Arkisto: kesäkuu 2009

Innostumisesta ja innostamisesta

keskiviikkona 24. kesäkuuta 2009

Minulla on ilo tehdä töitä yhteisössä, jossa ympärilläni on innostuvia, innostuneita ja innostavia ihmisiä. Ilman heitä olisin itsekin paljon köyhempi. Heidän kanssaan olen enemmän. Usein on niin, että eri ihmiset innostuvat eri asioista ja eri aikaankin, mutta joskus käy niinkin hyvin että into on jaettua ja kohde yhteinen. Silloin mennäänkin jonkin aikaa lujaa ja saadaan nopeasti paljon aikaan. Innostumisen lisäksi tarvitaan sitten sitä raakaa työtä ja joskus tylsääkin puurtamista, mistä Marin blogimerkinnässä ja siitä heränneessä keskustelussakin puhutaan.

Samassa blogimerkinnässä puhutaan uskomuksista ja kannustamisesta. Lisäisin keskusteluun vielä pohdinnan siitä, miten saada oma into tarttumaan toisiin. Jotkut saavat voimaa jo siitä, kun näkevät toisen innostumisen. Toisen into ja palo tarttuvat, vähän niin kuin haukotus. Omaan syttymiseen ei välttämättä tarvita muuta kuin kipinä. Jotkut muut sen sijaan tuntevat oman pienuutensa entistä voimakkaammin juuri silloin, kun toisella vieressä menee lujaa. Silloin kun toinen porskuttaa, innostuu ja onnistuu. Toisen menestyminen voi nostaa omat heikkoudet ja oman aikaansaamattomuuden pintaan ja se vähäinenkin usko itseen hiipuu. Innostuja tulee tahtomattaan ja usein tietämättään saaneen täysin päinvastaisen reaktion aikaan kuin mitä olisi halunnut.

Kenenkään ei onneksi tarvitse koko maailmaa pelastaakaan ja kaikkia ihmisiä saada samoista asioista syttymään. Esimiesten ja opettajien tärkeimpiä tehtäviä mielestäni on tehdä toisten onnistuminen mahdolliseksi ja tukea sitä. Eikä olisi ollenkaan huono, vaikka työkaverit tai opiskelukaverit tekisivät samanlaisia palveluksia toisilleen ihan vain ihmisinä. Monesti onnistumista voi tukea juuri tartuttamalla intoa ja vahvistamalla uskoa. Omassa innostuksen puuskassa ja huumassa pitäisi vain osata ja malttaa pysähtyä kuuntelemaan toista ja kuulostella sitä, millä tavalla toinen parhaiten syttyy. Sama pätee tietysti myös toisin päin – sen jolta intoa vielä ainakin sillä hetkellä puuttuu, pitäisi osata antaa tilaa toisen innostumiselle eikä kaataa kaikkea arjen realismia kerralla niskaan.  Taitolaji tämä on, mutta mukavaa ja tarpeellista sitä on opetella molemmissa rooleissa.

Taru

Uskomuksien merkityksestä

torstaina 11. kesäkuuta 2009

Olen viimeisien kuukausien aikana tehnyt tuttavuutta kymmenien  motivaatio- ja voimaantumistutkimusten kanssa. Erityisesti minua kiehtoo se kuinka paljon íhmisen minäpystyvyyden  uskomukset vaikuttavat mm. hänen opiskelutuloksiinsa, opiskelussa koettuun ahdistukseen ja  oppimistrategioihin.  Bandura on herra joka tätä asiaa on pyöritellyt erityisen paljon ja saanut monia muitakin joukkoon esittämään kysymyksiä ja etsimään vastauksia. Hänen mukaansa minäpystyvyyden uskomusten merkitys liittyy siihen, että henkilöt joilla on vahvat ja samalla realistiset uskomukset omista kyvyistään, ponnistelevat sitkeämmin silloin kun on karikkoista  ja virtaus kaukana. Bandura onkin todennut, että minäpystyyvyyden uskomukset ennustavat menestymistä paremmin kuin aikaisemmat taidot, tiedot tai saavutukset.

Minäpystyvyysuskomukset ovat kytköksissä niihin kokemuksiin joita henkilöllä on erilaisissa oppimistilanteissa ollut. Esimerkiksi koululla ja kodilla, on toisinaan hyvinkin kielteinen vaikutus. Siksi minusta kannattaakin pysähtyä miettimään omia käsityksiään siitä mihin pystyy ja kykenee. Voi olla silmiä avartavaa pohtia kriittisesti onko todella niin. Ehkä ei ole vain löytänyt vielä sitä itselle sopivaa tapaa tehdä jotakin asiaa. Minä esimerkiksi sisäistin oletuksen, kun asia usein niin esitettiin, että minä olen meidän perheen lukijatyyppi jolla on peukalo keskellä kämmentä. Mutta mitä vielä, täyttä pötyä. Ei minua ompelu kiinnosta edelleenkään, mutta aika makeita villapaitoja olen tehnyt J On peukku ihan kohdillaan.

Toisaalta minäpystyvyyden uskomukset liittyvät myös käsityksiin joita ihmisellä on älykkyydestä yleensäkin. Hirmuisen sitkeässä näyttäisivät olevan käsitykset älykkyyden pysyvyydestä ja sen merkityksestä oppimiseen tai luovuuteen. Lukuisissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että älykkyys ei ole kiveen kirjoitettu asia vaan sitä voidaan kehittää. Ihan jos mietitään kapea-alaisesti älykkyystestejä, ovat niiden pistemäärät nousseet keskimäärin viidellätoista pisteellä viimeisen 50 vuoden aikana. Tähän on vaikuttanut ainakin ravinto, koulutus, kasvatus ja kokemukset testauksesta.

Kun on tutkittu erilaisten alojen (esim. kirvesmiehiä ja myyjiä tai sakin pelaajia) huippuosaajia, erottava tekijä muihin on se, että ekspertit toimivat kaikki tyypillisesti tietyllä tavalla ratkaistessaan ongelmia. Huippuosaajat asettavat jatkuvasti itselleen vaativia tehtäviä. He eivät toimi siten, että välttäisivät vaikeita haasteita ja keskittyisivät rutiinien etsimiseen. Toki tämä vaatii sitä, että monet perusasiat on todella hyvin hallinnassa ja automatisoituneita. Oppiminen ja osaaminen vaatii työtä, sitkeyttä, ahkeruutta ja uskoa siihen että on sitkeä, ahkera ja oppiva.

Vielä tekisi niin mieli kirjoittaa vähän luovuudesta ja siitä miten suuri merkitys nimenomaan ympäristöllä siihen on, mutta säästän seuraavaan kertaan ja siirryn seuraavaan haasteiseen työtehtävään.

Mari