Viiden kilometrin palaveri

Tulin eilisiltana kuuden aikaan kotiin. Olin juuri kävellyt 12 kilometriä, viettänyt kaksi tuntia kauniissa kuulaassa syysilmassa, puhunut kaverin kanssa mielen päällä olleet työasiat auki, vaihtanut kuulumiset, puhunut ja kuunnellut, nillittänyt turhat murheet pois, peilannut omia ajatuksiani hänen ajatuksiinsa, saanut uusia näkökulmia, tavoittanut joitakin ratkaisunpoikasiakin joihinkin haasteisiin. Olin virkistynyt, hyvin hapettunut, voimaantunut, hyvällä mielellä ja täynnä uutta energiaa. Ihan aina en voi sanoa samaa kahden tunnin palaverin jälkeen. Palaverin, joka on alkanut jo valmiiksi täyteen paalutetun työpäivän päätteeksi klo 16.

Perustimme syksyn alussa RKKn, instituution nimeltä reksien kävelykokous. RKKn jäseniä ovat minä vastaavana rehtorina, mentorirehtorini Kaisa ja apulaisrehtorimme Hanna-Riikka. RKK on ollut minulle mitä mainiointa rehtorikoulua. Siinä yhdistyy niin moni itselle tärkeä asia; liikkuminen, ulkoilma, jakaminen, vuorovaikutus, luottamus, ajan antaminen ja ottaminen, keskittyminen hetkeen, antipönötys. Lenkkarit ovat tärkeämmät kuin asialistat ja muistiot. Usein keräilen viikon varrella mieleeni asioita, joihin haluan RKKssa kuulla sen toisenkin mielipiteen. Enemmän kuitenkin luotan siihen, että asiat kyllä pulpahtelevat pintaan lenkin edetessä. Harvemmin sitä on turhanpäiväisistä asioista puhuttu. Eikä sekään niin kovin vaarallista olisi. Ehkä kannattaa kuitenkin vähän miettiä, onko jossakin vaiheessa syytä alkaa rajata puheenaiheita. Niitä kun tuntuu riittävän. Ensimmäinen RKK oli nimittäin neljän kilometrin pituinen, pikkuhiljaa ollaan hiivitty viitosen yli ja eilinen kokous olikin jo 12 kilometrin mittainen.

Ympäristönvaihdos saa ajatukset usein rullaamaan vähän eri polkuja kuin yleensä. Se kai on ihan tutkittua tietoakin, että korkea tila antaa ajatuksille ja luovuudelle enemmän tilaa. Mikäs siis sen parempi idea kuin mennä metsään, pururadalle tai pellon laitaan. Jonakin aiempana vuonna annoin kunkin tiimiläiseni valita, missä he halusivat kehityskeskustelunsa käydä. Pääsin tuolloin mm. kävelylle järven rantaan, mahtavalle lounaalle ravintolaan ja päiväkahville viehättävään kahvilaan. Ei tuntunut kovin työläältä käydä keskusteluja  jokaisen tiimiläisen kanssa. Ja järkevästi organisoituna aikaakaan ei kulunut sen enempää kuin työhuoneessa pidettyihin keskusteluihin.

Olen sitä mieltä, että palavereja tarvitaan. Siihen en kuitenkaan suostu, että palaverien pitäisi aina olla samanmuotoisia, raskaita ja työläitä. Omassa työyhteisössäni hyväksihavaittuja kokoustamistapoja ovat mm. pystybaarikokoukset. Palaverin aiheita on voitu valmistella etukäteen vaikkapa Yammerissa tai jossakin muussa sovelluksessa, ja itse palaverissa ei sitten tarvitsekaan enää käyttää aikaa muuhun kuin asian päättämiseen tai joihinkin enemmän keskustelua vaativiin aiheisiin. Tehokas tapa on järjestää kasvokkainen palaveri vaikka korkean pöydän ääressä, jossa ei ole mahdollista istua. Ei siihen kovin moni jää tuntikausiksi notkumaan. Joskus toki sohva- tai säkkituolipalaverikin on paikallaan.

Taru

Jätä vastaus