Kuka/Mikä sinä olet verkossa?
Olen tutustunut kuluneen talven aikana uuteen ihmiseen. Ihmiseen, jonka olen luullut tuntevani pitkälti yli kaksikymmentä vuotta. Löysin tämän uuden tuttavuuden verkosta. Löysin hänet tavasta kirjoittaa, ja niistä asioista, joista hän kirjoittaa. Tuota puolta hänestä en ollut koskaan aiemmin tuntenut.
Onhan ihan tuttua juttua, että ihmisillä on eri rooleja eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa tekemisissä ollessaan. Muut määrittävät minua sen mukaan, millaisessa yhteydessä olen heihin. Minäkin olen useimmille tuntemilleni 10-16-vuotiaille ennen kaikkea Jaakon ja Aapon äiti. Purjehtijaporukoille olen S/Y Allin miehistön jäsen. Ja työkavereille sekä opiskelijoille olen varmaankin nettilukion vetäjä. Joillekin vielä myös enkun ope. Puheessani käytän eri rekisteriä sen mukaan, juttelenko saunan terassilla mukavia ystävien kanssa, komennanko riehuvia kissoja vai esittelenkö nettilukion toimintaa opiston johtokunnalle. Näin tekevät meistä useimmat, joko tiedostaen tai tiedostamattaan.
Verkko on siitä mielenkiintoinen paikka (vai onko verkko ennemminkin tila?), että siellä ihmiset voivat samaan aikaan näyttäytyä usean eri roolin kautta. Voin toimia eri verkkoyhteisöissä ja –ympäristöissä niihin sopivissa rooleissa – ihan niin kuin reaalimaailmassakin. Toisaalta voin toimia yhdessä ja samassa verkkoympäristössä, jossa on ihmisiä eri pienoismaailmoistani. Sellaista tilannetta harvoin on käsin kosketeltavassa maailmassani. Tästä paras esimerkki lienee Facebook. FB on koonnut yhteen ihmisiä, jotka tunnen ihan eri yhteyksistä. Kaverilistallani on ihmisiä, jotka olen tuntenut koko ikäni ja ihmisiä, jotka olen juuri vasta tavannut. Siellä on kavereita, tuttuja, sukulaisia, työkavereita, yhteistyökumppaneita ja ystäviä. Yksi koirakin.
Verkossa olet vain ja ainoastaan sitä, minkä teet itsestäsi jollakin tavalla näkyväksi. Jos olet hiljaa, lakkaat olemasta olemassa. Näkymisen tapa painottuu usein kirjoittamiseen. Ja se miten ja mistä kirjoitat, kertoo sinusta taas jotakin lisää.
Uusvanha tuttavuuteni löysi ensin verkon, liittyi muutamaan verkkoyhteisöön ja alkoi blogata. Ja sitä kautta minä löysin hänen minulle ennestään tuntemattoman puolensa. Huomasimme tänä talvena molemmat, että emme olleet näiden reilun kahdenkymmenen vuoden aikana juurikaan puhuneet kummankaan työstä. Ja samalla huomasimme, että meillä on myös työhön liittyvissä asioissa paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Vuosien varrella yhdessä viettämämme aika on aina ollut pyhitettyä muulle kuin työlle. Toisaalta hyvä niin, sillä sellaistakin aikaa ja sellaisiakin ystäviä on hyvä olla. Toisaalta olisi kuitenkin ollut tosi sääli, jos emme olisi tulleet koskaan tuntemaan toisistamme sitä ennen tuntematonta puolta. Suoranaista resurssien tuhlausta.
Tällä kertaa ei siis tarvinnut mennä maailman ääriin löytääkseni uuden ihmisen, joka rikastuttaa (työ)elämääni. Turussa saakka tosin piti käydä yhdessä konferenssissa, mutta sen jälkeen olen verkossa nähnyt vanhan kaverini ihan uudessa valossa. Hän ei olekaan enää pelkästään ystäväni vaimo, kummityttäreni äiti tai kaveriporukan vuosittaisen tapaamisen emäntä. Verkon yli hän on myös samoista asioista kiinnostunut jatko-opiskelija, joka kirjoituksillaan avaa ja avartaa omaa ajatteluani.
Mutta että kaksikymmentä vuotta piti kulua!
Taru