Torilta kukkulalle vai kukkulalta torille
Jokainen tuntematon kaupunki tarjoaa satunnaiselle kulkijalle aina uuden seikkailun. Joskus on mukavaa vain kulkea katuja ja kujia, valita risteyksessä suunta sen mukaan mikä kuja tuntuisi kutsuvimmalta. Kaupungin voi ottaa haltuun kirjaimellisesti ruohonjuuritasolta, kahvila kahvilalta, pysäkki pysäkiltä, kukkaruukku, torikoju ja vastaantulija kerrallaan. Jonkin aikaa kuljettuaan on ehkä mukava kuitenkin etsiä käsiinsä kaupungin kartta ja katsoa missä päin on tullut kuljettua. Kartalta voi myös löytyä uusia houkuttelevan näköisiä alueita, joihin haluaakin seuraavaksi suunnistaa.
Itselläni on tapana hakeutua uudessa kaupungissa aluksi mahdollisimman korkeaan paikkaan. Kukkulalle, näkötorniin, temppeliin, maailmanpyörään. Sieltä korkeuksista on hyvä hahmottaa kaupunkia. Mihin suuntaan se on levittäytynyt, miten joki tai vuori rajaa sen kasvua, millä suunnalla on teollisuutta tai asuinalueita, missä näyttäisi vihreämmältä, mistä löytyy tori. Kaikkein parasta on, jos saan vietyä sinne korkeuksiin mukanani kartan. Voin saman tien kiinnittää näkemäni kartalle niin että alas kivuttuani tiedänkin jo, mihin suuntaan lähden pyrkimään. Hyvässä lykyssä olen myös saanut jo selville, millä konstilla sinne pääsen. Tämän jälkeen on mukava lähteä valloittamaan uutta kaupunkia pala palalta, tutkia niitä kujia joita olin päättänytkin tutkia, etsiä käsiini se tori joka ylhäältä näytti houkuttelevimmalta ja istahtaa siellä kahvilaan juttelemaan mukavia paikallisten kanssa. Ja kaikkein parasta on, ettei koskaan voi tietää mitä uusia ovia siellä torikahvilassa istuessa tuleekaan avanneeksi. Saatan loppujen lopuksi päätyä ihan jonnekin muualle kuin mitä kukkulalla suunnittelin, mutta ainakin tiedän mitä mahdollisuuksia ja suuntia minulla on valittavina.
Miten päin sinä mieluiten hahmotat maailmaa? Lähdetkö pienistä palasista liikkeelle ja maistelet aluksi uusia makuja torilla, suupala kerrallaan? Vai kiipeätkö ensin kukkulalle katsomaan, mille puolelle kaupunkia tori sijoittuu ja mitä sen ympärillä on?
Taru
4. helmikuuta 2009 kello 8.11
Olipa kiva ja osuva vertaus. Itseni tunnistin heti myös kukkulalle kiipeilijäksi. Tämä tapa ottaa asioita omakseen näkyy niin monessa asiassa. Jäin miettimään, että näkyykö se nettilukiossa esimerikisi jo heti kun lukion aloittaa. Osa opiskelijoista haluaa heti tehdä erittäin tarkan opiskelusuunnistelman koko opintoajalle ja osa taas mieluummin opiskelee ensin useita kursseja ja kaikessa rauhassa kuulostelee omaa tietään. Molempi tavat ovat toimivia.