Arkisto: lokakuu 2008

Luopumisesta

torstaina 16. lokakuuta 2008

Mikähän siinä on, että luopuminen on niin kovin vaikeaa?  

Olen erityisesti tämän syksyn mittaan usein huomannut pohtivani luopumisen käsitettä. Se tuntuu tulevan minua vastaan vähän joka suunnalta ja milloin missäkin asiayhteydessä. Kirjoitan tähän muutamia ajatuksia luopumisesta – jospas sitä kautta vaikka saisin siitä  tukevamman niskaotteen. 

Luopumista on monenlaista. Se voi olla vapaaehtoista ja tietoista muutoksen rakentamista, tilan raivaamista uudelle. Tai se voi olla sopeutumista ulkoa tuleviin pakotteisiin. Molemmissa tapauksissa se vaatii jonkinasteista surutyötä menetetystä tai luovutetusta asiasta. En varmaankaan voi puhua luopumisesta, jos jätän sellaisen, jolla ei ole minulle mitään arvoa. Jostakin luopuessani minun on siis opittava tulemaan toimeen ilman sitä jotakin, joka minulla aiemmin oli. 

Luopua voi esimerkiksi vanhasta paidasta, ystävästä, omaisuudesta, työstä, toiminta- tai ajattelutavasta, arvoista, itsekunnioituksesta, uskosta ja elämästä.  

Uusia ideoita on kyllä helppo keksiä, mutta vanhoista on vaikea luopua. Odotan itse omassa työssäni monesti muiden luopuvan jostakin vanhasta toimintatavasta. Samaan aikaan olen itse ehkä maailman huonoin luovuttaja. Huomaan monesti ajattelevani tyyliin ”jos vielä tämän kerran tekisin tämän jutun tämän vanhan kaavan mukaan – olisi nopeampi ja sujuvampi ja ennen kaikkea tutumpi ja turvallisempi niin – ensi kerralla sitten uudella tavalla”. Samalla koetan parhaani mukaan vältellä väistämätöntä kysymystä siitä, milloinkahan se ensi kerta mahtaa koittaa, jos ei nyt. 

Kun maailma ympärilläni muuttuu, minun on pakko muuttua mukana. Se mikä toimi viime vuonna tai viisi vuotta sitten, ei ehkä tässä uudessa tilanteessa toimikaan. Huomaan monesti hakkaavani päätä seinään siinä, että yritän jääräpäisesti toimia vanhalla tavalla uudessa tilanteessa. Saatan itse olla ajamassa suurempaa muutosta, mutta sitten jollakin kohtaa, jossakin pienessä yksityiskohdassa, jumitan vanhaan. Koska pääni alkaa olla jo aika kipeä seinään hakkaamisesta, lupaan tässä ja nyt tietoisesti opetella luopumisen jaloa taitoa. Pyrin säilyttämään sen, mikä toimii ja palvelee monia, mutta luopumaan siitä mikä ei enää toimi. Luopuessani vanhasta tarjoan itselleni mahdollisuuden rakentaa tilalle jotakin uutta. 

Voikohan muuten syvää muutosta – tai oppimista – edes tapahtua ilman luopumista?

Taru