Arkisto: maaliskuu 2011

Webinar Wednesday

torstaina 24. maaliskuuta 2011

Nettilukio on mukana kansainvälisessä EU-hankkeessa nimeltä te@ch.us Eilen oli meidän vuoromme järjestää webinaari, jonka aiheeksi oli sovittu Twitter. Vastasimme tällä kertaa sekä sisällöstä että tekniikasta. Toinen puhujista oli vanha työkaverini Ville Venäläinen ja toisen, Esa Kukkasniemen, olin bongannut joulukuussa Virtuaaliopetuksen päivillä Helsingissä. Satuin siellä kuulemaan hänen esityksensä siitä, miten hän itse Jokikunnan koulun rehtorina käyttää työssään Twitteriä. Tästä webinaaristakin sovimme sittemmin tarkemmin – missäs muualla kuin Twitterissä.

En ole itse ollut (tähän mennessä…) kovinkaan aktiivinen Twitterin käyttäjä. Tiedän myös, että Twitter aika lailla jakaa mielipiteitä myös sosiaalisen median aktiivikäyttäjien keskuudessa. Tällä viikolla olen kuitenkin harrastanut tviittaamista vähän enemmän. Osallistun parhaillaan myös sosiaalisen median peruskurssille yhdessä nettilukiolaisten kanssa ja sitäkin kautta on tullut tviittailtua ja seurattua muiden visertelyä. (On muuten älyttömän kivaa olla kurssilla yhtä lailla oppimassa kuin muutkin opiskelijat!) Saa nähdä, jääkö tviittailu jatkossa vähemmälle vai jäänkö (siihenkin!) koukkuun. Niin tai näin, tällä viikolla olen taas kerran huomannut miten hyvältä tuntuu tulla kuulluksi, huomatuksi ja mainituksi. Välineellä ei niin väliä, tärkeää että joku huomaa ja jotakuta kiinnostaa.

Keskiviikon webinaarissa oli kiva fiilis. Kaksi herrasmiestä, Ville ja Esa, kertoivat mistä Twitterissä oikein on kyse. Herrojen puheen aikana webinaarin chatissa kävi pöhinä. Kommentteja ja kysymyksiä esitettiin – ja aika moneen vastattiinkin. Tunnelma oli kuin Euroviisuissa ikään, sillä osallistujia oli Suomen lisäksi ainakin Saksasta, Briteistä, Belgiasta, Kreikasta, Ranskasta, Liettuasta, Romaniasta ja Unkarista. Niin ja Turusta :) Webinaarin tallenteen voi käydä kurkkaamassa linkin takaa milloin vain.

Taru (Twitterissä @tarukekkonen)