Arkisto: helmikuu 2009

Kohtaamisia

sunnuntaina 15. helmikuuta 2009

Pääsin viime viikolla juttusille – ihan kasvokkain – kahden nettilukiolaisen kanssa.  Leidit olivat tulleet Otavaan kielten yo-kuuntelukokeeseen. Siinä jutellessame kävi ilmi, että he olivat tavanneet Muikussa ruotsin ryhmäkurssilla ja alkaneet pitää sen jälkeen yhteyttä. Nykyisin he vaihtavat ajatuksia ja kuulumisia päivittäin. Tuttavuus on matkan varrella muuttunut ystävyydeksi, ja kuunteluihin tullessaan pidempimatkalainen oli tullut jo edellisenä päivänä lähempänä Otavaa asuvan luo yökylään. Sieltä ystävykset aamulla huristelivat sitten yhdessä Otavaan ylppäreihin.

Minulle tuli tuosta alkuviikon juttutuokiosta niin hyvä mieli, että se kantoi pitkälle viikkoon.  Tällaisia tarinoita kuulisin mielelläni vaikka jokaisen viikon alkajaisiksi.

Taru

Aina paikalla – lähellä tai kaukana

torstaina 12. helmikuuta 2009

Nettilukiossa on tarjottu mahdollisuutta lähitapaamiseen pari kertaa vuodessa sen perustamisesta eli vuodesta 1997 alkaen. Ensimmäisinä vuosina sadasta opiskelijasta kymmenkunta tuli aina paikan päälle tapaamaan toisiaan ja meitä opettajia. Tänä vuonna neljästäsadasta opiskelijasta viisi ilmoittautui mukaan.

Nettilukio perustettiin 12 vuotta sitten maailmaan, jossa internet oli meistä useimmille vielä aikamoinen kummajainen. Monikaan ei varmaan osannut ajatella, että netissä voisi tehdä jotakin oikeaa ja todellista, esimerkiksi opiskella. Kokonaisen oppimäärän ja tutkinnon suorittamisesta puhumattakaan. Uskoisin, että moni haki tuolloin omalle opiskelulleen tukea ja konkretiaa käymällä lähitapaamisissa. Oli – ja on varmaan edelleen –  hyvä nähdä, että Otavassa on ihan oikea, sata vuotta vanha kaunis puutalo, jossa seisoo tukevasti perustuksillaan. Ihan oikea koulu siis, jossa on ihan oikeita opiskelijoita ja opettajia.

Nettilukion verkkoympäristökään ei alkuvuosina vielä juurikaan tukenut opiskelijoiden kommunikointia keskenään tai muuten tutustumista toisiinsa. Ei ollut ryhmäkursseja,  toreista tai virtuaalikonferensseista puhumattakaan. Ei vielä edes uneksittu web2.0sta tai sosiaalisesta mediasta. Oli vain sähköposti, puhelin ja keskustelualueet. Nyt opettajien kanssa mesetetään ja skypetetään sujuvasti. Viimeisen vuoden aikana nettilukiolaiset ovat halutessaan päässeet osallistumaan luokkahuoneessa tapahtuvaan lähiopetukseen kotikoneiltaan. Verkon yli on päässyt kurkkaamaan, mitä Opiston juhlasalissa tapahtuu aamutorin aikaan. On pystynyt teleporttaamaan itsensä työpajoihin tai vaikka harjoittelemaan kuullun ymmärtämistä samassa virtuaaliluokassa yhdessä toisten nettilukiolaisten kanssa. Koulu on monella tapaa tullut kotiin, lähemmäs opiskelijoita.

Olisiko maailma muuttunut tällä välillä niin, että kasvokkainen tapaaminen ei olekaan enää yhtä tärkeää? Ehkä paikan käsite on muuttunut ajan käsitteen myötä. Ehkä verkko-opiskelu on jo niin tavallista ja arkipäiväistä, ettei sille tarvitse hakea vahvistusta lähitapaamisista. Enää ei tarvitse käydä potkimassa Opiston puutalon perustuksia tai  nipistämässä opettajaa käsivarresta todetakseen hänen olevan todellinen. Opiskelijan ei tarvitse enää tulla kouluun paikan päälle, koska koulu tulee häntä lähelle monien sosiaalisen median härpäkkeiden avulla.

Silti haluan jatkossakin tavata opiskelijoitamme myös kasvokkain. Monille meistä lähitapaaminen tuo uutta virtaa ja uskoa omaan työhön tai opiskeluun – verkossa tapahtuvien kohtaamisten ohella. Aion siis jatkossakin kutsua opiskelijoita erilaisiin lähitilanteisiin Otavassa ja maailmalla. Tulkoot tai olkoot tulematta.  Jokainen nettilukiolainen on joka tapauksessa aina enemmän kuin tervetullut moikkaamaan Opiston porukoita myös paikan päällä Otavassa vaikka sitten vain ohikulkumatkalla. Sama koskee muuten myös maailmalta töitään tekeviä nettilukion opettajia.

Taru