Lukion vitosella ruotsia opettamaan?
Meillä on menossa pienryhmän verkkotapaaminen ja siellä keskustellaan mm. ruotsin opiskelusta. Siitä muistui mieleeni oma takkuinen taival sen kanssa. Yläasteella tykkäsin kovasti, mutta lukiossa ei voinut vähempää kiinnostaa. Numero putosi kiitettävästä vitoseen. Ettei olisi ollut vielä se kuuluisi armovitonen. En oikeasti osannut juuri mitään ja ihmettelen vieläkin, että pääsin kirjoituksista läpi. Juuri ja juuri, kuunteluiden ansiosta. No, yliopistossa sitä oli sitten taas uusi kurssi edessä. Se jäi tutkinnon viimeiseksi kurssiksi kun lykkäisin ja lykkäsin. Menin preppauskurssilla ja sain sen jotenkin läpi.
Joitain vuosia valmistumisen jälkeen saimme mieheni kanssa päähämme, että hei, eipä olla koskaan asuttu pohjoisessa. Haettiin kaikkiin mahdollisiin töihin Lapin läänin alueella. Sain enkun open paikan (enkkua osaan tosi hyvin). Siihen kuului myös yläasteen ruotsin opetusta :0 Kerroin rehtorille rehellisesti mikä on tilanne, mutta arvelin selviäväni kun teen ihan hulluna työtä. Ja niin tein. Huhkin, luin, suunnittelin ja selvisin. Opiskelijat takuulla ihmettelivät miten tuo nainen voi pitää niiiiin erilaisia tunteja. Enkussa se sanoo “kysykää mitä vaan” ja ruotsissa on hurja sekuntiaikataulu, ettei kukaan kysy mitään. En olisi osannut vastata.
Mitä opin? Vähän ruotsia ja sen että motivaatiolla todella on iso merkitys 
Mari
8. huhtikuuta 2009 kello 8.26
Motivaatiolla on kaikessa merkitystä, kun opiskelee tai tekee mitä tahansa. Se on totta. Pelkällä motivaatiolla ei kuitenkaan pitkälle pötkitä. Kielten opiskelu tarvitsisi aina ajan, että joutuisi oikeesti käyttämään pakosti opiskeltavaa kieltä, että sen kielen sisäistäisi. Minulla kun ei ollut peruskoulussa kiinnostusta kielten opiskeluun, niin jäi tärkeä pohja tehtyä kieliin. Opin oikeastaan helpolla kielioppia, tosin se tuppaa kyllä unohtumaan yhtä nopeasti. Sanojen päähän pistäminen onkin sitten ongelmallisempaa. Olen varmasti käyttänyt kaikki konstit, joita sanojen opiskeluun suositellaan. Nyt aloitin kertaamaan peruskoulun kursseja kielissä. Oli ihanaa huomata kuinka tehtävät olivat aluksi helppoja. Tehtävistä selviän kyllä peruskoulun kursseilla, mutta sanat eivät jää edelleenkään päähän. Jankkaan ja jankkaan ensimmäisten kappaleiden sanoja uudestaan ja uudestaan. Minulla ei halua puutu opiskelusta, koska on korkeat tavoitteetkin. En kuitenkaan opi pelkällä motivaatiolla. Kyllä monesti suunnittelen, että opiskelen sanoja joita tarvitsen esim. kauppaan tms., sitten matkustan maahan, missä tarvitsen kieltä. Haaveunissa vaan voin matkustaa. En raaskisi tuhlata minun matkoihin rahaa ja tuhlata lapsiltani aikaa pois, että ns. hurvittelen jossain ilman lapsiani. En juuri lähde kotoanikaan mihinkään, etten vaan tuhlaa itseeni aikaa. Lukemisenikin yritän tehdä kaiken ohessa, ettei lapseni koe, ettei minulla ole niille aikaa tai en huomioisi niitä. Tarvitsen kuitenkin kieliä moneen asiaan ja varsinkin mahdolliseen jatko-opintoihin. Älyllä olisi tarvetta.
27. huhtikuuta 2009 kello 9.01
Olen samaa mieltä, pelkkä motivaatio ei varmasti riitä. Tuolla ruotsin esimerkillä tavallaan tsemppaan itseäni, muistutan aina tarvittaessa itselleni juuri sen mistä kirjoitat, että se on osa kokonaisuutta. Minulla on toisinaan taipumus määritellä itseäni hieman mustavalkoisesti: “olen hyvä tuossa, mutta surkea tuossa”. Yritän päästä tästä taipumuksesta eroon ihan jotten itse rajoittaisi itseäni. Etenkään kun en usko siihen, että ihmisen pitäisi tehdä vain niitä asioita joissa on hyvä.
Tuota ajan käyttämistä itseen olen myös pähkäillyt aika paljon. Aina kun vapaa-ajalla opiskelen, se on lapsiltani pois. Toisaalta ajattelen, että miten hyvän mallin lapset saavatkaan opiskelusta ja oppimisesta sekä siitä, että itsestään saa välittää. He näkevät miten nautin, tuskailen, ponnistelen, iloitsen ja saavutan työllä tavoitteita. Tasapainon löytäminen on kyllä monta kertaa vaikeaa.