Arkisto: marraskuu 2010

Yrittäjyyskasvatusta, heittäytymistä ja riskinottoa

sunnuntaina 21. marraskuuta 2010

Sain puhelun, jossa minulta pyydettiin puheenvuoroa yrittäjyyskasvatuksen seminaariin. Puhelun alussa olin aivan varma, että soittaja oli erehtynyt numerosta. Eihän minulla ole minkäänlaista kokemusta yrittäjyyskasvatuksesta. Tai niinhän minä luulin. En ole koskaan vetänyt yhtään yrittäjyyskurssia enkä perustanut opiskelijoiden kanssa harjoitusyritystä, oikeasta yrityksestä puhumattakaan. Edes kioskia en ole koulussa pyörittänyt. Hetken aikaa juteltuani huomasin kuitenkin, että yrittäjyyskasvatus on paljon muutakin ja että nettilukion toimintatapa nimenomaan tukee yrittäjämäistä ajattelua ja toimintaa. Sain kuulla yrittäjyyspedagogiikasta ja siitä miten soittajan edustamassa hankkeessa opettajia on rohkaistu heittäytymään yrittäjämäiseen toimintakulttuuriin ja luopumaan liiallisesta suunnitelmallisuudesta. Yrittäjyyspedagogiikkaan kuuluu olennaisena osana myös se, että opiskelijoille annetaan tilaa aktiiviseen toimintaan. Tällä pyritään siihen, että tulevaisuuden työntekijät (ja yrittäjät) oppivat ottamaan vastuun omasta tekemisestään, ovat aktiivisia, luovia ja innovatiivisia, sietävät stressiä paremmin ja heillä on valmiuksia toimia jatkuvassa muutoksessa.

Nettilukiota alusta saakka ohjanneet kaksi keskeistä periaatetta, avoimuus ja luottamus, tähtäävät juuri tähän. En vain ollut älynnyt että toteutamme samalla yrittäjyyskasvatusta. Myös nettilukion kolme kattausta (non-stop-kurssit, ryhmäkurssit ja ilmiöpohjainen oppiminen) tukevat nimenomaan tällaisia valmiuksia. Varsinkin ilmiöpohjaisessa oppimisessa oppija on keskiössä. Hän saa itse lähteä tutkimaan sitä, mikä eniten sytyttää. Oppija myös valitsee omat työtapansa itse. Kun opiskelu vielä tapahtuu avoimessa ja julkisessa ympäristössä, jossa hyödynnetään sosiaalisen median palveluja, hän toden totta joutuu sietämään epävarmuutta ja keskeneräisyyttä. Aktiivisuutta ja vastuunottoakin tarvitaan, sillä mitään ei saa valmiiksi tarjoiltuna.

Kutkuttavaa tässä on myös se, että opettaja on monessa suhteessa täysin samalla viivalla opiskelijan kanssa. Jos ei ole opiskelija tottunut keskeneräisten asioiden esittämiseen, niin ei ole sitä tehnyt opettajakaan. Opiskelijat ovat perinteisesti viilanneet tuotoksiaan ja esityksiään ja ajatuksiaan viimeiseen saakka, koska heidät on arvioitu ja arvosanoitettu niiden mukaisesti. Opettaja taas on edustanut tietämystä ja auktoriteettia ja häneltä on perinteisesti odotettu melko valmiiksi pureksittua informaatiota. Sosiaalisessa mediassa molemmilla onkin yhtäkkiä lupa olla keskeneräinen. Puolivalmisteita on lupa asettaa tarjolle. Ajatuksen raakileet, idut ja aihiot ovat somessa käypää tavaraa. Pieneen ajatuksen alkuun voi joku tarttua ja viedä sitä askelen eteenpäin. Joku kolmas puolestaan jalostaa sitä pikkuisen eteenpäin ja lopulta todennäköisesti päädytään johonkin sellaiseen, jota kukaan ei olisi osannut ennustaa ja johon kukaan ei olisi yksin yltänyt. Ihan helppoa tähän junaan hyppääminen ei kuitenkaan ole. Rohkeutta ja heittäytymistä se ainakin vaatii. Vaan on se niin mukavaa ja palkitsevaa, kun on kyytiin uskaltautunut hyppäämään.

Seminaarikin meni hyvin. Heittäytyminen kannatti. Huomasin puhuvani ihan oikealle kohdeyleisölle ja tunsin, että hekin saivat uusia ideoita ja uutta virtaa työhönsä. Ei ollut turha reissu sekään. Tuntui hyvältä huomata, että omasta työstä voi ammentaa jotakin hyvää myös sellaiselle kohderyhmälle, jota en olisi itse ikinä tullut ajatelleeksi. Seminaarin nimi oli Sosiaalisesta mediasta potkua yrittäjyyskasvatukseen ja oma otsikkoni Sosiaalisen median kyytiin hyppääminen edellyttää opettajalta heittäytymistä ja riskinottoa, case Otavan Opiston nettilukio

Taru

Nähdyksi, kuulluksi ja tähdeksi tulemisen tarpeesta

torstaina 11. marraskuuta 2010

Olin viime viikolla kuuntelemassa mediatutkija Johanna Sumialan luentoa samannimisestä aiheesta. Aihe oli kiinnostava, varsinkin kun meillä on juuri käynnistymässä ilmiö nimeltä Fanittaminen ja kiusaaminen. Aineksia fanittamiseen ja kiusaamiseen en luennolta kovin paljoa loppujen lopuksi saanut, mutta ainakin julkisuuden syntymekanismit ja historia saivat lisävalaistusta. Kuuluisuuteen ja tähteyteen liittyvä käsitteiden pyörittely lämmitti myös kielitieteilijän mieltä. Taustoitusta ja ajattelun herättelyä uuteen ilmiöön tarjosi tänään myös Ylen Areenalta kuuntelemani Kalle Haatasen ohjelma nimeltä Fanittaminen ja kiusaaminen. (Ja kyllä, sieltä on lainattu myös juuri käynnistyvän ilmiön nimi.) Ohjelmassa pohditaan mm. sitä kuka päättää, kenet suljetaan ulos ja kuka nostetaan palvonnan kohteeksi. Onko kyseessä loppujen lopuksi saman ilmiön kaksi puolta? Vastauksia kysymyksiin hakee filosofian tohtori, tutkija Helena Saarikoski. Ohjelma tuli toissapäivänä – yleisön toivomuksesta :) – uusintana ja on jälleen kuultavissa tämän vuoden loppuun saakka.

Omassa päässäni fanittaminen ja kiusaaminen yhdistyvät tällä hetkellä julkisuuteen ja mediaan. Fanittaminen ei kai oikein voi olla edes mahdollista ilman julkisuutta. (Mitä muuten fanittaminen oikeasti on?) Ja julkisuutta ei kai oikein voi olla ilman jonkin sortin mediaa. Verkko välineenä on tuonut tähänkin asiaan ihan uuden ulottuvuuden. Verkossa et edes ole olemassa, jollet jätä sinne  tänne!) itsestäsi mitään jälkeä. Jollet siis tavalla tai toisella osallistu, tule kuulluksi ja nähdyksi. Verkossa on tärkeää ja mahdollista sekä löytää että tulla löydetyksi. Moni puhuu nykyisin myös siitä, että ainakin tietotyöläisen pitää tietoisesti rakentaa itselleen henkilöbrändiä verkossa. Muuten et ole olemassa.

Tällaisia hajatelmia pyörii tällä hetkellä minun päässäni fanittamisen ja kiusaamisen tiimoilta. Onkin kiinnostavaa nähdä, mihin nämä ajatukset ja kiinnostuksen kohteeni muuttuvat kunhan ilmiön tutkiminen pääsee vauhtiin ja keskustelu alkaa virrata ilmiöpohjaisen oppimisen ympäristössä. Sillä muuttumaan ja elämään ne tulevat, sehän tässä yhdessä tekemisessä ja jakamisessa hauskinta onkin. Ilmiöpohjaisessa oppimisessa on kutkuttavaa se, että saman ilmiön tutkimiseen löytyy aina useita tulokulmia eikä koskaan voi tietää, mihin yhdessä ideointi ja ajatusten vaihtaminen johtavat.

Kivaa muuten, kun saa fanittaa ja kiusata ihan viran puolesta :)

Taru