Arkisto: lokakuu 2009

”Koska opettaja hoitaa julkista virkaa, sosiaalisen median käytössä oppilaiden kanssa on oltava varovainen.”

sunnuntaina 11. lokakuuta 2009

Opettaja-lehden syyskuussa tekemä selvitys kertoo, että yli puolet kaikista Suomen opettajista on Facebookissa, ja heistä 40 prosenttia hyväksyy oppilaita kavereikseen. Opettajien suhtautuminen oppilaiden kaveripyyntöihin vaihtelee maantieteellisesti ja iän mukaan. Eniten kaveripyyntöjä satelee miesopettajille, ja nihkeimmin niitä hyväksyvät rehtorit. .

Lehden tuoreimman numeron pääkirjoituksessa kerrotaan aluksi, että ”Facebookin periaate ja suosion salaisuus on yksinkertainen. Se mahdollistaa kätevän ja nopean yhteydenpidon käyttäjänsä ja tämän kaverijoukon kesken.” Yhdessä lauseessa tuodaan FBn edut ja mahdollisuudet hyvin esille. Tuon lauseen jälkeen pääkirjoitus siirtyy kuitenkin käsittelemään sitä, millaisia ongelmia ja uhkia opettajan ja oppilaan FB-kaveruus tuo tullessaan. Uhkiksi mainitaan mm. se, että jos opettaja hyväksyy kaverikseen alaikäisen toista sukupuolta olevan oppilaan ja hänen kirjallinen Facebook-viestinsä  irrotetaan asiayhteydestään ja tulkitaan siitä poikkeavalla tavalla, sopivuuden rajat voivat olla koetuksella. Ymmärrän tämän hyvin. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miten FBssä kirjoitettu asiayhteydestään irrotettu viesti poikkeaisi mistä tahansa muusta viestistä, joka on irrotettu asiayhteydestään. Sama pätee mielestäni kenen tahansa tekstistä, kirjeestä, kirjasta, sähköpostiviestistä tai vaikka luennosta irrotettuun tekstinpätkään. Puheesta puhumattakaan.

Muina uhkina kirjoitus mainitsee oppilaiden tasavertaisen kohtelun vaarantumisen ja opettajien salassapitovelvollisuuden rikkomisen. Toisaalla samaisessa lehdessä pohditaan samoja teemoja ja kysytään kuinka opettaja voi arvioida oppilasta puolueettomasti, jos ottaa hänet kaverikseen netissä. Tasavertaisuusasia on mielestäni opettajan(kin) työssä ehdottoman tärkeä asia. Itse en kuitenkaan  oikein jaksa uskoa siihen, että oppilaat joutuisivat Facebook-kaveruuden takia epätasavertaiseen asemaan opettajan silmissä. Jos näin olisi, ei opettaja voisi kuunnella vaikkapa välitunnilla, kun joku oppilas kertoo omia asioitaan opelle, olivat ne sitten iloja tai suruja. Ikään kuin opettajuus olisi jotenkin erillinen asia, joka ei olisi mitenkään kytköksissä tähän meitä (koulua) ympäröivään todelliseen maailmaan, jossa oppilaammekin elävät. Minun mielestäni pitää voida luottaa opettajan ammattitaitoon tällaisessa perusasiassa. Sitä paitsi minun ymmärtääkseni opettaja arvioi oppilaan osaamista, oppimista ja kehittymistä eikä oppilasta itseään. Ei siinä paina Facebookissa heitetty läppä sen enempää kuin välitunnilla tai ruokakaupan jonossakaan kuullut asiat.

Se että Facebookista puhuttaessa koetaan opettajien salassapitovelvollisuuden vaarantuvan, on mielestäni jo aika extremeä. Ihan oikeasti, kuka opettaja huutelee oppilaiden luottamuksellisia asioita Facebookissa tai millään muullakaan kanavalla verkossa? Verkkoelämä on meille kaikille toki vielä uutta ja siinä on paljon opettelemista. Joskus verkossa voi myös syntyä mielikuva siitä, että puhutaan pienessä piirissä ja että siellä voi puhua myös luottamuksellisista asioista. Aina ei edes tiedetä, missä kaikkialla ja kenelle viesti näkyy. Tässä suhteessa tarvitsemme kieltämättä vielä lisää tietämystä ja tietoisuutta. Silti väittäisin, että vastuulliset opettajat eivät huutele salassapitovelvollisuuden alaisia oppilasasioitaan sen enempää Facebookissa kuin vaikkapa torikahvilan pöydässäkään. Ei se Facebook ole yhtään sen kummempi paikka kuin mikään muukaan julkinen paikka.

Minulla ei ole mitään henkilökohtaista syytä puolustaa Facebookia, itse en edes jaksa kiinnostua siitä, mikä Muumilaakson hahmo olisin. En myöskään saa minkäänlaisia kiksejä FB-kavereideni heittämisestä turskalla tai millään muullakaan virtuaaliesineellä.  Sen sijaan mietin sitä, mitä tapahtuisi, jos jatkettaisiinkin siitä ajatuksesta, jolla Opettaja-lehden pääkirjoitus alkoi. Mietittäisiinkin sitä, miten niinkin ”kätevä ja nopea yhteydenpitoväline” kuin Facebook voisi palvella opetusta ja oppimista. Jos se on oppilaille luonteva paikka viestiä ja toimia, eikö voitaisikin miettiä ennemmin sitä, mikä lisäarvo sillä (Facebookilla tai jollakin muulla sosiaalisen median palvelulla) voisi olla oppimisen tukena sen sijaan, että keskityttäisiin pohtimaan kaikkia mahdollisia mörköjä, joita siellä luuraa. Luotettaisiinkin siihen, että sekä opettajat että oppilaat osaavat käyttää omaa maalaisjärkeään ja siihen, että he pohjimmiltaan kunnioittavat ja arvostavat toisiaan ihmisinä ja myös toimivat sen mukaisesti.

Taru