Juhlahetkiä
Jos on nettilukion opiskelijoiden puurtaminen välillä yksinäistä hommaa, niin sitä on varmasti myös sivutoimisten verkko-opettajiemme tekeminen. Päätyö on ehkä jossakin muualla ja oman aineen tai kurssin ohjaaminen verkossa vain sivutoimista. Nettilukio ei välttämättä työllistä joka päivä ollenkaan ja toisia opettajia ei ole ehkä tavannut koskaan kasvokkain, opiskelijoista puhumattakaan. Kollegat toki löytyvät oppimisympäristöstämme Muikusta, skypestä, puhelimesta, chatista, virtuaalikonferensseista, sähköpostista jne. Välillä kuitenkin tunnen itse riittämättömyyttä siinä, miten voisin omalta osaltani olla vahvistamassa näiden verkko-opettajien sitoutumista ja Opiston porukkaan kuulumisen tunnetta. He ovat kuitenkin aivan oleellinen osa nettilukiota ja sen toimintaa. Ilman heitä ja heidän työpanostaan homma kaatuisi alta aikayksikön.
Heidän vahvasta sitoutumisestaan kantautuu korviini ja silmiini pieniä ja välillä vähän isompiakin merkkejä vähän väliä. Yksi on melkein joka kerta nettilukion toreilla mukana, vaikkei varsinainen työn kuva sitä mitenkään edellytä. Toinen haluaa käydä Otavassa opettamassa oman aineensa kurssia myös lähiopiskelijoille, vaikka työmatkaa kertyy pitkälti kolmattasataa kilometriä sivu. Kolmas mainitsee sivulauseessa, miten hän on kuunnellut Opiston pajojen taltiointeja jälkikäteen kun ei ole toisen työnsä takia päässyt pajan aikaan edes verkon yli osallistumaan. Neljäs pohtii toisella mantereella, miten voisi markkinoida nettilukiota ulkosuomalaisille. Tällaiset pienet ja isot asiat kertovat minulle sitoutumisesta ja syttymisestä paljon. Aivan loistavaa, että meillä on tällainen porukka ulkoringissä tekemässä töitä nettilukion ja opiskelijoidemme hyväksi. Vielä kun jollakin konstilla saisi ulkorinkiläisten tuntemaan itsensä sisärinkiin kuuluviksi, niin hyvä olisi.
Vaikka kommunikointi verkon yli onnistuu sujuvasti ihan minne tahansa, niin silti on tosi mukavaa päästä joskus tapaamaan myös kasvokkain. Tänään oli kaksinkertainen juhlapäivä sikäli, että sain tavata sekä yo-kirjoituksiin tulleita opiskelijoita että yhden uuden opettajan. Tai eihän se ope mikään uusi ole, kun on tehnyt meillä töitä jo kuukausitolkulla, mutta tänään tapasimme ensimmäisen kerran kasvokkain. Työhönottohaastattelu tehtiin aikanaan skypellä ja muutenkin on sitten kommunikoitu vain verkossa. Tänään kuvasimme Otavassa videota, jonka tekemiseen olin kutsunut verkko-opemme mukaan. Hän kertoili kameran edessä sujuvasti in English, miten on käyttänyt wikejä omassa opetuksessaan. Videopätkän tekeminen liittyy EU-projektiin nimeltä te@ch.us Projektissa kerätään tarinoita opettajilta, jotka ovat käyttäneet jotakin sosiaalisen median sovellusta omassa opetuksessaan. Videopätkässä Luostarisen Aki kertoo oman some-tarinansa. Laitan videon vaikka tänne blogiinkin jakoon, jahka se valmistuu. Opiskelijoiden kanssa en sitten kovin paljoa päässytkään juttelemaan, kun piti vain tuppisuuna keskittyä valvomaan heidän suoritustaan englannin ja espanjan ylppäreissä. Kovasti olisi mieli tehnyt kysellä enemmänkin kuulumisia, vaan siitäpä ei olisi tainnut YTL kovin tykätä.
Hyvän päiväni resepti sisälsi tänään sopivassa suhteessa hiljaisia hetkiä (kiitos YTL:n), järjettömän kovaa funkia (kiitos SOF-produktion) sekä iloisia kohtaamisia verkossa ja livenä (kiitos kollegoiden lähellä ja kaukana sekä opiskelijoiden lähellä ja kaukana).
Taru