Arkisto: miksikö opiskelemaan

miksikö opiskelemaan

sunnuntaina 3. elokuuta 2008

VAiN JA EI EDES YLIOPPILAS?

Entinen demarien puheenjohtaja eero heinäluoma oli VAIN ylioppilas kuten jatkuvasti mediassa toitotettiin. Omakohtaisesti koin sen juuri päinvastoin. Vaimon suku toitotti jatkuvasti kohdallani; eihän se oo ees ylioppilas. Sitten alkoi hienovarainen vihjailu: nythän

sinulla on aikaa kehittää itseäsi. Kun tuota sivistyksen puutettani sain kuulla jatkuvasti enenevässä määrin vaimon puoleiselta suvulta, joka vilisee toinen toistaan fiksuimpia ylioppilaita ainakin omasta mielestään.innokkaimmat vihjailijat olivat heikoimmilla papereilla valmistuneita valkolakkeja. Oikeita superhyperturbo-ohjuksia työelämässä. Periaatteenaan pois pois tiedon tieltä sekä valtaa ei anneta, se otetaan. Nyt keväällä kun toinen heistä sai lopputilin jo toisen 3 vuoden aikana. Lisäsin tuohon valtalauseeseen: se itse otettu valta voidaan myös ottaa pois. Voe tätä vallatonta aikaa.

heidän silmissään ei paljon paina 70-luvulla suoritetut kauppakoulu ja -opisto, sekä lukuisat työelämässä käydyt atk-kurssit; enhän ollut voinut niitä käydä läpi, kun en ollut edes keskikoulua läpi kahlannut. eniten ihmetystä herätti atk-taitoni; heiltä kun ei yliopistokoulutuksestaan huolimatta löydy edes tietojenkäsittelyn alkeita taidoistaan. lähes parikymmentä vuotta tuota ihmettelyä kuuntelin, mutta sitten päätin näyttää ja omaa (pientä) järkeä käyttää. etsiskelin lähistöltäni aikuislukiota pari vuotta sitten;löysin,

ilmoittauduin. kävinkin muutamana iltana siellä istumassa ja ahmimassa tietoa. sitten sekin loppui äkisti ulkomaalaistaustaisen bussikuskin liian nopeaan kaasujalkaan. liikuntarajoitteeni vuoksi en juurikaan pysty liikkumaan liikkuvassa bussissa, junassa liikkuminen onnistuu hyvin. tapaus oli seuraavanlainen: bussiin noustessani pyysin kuljettajaa, jonka tiesin suomea ymmärtäväksi odottamaan sen aikaa, että olen jo varmasti istumassa; kaveri vastasi leveesti oukkei, jatkoin matkaa kohti penkkiä,kuski painoi raskaasti kaasujalkaa jolloin lensin melko perusteellisesti turvalleni bussin lattialle. kuskin kannalta on hyvä, että en loukannut itseäni millään tavoin; ainoastaan liikkumisvarmuuteeni tuli suuri kolaus. se haluamani yo-lakki karkasi kauas tulevaisuuteen. pidin haavetta haudattuna useita vuosia. viime vuodenvaihteessa kuulin, että aiemmin aloittamani iltalukio aloittaa uudessa toimipisteessä noin kilometrin päässä kotoani. hain asiasta tietoo netistä. ei löytynyt; sen sijaan löytyi otavan opiston nettilukio.silloin välähti: olisikin tosi upeeta tiedustella vaimon suvulta heidän opiskelupaikkaansa. olipa vastaus mikä hyvänsä paikka maapallolla, niin voisin todeta ”ai niin lähellä”, mä opiskelin otavassa kotoa käsin”:-). helmikuussa sitten aloittelin. alkuun vaikutti mukavalta käyttää ns luppoaika opiskeluun. alkuun kurssit tuntui mukavilta aina RUB1:een saakka. ilmeisesti koneellani on jonkilainen viha-rakkaussuhde ruotsin kieleen. nimittäin kävi niin, että toisesta läppäristäni petti tuuletin,joka aiheutti ylikuumenemista ja käräytti näytön. onneksi se kuitenkin meni takuuseen, sain uuden koneen tilalle kuukauden kuluttua; kurssi jäi jotenkin jälkeen tehtävien osalta, sain sen kuitenkin läpi. ajattelin, että kone oli imenyt ruotsinkielivastaisuutta käydessäni edellisenä kesänä entisellä kotipaikkakunnallani. ainakin vielä silloin kun siellä 60-70 luvuilla asustelin paikallisen suuren tehtaan lähes kaikki pomot oli sukunimiltään ns ”ruotsalaisia”. ja kun esiintyi pomovihaa, niin oli myös kielivihaa. itse olen nöyrtynyt suuremman viisauden edessä ja alkanut keskustelemaan ruotsiksi lähinaapureideni kanssa. suurin osa heistä on 80-90 vuotiaita tyttösiä joiden äidinkieli on ruotsi joko syntyjään tai aviomiehen kautta saadun ruotsalaisen sukunimen turvin. ihmeellistä kyllä pärjään melko hyvin kauppakoulu ja -opistoruotsillani heidän kanssaan.nyttemmin on kuitenkin ollut mielenkiintoista ollut huomasta peräti merkillinen seikka. kerroin aloittaneeni ruotsin kielen nollakurssin eräälle suosikkitädilleni (herttainen 95-vuotias harmaahapsinen yksinäinen tytöntyllerö).kertomani jälkeen he eivät enää halua puhua ruotsia kanssani. syytä en ole viitsinyt kysyä koska pelkään vastausta. no nyt kun tämä pakollinen ruotsi tuli käsiteltyä:-) siirrytään toiseen vielä hankalampaan aiheeseen:

matematiikan nollakurssi. aloittelin sitä tutustumalla kurssin tehtäviin ja uskokaa tai älkää kaikki osittain kaljussa päässäni olevat tummat hiukset harmaantuivat ja nousivat pystyyn siis kaikki kuusi. sitten rupesin kuulemaan vierestäni suloista naisen ääntä, joka oli kuin keidas erämaassa janoiselle kulkijalle. vaimohan se siinä kertoili kuinka nuo tehtävät on käsitettävä ja ratkaistava yrittäen samalla saada kallooni mahtumaan matematiikan logiikkaa. erittäin hämmästyneenä sitten tiedustelin häneltä tietonsa salaisuutta, jolloin hän sanoi, että ei näy unohtuneen 70-luvulla ällän arvoiset tiedot ja taidot matematiikassa.nuo yhtälöt ja potenssit yms hän osasi kuin tyhjää vain, mutta sitten kun siirryttiin prosenttilaskuihin hänellä alkoi tökkimään, kun taas tuli minun vuoroni loistaa. yhdessä saimme ratkotuksi kaikenlaisia yhtälöitä ja prosenttilaskuja: kun vas. laidassa on AL ja oikeassa KO, niin sieltä saa rosentit edullisimmin, pankkeihin ei kannata mennä mankumaan. toisaalta olen taas tapojeni mukaan alkanut ihmettelemään mihin nuori juuri ylioppilaaksi valmistunut ihminen tarvitsee pitkän matematiikan tietoja ja taitoja täyttäessään jonkin myymälän hyllyjä. on tietenkin selvää, että mikäli hän haluaa jatko-opintoihin ovat ne silloin tarpeellisia. tein tuttavieni diplomi-insinöörien keskuudessa kyselyn kuinka moni heistä on työssään tarvinnut noita matikan oppeja. vain yksi ainut löytyi: anoppi on tarvinnut niitä kun on ollut matematiikanopettajien äitiysloman sijaisena, no se siitä. opiskelumuotonahan tämä nettiopiskelu on erinomainen, mutta vaatii kuitenkin itsekuria ja säännöllisyyttä. itsensä komentaminen kun ei tunnu olevan jatkuvasti riittävää olenkin delegoinut komentamisen vaimolle. ja tuntuu tepsivän, kun vain muuten saan järkätyksi aikaa muilta harrastuksilta kuten kuntoilusta sisältäen jumpan ja päivittäisen pyöräilyn. poljen vuodessa keskimäärin vähintäin 10000 km. tänä vuonna on mennyt jo 8000 km. varmaankin nyt elokuussa olevan puuskankoskitapahtuman yhteydessä saan lisävirtaa loppuvuoden opiskeluihin. niin ja siitä ajan riittämisestä eläkeläisillä joku ilmaisikin asian melko yksiselitteisesti: eläkeläisillä on kiire siksi, että he joutuvat tekemään kaiken omalla ajallaan, kun ei nääs ole enää ruokatuntia, vai mikä se lienee nykyisin, niin ei voi enää pistähtää asioilla työnantajan ajalla:-) luultavimmatusti pimenevien syksyn iltojen aikana kerron lisää yhtälöstä opiskelu/liikuntarajoitteisuus/kuntoutus/tkeläkeläinen. en usko bloggaukseni yhteen kertaan jäävän, johan perintönä saamani savolaisen sanasepon DNA suorastaan sitä vaatii. jatkan lisää purkamista, kunhan on ensin puuskankoski koettu. sinne puuskankoskelle tulijoille annan tehtäväksi selvittää mitä kuului savotoissa kokinkankimiehen tehtäviin?. syksyn jatkoja ja paljon aurinkoisia sadepäiviä.