Kevätjuhlat keskellä tammikuuta
Tällä viikolla on kuulunut hyviä uutisia monesta ilmansuunnasta. Ensin sain viestin, jossa pari vuotta sitten nettilukiosta valmistunut opiskelija kertoi ostaneensa menolipun Riikaan. Hän aloittaa lääketieteen opinnot Riikan yliopistossa ihan näinä päivinä. Kirjoitimme rehtori-Kaisan kanssa hänelle aiemmin syksyllä suosituskirjeen yliopistoon. En tiedä miten paljon suositus painoi vai painoiko valinnassa ollenkaan, mutta tuskin siitä ainakaan haittaa oli kun kerroimme kuinka hän oli itsenäisesti ja vastuullisesti hoitanut lukio-opintonsa verkossa ja puhtaasti etäopintoina toiselta puolelta Suomea.
Samalla viikolla varmistui, että kaksi nettilukiolaista sai lukion oppimääränsä suoritettua. Kirjoitukset heillä molemmilla on jo aiemmin tehtynä ja valmiina, joten pääsemme paitsi kirjoittamaan heille päättötodistukset myös tilaamaan heille ylioppilastutkintolautakunnassa heitä odottavat yo-tutkintotodistukset. Toinen todistuskuori matkaa Otavasta länteen ja toinen itään. Pian vietetään valmistujaisjuhlia täältä Savosta katsottuna maailman kahdella äärilaidalla, Meksikossa ja Bangladeshissa.
Olen joskus harmitellut omassa työssäni sitä, että missään vaiheessa vuotta ei tule sellaista pysähtymisen hetkeä, jolloin tuntisi jotakin tulleen valmiiksi. Perinteisessä lukiossa sellainen hetki on varmaankin kevään lakkiaisjuhlassa. Opiskelijat valmistuvat ja lähtevät jatkamaan elämäänsä eri suuntiin, opettajilla koittaa hyvin ansaittu kesäloma. Meillä nettilukiossa sen sijaan seuraavana maanantaina duuni jatkuu ihan niin kuin lakkiaislauantaihinkin saakka. Lukuvuosia tai jaksoja ei meillä tunneta, ja uusia opiskelijoita otetaankin sisään ja opintojaan jatkavia ohjataan kuten ennenkin. Non-stop-kurssit pyörivät ja portfolioita arvioidaan. Tosi hienoa tässä työssä kuitenkin on juuri se, että voimme näin joustavasti palvella erilaisia ja eritahtisia oppimisen tarpeita. Parasta tässä työssä on nähdä toisten onnistuminen. Ja ihan kaikkein parasta parhautta on se, kun huomaa että on itse – vaikka sitten miten pienellä osuudella – ollut mukana rakentamassa sitä onnistumista. Olenkin nyt harmittelun sijaan päättänyt ottaa ilon irti kaikista valmistumisista ja muista pienemmistä onnistumisista pitkin kalenterivuotta. Olenhan sentään onnekas, kun voin viettää kevätjuhlia vaikka keskellä tammikuuta.
Taru
15. helmikuuta 2010 kello 20.24
Nettilukiossa ei ehkä opettajan eikä opiskelijankaan näkökulmasta ole niin paljon kohokohtia kuin säännöllisemmässä päivälukiossa, mutta en lakkaa ylistämästä sitä, miten hieno mahdollisuus tämä on monille ihmisille! Ja miten suurelta edistykseltä ja saavutukselta se tuntuukaan, kun tutkinto tulee valmiiksi. Minulla siihen menee vielä jonkin aikaa, mutta ei sentään kovin kauan. Tuntui tosi erikoiselta ja hienolta asialta, kun viime perjantaina istuin oman paikkakunnan lukion liikuntahallissa ja sain eteeni Otavan opiston leimoin varustetut koepaperit. Ihan ihmettelin mielessäni, olenko todella päässyt näin pitkälle siitä, kun kaksi ja puoli vuotta sitten ihmettelin Muikussa ensimmäisiä kursseja ja ajattelin, että mahdanko ikinä päästä kirjoituksiin asti…
Nettilukio on ehdottomasti parasta Internetin antia mihin olen törmännyt! Erityisen tärkeitä ovat opettajat, jotka ovat kiinnostuneita myös meistä etäopiskelijoista, vaikka meitä ei näy luokassa.