Arkisto: syyskuu 2009

Millaista tarinaa itselleni kerron

keskiviikkona 16. syyskuuta 2009

Olen aloittanut uuden harrastuksen. Ehkä. Vielä en ole ihan täysin vakuuttunut siitä, onko laji omani vai ei.

Olen käynyt nyt kaksi kertaa joogassa.  Olen keskittynyt, hengittänyt, venynyt, rentoutunut, tyhjentänyt pään kiireestä ja tekemättömistä töistä. Ja tehnyt sitä ihan täysillä.  Kahtena iltana puolentoista tunnin ajan. Liikun ja urheilen suhteellisen paljon ja suhteellisen säännöllisesti. Tähän saakka olen kuitenkin ollut sitä mieltä, että koska aikani on kovin arvokasta ja koska minulla on sitä huomattavasti vähemmän kuin muilla ihmisillä, tulee minun harrastaakin tehokkaasti.  Siten myös urheilusta pitää ottaa kaikki irti. Onhan silkkaa ajan tuhlausta, jos syke ei harrastukseen sijoitettuna aikana ole vähintään kolmetuhatta ja hiki virtaa.

Samaan aikaan muistin kuitenkin, miten vuosi sitten julkisesti lupasin opetella luopumisen jaloa taitoa.  Päätin siis kokeilla, osaisinko luopua myös tehokkuusajattelusta edes kerran viikossa ja puolentoista tunnin ajaksi kerrallaan. Ensimmäisellä kerralla jännitti. En tuntenut ketään enkä edes tiennyt, mitä varusteita olisi pitänyt olla mukana. Olin vähän niinkuin ekaluokkalaiset, jotka eivät oikein tiedä, millaisia odotuksia opella on ja mitä pitäisi ehkä jo osata ja tietää ja älytä. Olin myös satavarma siitä, etten kykene jättämään työ- tai kotiasioita mielestäni.  Kuvittelin, että sitten kun pysähdyn, tekemättömät työt vasta pääsevätkin rauhassa jylläämään päässäni. Ajattelin, ettei minulla ole kärsivällisyyttä pysähtyä ja jäädä paikoilleni, että vilkuilen kelloa vähän väliä ja mietin koska pääsen taas toimimaan ja tuottamaan jotakin. Pian tunnin alettua huomasin olleeni täysin väärässä. Pari kertaa joku työhön liittyvä asia yritti kurkistaa pääni sisään, mutta häipyi pian jonnekin takavasemmalle. Ainakin ensimmäisillä kerroilla on pitänyt keskittyä jo pelkästään oikeanlaiseen hengittämiseen niin paljon, ettei muille murheille kerta kaikkiaan ole ollut tilaa. Olen myös yllättänyt itseni loppurentoutuksessa totaalisesti. En olisi ikinä kuvitellut, että pystyn sillä tavoin ajatuksen voimalla rentouttamaan lihakseni jumppasalin lattialla maatessani. Hyvä että olen lopuksi saanut itseni kammettua sieltä ylös ja ulos. Tänään oli lähellä etten nukahtanut siihen keskelle salia.

Vielä en tiedä, tuleeko joogasta minun lajini vai ei. Nämä pari ensimmäistä kertaa kuitenkin jo opettivat sen, että en tähän ikään vielä ole oppinut tuntemaan itseäni. Koetan kyllä sitkeästi kertoa itselleni tarinaa siitä, millainen olen. Mihin pystyn ja mihin en. Mikä on minua varten ja mikä ei. Nyt siis vain hieman heittäytymistä, kyseenalaistamista ja kokeilemista peliin, niin saatan alkaa kertoa itsestäni ja itselleni ihan toisenlaisia tarinoita kuin aikaisemmin.

Huomenna kuitenkin sählyyn ja viikon päästä ehkä taas joogaan. Molemmat näyttäisivät olevan hyviä keinoja pään tyhjentämiseen. Ja sitä tyhjennystä minä näköjään alan tarvita. Tunnustetaan nyt sekin.

Taru

Dialogi verkossa

keskiviikkona 16. syyskuuta 2009

Lueskelin eilen erästä kirjaa jossa korostettiin avoimen kommunikoinnin merkitystä, erityisesti dialogin tärkeyttä. Dialogi tässä yhteydessä tarkoittaa sellaista keskustelua jossa ihmiset ajattelevat yhdessä ja ihmisten välistä suhdetta kuvastaa luottamuksellisuus.

Dialogissa ihmisten täytyy haluta ja kyetä luopumaan omasta varmuudestaan (”minä tiedän nämä jutut”) ja pyrkimys aitoon kuunteluun ja ymmärtämiseen ovat olleellisia. Dialogiin ei kuulu sen kaltaiset kommentit kuin: ”joo, tuota nyt mietittiin jo vuosia sitten”, ”ai, etkö sitä tiedä, sehän on ihan perusasia” tai ”juu, ihan kiva idea, mutta mennään jo seuraavaan”.

Dialogissa pyritään luomaan uusia näkökulmia ja ihmetellään itsestäänselvyyksiä. Asiat näyttäytyvät monitahoisina ja usein monimutkaisina. Toisin kuin väittelyssä, argmentit eivät kilpaile keskenään. Dialogiin uskaltautuminen voi avata tien itsensä tutkiskeluun, koska se edellyttää omien kokeemusten jakamista ja puhe suuntautuukin voimakkaasti myös itselle.

Kirja jota luin, käsitteli lähinnä kasvokkain tapahtuvaa kommunikointia ja kosketti työyhteisöjä. Varmaan verkossakin voidaan kuitenkin myös pyrkiä dialogiin ja tätä voisi harjoitella opiskelussa. Jäinkin miettimään, että mitkä asiat nettilukiossa opiskelevien ja siellä opettavien mielestä voisivat edistää ja toisaalta hankaloittaa dialogin syntymistä? Olisi mukava kuulla ihmisten kokemuksia. Kommentoikaa :D

Mari