Arkisto: elokuu 2009

Mieli olis tehnyt, mut aivot ei kyennyt

sunnuntaina 30. elokuuta 2009

Mieleni olisi tehnyt, jos aivoni olisi ajatelleet eloactionin aikana otavassa. Niin päättynyt eloaction oli jo kolmas action-tapahtuma johon osallistuin. Ilmojen haltija oli kerrankin päättänyt suosia meitä työn raskaan (opiskelu) raatajia. Vain kerran osui haltijan sormi

hyrskynmyrskyn napille viikon aikana. Ei siitä ainakaan kukaan juuri tuntunut pahemmin

kärsineen. Melontaryhmä kenties sai suurimman muistutuksen ilmojen äkillisestä muutoksesta. Viikon aikana osallistuin radioryhmän toimintaan haastattelemalla eloactionin

toimintaan ja toteutukseen osallistunutta otavan opiston henkilökuntaa. noita haastatteluja

tehdessäni sain toteuttaa iso-isäni minulle jo murrosikäisenä antamaa 4:ää elämänohjetta:

1. Rakasta sitä mitä teet.

2. Tee sitä mitä rakastat.

3. Pyri iloisten, hyväntuulisten ihmisten vanhojen ja nuorten seuraan.

4. Äläkä kaiva nenääs.

Noita ohjeita yritin noudattaa jo pidemmän aikaa ennen eloactionia, mutta vasta siellä natsasi, oli niin työntäyteinen viikko, että en ehtinyt nenää kaivamaan.

kaksi asiaa jäi todella vaikuttavasti mieleen.

1. oman radioryhmän jäähyväis-jingle (kiitos Veeralle ja Antille, loistava mieliin jäävä

oikke tippa tulvii ja peittää näkyvyyden). Tuota kuunnellessani muistuu mieleen ne hienot

hetket, joita sain ryhmän mukana viettää. Vaikka aika rankkaa se henkisesti oli. Haastattelutehtävään valmistautumisaikaa saattoi jäädä vain 15 minuuttia. Onneksi olen kuitenkin sen verran iäkäs, että muistan Markus-sedän tekemiä haastatteluja. Markus-setä

neuvoi myöhemmin haastattelijoita tekemään hyvin vähän kysymyksiä valmiiksi ennen haastattelua, vain pelkät henkilötiedot, joiden vastausten perusteella voi rakentaa uutta kysymysrunkoa utelemalla harrastuksista, perheestä yms kotielämään liittyvistä asioista,

mutta huom. ei politiikasta,uskonnosta elleivät henkilöt edusta em. asioita.

Markussedän mukaan hyvä haastatelija johdattelee haastateltavan tekemään itse omat kysymyksensä, joita sitten haastattelija esittää. Ymmärsittekö?. No ei se mitään. En itsekään

ymmärtänyt ensimmäisen 1000 lukukerran aikana. enkä vieläkään. Mutta jotain sentään.

2. Leevin esittämä roperyhmän pelin johdattelu oli mukaansa tempaavasti esitetty,

monena yönä olen unissani ollut vuodessa 1713 hyökkäämässä sen venäläisvaruskunnan kimppuun. Urhoollisia miehiä;-).

Olen  pyrkinyt olemaan myös negatiivisen palautteen antaja, enkä tee poikkeusta nytkään. Nettilukiolaisena toivon enemmän meitä lukiolaisia paikan päälle otavaan. Nyt meitä urhoollisia oli kaksi, kiitos minnalle rohkeudesta. Toinen asia jota toivon tuleville actioneille. Mehän emme tapaa kaikkia opettajia, joiden kanssa olemme tekemisissä kurssien aikana. Emme edes actionien aikana. Tapaamme vain heitä, jotka osallistuvat actionin toteutukseen. Muut opettajat jäävät tuntemattomiksi ”suuruuksiksi”. Jonkinlainen ”näyttäytymisvelvollisuus” opettajille actionin olisi suotavaa.

3 ensimmäistä iso-isäni opetusta onnistui actionin aikana. 4. jäi kotiläksyksi.

epäinnistumisen harjoittelua ja itselleen anteeksiantamista

tiistaina 18. elokuuta 2009

Harjoituksen puute epäonnistumisessa tuli mieleeni katsoessani aamun tulosruudussa eilen berliinissä epäonnistuneen Jelena Isinbajevan itkuista kommenttia epäonnistumisestaan eilisen seiväshyppykisassa. Hänkin on ollut lajissaan täysin ylivoimainen ja saavuttanut lähes kaiken mahdollisen mitä on ollut saatavissa. Luultavimmatusti hänelle oli kilpailu kilpailulta harhaluulo omasta ylivoimaisuudestaa po. lajissa. Varmaan hänkin jo muutaman päivän kuluttua itsensä koottuaan osaa jo antaa anteeksi itselleen. Nuorempana alle 18-vuotiaana olin piirikunnallistasolla useampana vuonna peräkkäin pohjois-savon mestari 15 km:n hiihdossa. Noiden voittojen harhauttamana syntyi äidilleni harhakäsitys vanhimman poikansa ylivoimaisuudesta, joka sitten särkyi pirstaleiksiv. 1968 kansakoululaisten suomenmestaruuhiihdoissa Puijolla kuopiossa. sijoituin toiseksi vain sekunnin hävinneenä yhdelle pohojalaaselle hirmulle nimeltään Juha Mieto, taitaa olla kansanedustaja nykyisin. Isäni sanoi ”häviöni olleen ihan okei, olinhan ollut paras savolainen. Äitini taas ei ole vieläkään voinut unohtaa tuota häviötä. Se tulee aina puheeksi kun on mietaasta kyse.Kärsivällisesti hän kertoo vuodesta toiseen sukuun syntyneille vekaroille kuinka sepe on niin luuseri, että meni häviämään mietaalle. Menipäs kerrankin sanattomaksi kun veljenpoikani kysyi kerran: ”mummi ootkos sinä aina tehnyt tämmöstä leipee?. Ja äiti vastas mummi on aina tehnyt tällaista leipää. Poika tokas totisena no ei oo ihmekkään jos sepe hävis mietaalle, kun tämmöstä syömällä lähti mietaan kanssa kilipoo hiihtämään. Jotenkin oli sen kertaiseen leipäsatsiin osunut jollain tavoin pilaantunutta ruista. No naapurin hevosillehan se vietiin, eikä nekään pärjännyt maakuntaraveissa;-), vaan eipä ole mummi oppinut antamaan anteeksi ei edes itselleen saatikka minulle. Jännityksellä odotan minkälaiseksi luuseriksi hän minut merkkaa mikäli kävisi niin huono tuuri, että kirjoitukset menisivät perseelleen. Sen verran on kuitenkin itseluottamusta jäljellä, että hänen mielipiteellään ei enää juurikaan ole merkitystä.