Kynnys tämän työvälineen käyttöön tuntuu kuitenkin olevan jo lähes olematon.

Torista jäi hyvä mieli. Tällä porukalla on hyvä lähteä syksyyn, josta muuten on näillä näkymin tulossa ennätysvilkas. Miettikääpä miten onnekas olen, kun saan joskus voimaa opiskelijoistani ja joskus työkavereistani. Milloin mitenkin. Useimmiten molemmista ja samana päivänä. Niin eilenkin.

Taru

Twittering

22. toukokuuta 2011

I was asked to give a series of mini workshops on Twitter. Flattered as I was, I agreed. I then was forced to stop and think what is so special about Twitter. Twitter might not have unveiled all its secrets to me yet but I started to get a picture. I guess the old saying is still valid that if you want to learn something, you should teach it to others.

twitter-logo

Twitter might never solve all our problems. It won’t stop the climate change, and most probably won’t even make us a decent cup of espresso. Nevertheless, in some situations it might serve as quite a handy tool. It can also contribute to teaching and learning.

  • Twitter teaches you to be concise. When you have 140 characters and none more available, you just have to stick to the point. You have to think what you really want to say and what is essential.
  • Twitter is easy to take into use. And to use. Creating an account takes only a few minutes and it can be done ad hoc also in the middle of a lesson.
  • Twitter is a nice way of telling the world what is going on in your school. You don’t always have time to sit down and start blogging. But you always have time to type 140 characters. With the help of 140 characters you are able to tell quite a lot. A tweet is easily and quickly typed and posted. And the parents are happy, too.
  • Twitter teaches you to to swim in the stream. When the current is strong you simply have to stand the fact that you can’t control it. You have to have the courage to jump into the stream and also out of it. You don’t need to read and notice everything. You can’t – and you shouldn’t – stop the stream or otherwise you’ll cause an overflow.
  • Twitter is at its best when mobile in the pocket.

The presentation I made for the workshop in Scientix conference is available in Slideshare
The recording of a webinar organized by te@ch.us project

Taru

PS. By the way, 140 characters are quite a lot. None of the sentences in this blog posting have more than that.

Viserrystä

19. toukokuuta 2011

Pyydettiin pitämään mini-workshopsarja Twitteristä. Imarreltu kun olin, niin lupauduin. Jouduin sitten miettimään, mikä Twitterissä oikein on se juttu. Twitterin syvin olemus ei ehkä ihan vieläkään auennut, sillä jouduin tällä erää tyytymään vielä pintakerroksiin. Jotakin ehkä alkoi kuitenkin aueta. Tässäkin taitaa päteä vanha viisaus siitä, että jos haluat jotakin oppia, niin opeta se toisille.

twitter-logo

Twitter ei ehkä koskaan tule ratkaisemaan kaikkia ongelmiamme. Se ei pysäytä ilmastonmuutosta, tuskin onnistuu keittämään kelvollista espresso-kupillistakaan. Joissakin asioissa se voi kuitenkin olla ihan kelpo työkalu. Myös opetuksessa ja oppimisessa sitä voi hyödyntää.

  • Twitter opettaa tiivistämään. Kun merkkejä on käytettävissä 140 eikä yhtään enempää, on välttämätöntä pysyä asiassa. Pitää miettiä, mitä oikeasti haluaa sanoa ja mikä on oleellista.
  • Twitter on helppo ottaa käyttöön. Käyttäjätilin luomiseen menee pari minuuttia ja se onnistuu lennossa vaikka kesken oppitunnin.
  • Twitter on mainio tapa avata (koulun) tekemistä ulospäin. Aina ei ole aikaa ja energiaa istua alas bloggaamaan. Aina on kuitenkin aikaa kirjoittaa 140 merkkiä. 140 merkillä kertoo jo paljon koulun tapahtumista ja meiningistä. Tweettaamisen kynnys on alhaalla. Vanhemmatkin tykkää.
  • Twitter opettaa uimaan virrassa. Vuolaassa virrassa on pakko oppia sietämään sitä, että kaikkea ei voi hallita. Pitää uskaltaa hypätä virtaan ja välillä myös pois siitä. Kaikkea ei tarvitse lukea ja huomata. Virtaa ei voi pysäyttää, muuten tulee tulva.
  • Parhaimmillaan Twitter on mobiilina taskussa.

Scientix konferenssissa pitämäni Twitter-workshopin tukimateriaali slidesharessa

Teachus-hankkeen järjestämän Twitter-webinaarin tallenne katsottavissa täällä

Taru

PS. 140 merkkiä on muuten aika paljon. Yhdessäkään tämän blogitekstin virkkeessä ei ole enempää merkkejä.