Oikein opittu?
15-vuotias halusi järjestää eloroolipeliturnauksen. Hän sopi ajankohdan, varasi tilat, laittoi kutsun sekä valtakunnallisille että paikallisille foorumeille verkkoon, otti ilmoittautumisia vastaan, sopi järjestelyjen muista tehtävistä ja vastuista, haki sponsoreita, tuunasi ja tulosti kunniakirjat valmiiksi. Hän laski, paljonko pitää pyytää osallistumismaksua, jotta saa kulut katettua ja omalle seuralle pienen voiton. Sama pitkätukka kertasi vielä kerran säännöt ja pohti etukäteen omaa rooliaan sekä turnauksen järjestäjänä että tuomarina.
H-hetken koitettua tarinamme teini sopi päivän aikataulutuksesta ja pelien järjestelyistä, seurasi muiden pöytien pelejä, ratkoi pulmatilanteita sääntökirjan kanssa ja kannusti kaikkia pelaajia. Samalla hän pelasi itse jokeripelaajana, jotta kaikki pääsivät yksilöpelissä pelaamaan, varsinaisia osallistujia kun oli pariton määrä. Jokeripelaajana hän pelasi itse surkeimmalla joukkueella, hävisi jokaisen pelin eikä hänen pisteitään merkattu mihinkään ylös. Jokerin avulla kuitenkin kaikki halukkaat varsinaiset osallistujat pääsivät täysipainoisesti geimeihin mukaan.
Turnauksien järjestäjistä on pulaa, koska kaikki tietenkin haluavat itse pelaamaan. Teinillemme kuitenkin oli tärkeintä saada turnaus pystyyn, kaverit kasaan ja pelit käyntiin. Sellaisen tavoitteen edessä voi jo itse vähän joustaa. Kuulemma.
Itse mietin, mitä kaikkea nuori herkkä tunamme tuli prosessin aikana oppineeksi. Siinä tuli uskoakseni aimo annos ainakin tapahtumatuotantoa, markkinointia, matematiikkaa, tietotekniikkaa, sosiaalisuutta, toisten huomioimista, oikeudenmukaisuutta, itsevarmuuttakin. Kuinkahan monta oppituntia olisi saanut pulpetissa istua, jotta tuo kaikki olisi tullut opittua? Ja vielä bonuksena päälle turnauksesta palasi kotiin ehkä maailman tyytyväisin nuori mies.
Taru
10. maaliskuuta 2009 kello 0.37
Aivan mainio esimerkki!
Tuosta voisi vaikka väittää että tuli opittua montaa muutakin asiaa mm. pitkäjänteisyyttä, mitä ei löydy oppiainekirjosta.
Olisi hienoa, jos pystyisi rakentamaan oppimisen aina jonkin tunteen varaan missä on mukana oma palo. Sellainen oppiminen on ollut musta aina parasta. Siis sellainen tekeminen mitä ei edes miellä oppimiseksi. Siitähän tässäkin taitaa olla kyse.
Hauskaa tässä esimerkissä on miten yksi tapa oppia – roolipeli näkyy tarinassa kahdessa eri roolissa. Koko juttu on roolipeliä, mutta tällainen sosiaalinen toiminta vaatii myös kykyä toimia eri rooleissa. Tässä tapauksessa se tapahtuu vielä varsin tietoisesti.
11. maaliskuuta 2009 kello 0.09
Hyvä esimerkki harjoittaa sen näkemistä, minkä formaali systeemi piilottaa. Ilmiöissäkään kaikki ei automaattisesti toimii toisin. Jonkun pitää huomata ja osoittaa arvo.