NIIN SE AIKA VAAN KULUU

sunday_068sadunomainen sundayYEAH, ITS SUNDAY JA ELOKUUN EKA PÄIVÄ!!!

AIKA KULUU. SAIMME TÄNÄ KESÄNÄ KUUMAA ILMAA AIVAN RIITTÄMIIN. SAIN OLLA HUOLISSANI TYTTÖKISSASTANI, JOKA ON JO TOISELLA KYMMENELLÄ. SE OLI HELTEIDEN VIIME PÄIVÄT AIKA NUUTUNUT JA HUOLESTUIN.  KUN ENSIMMÄINEN TUULINEN JA PILVINEN JA VIILEÄMPI PÄIVÄ KOITTI, OTIN KISSANI MUKAAN LENKILLE JA KYLLÄ SE JUOKSI JA NAUTTI VIILEÄSTÄ SÄÄSTÄ. HUOLENI OLI OHI JA SAATOIN TAAS HENGITTÄÄ NORMAALISTI. KOLLIKISSANI TAAS OVAT KÄYNEET KOTONA VAIN SYÖMÄSSÄ JA HALEJA HAKEMASSA JA PYSÄHTYIVÄT SIKSI AIKAA, ETTÄ SAIN TARKASTETTUA, ETTÄ KAIKKI ON HYVIN. HIUKAN OLI JO VÄSYNEET SILMÄT KOLLEILLAKIN, MUTTA NIILLÄ LIENEE HYVÄT NUKKUMAPAIKAT LUONNOSSA, JOTEN EN NIISTÄ NIIN KOVAA HUOLTA KANTANUT.

TÄMÄN KUVAN VALITSIN SIKSI, ETTÄ KESKELLÄ HELTEITÄ ALKOI OLLA AIKA KUMMALLINEN OLO?! ONKO TÄMÄ TOTTA, VOIKO OLLA NÄIN KUUMAA, MIKÄ PÄIVÄ NYT ON, EN JAKSA TEHDÄ MITÄÄN, OLLAANKO TOSIAAN SUOMESSA, ELÄNKÖ MINÄ??!PÄIVIEN KANSSA OLI JO HIUKAN ONGELMIA KUN SÄÄ OLI KUUMIMMILLAAN. EN PYSYNYT AJAN TASALLA TAI SILTÄ VAIKUTTI, MUTTA SELVITTIINHÄN ME KUITENKIN – KAIKKI.

OPISKELUT MENI IHAN PLÖRINÄKSI JA NYT ON SITTEN MUUTAMA KUUKAUSI LUSMUILTU OIKEIN OLAN TAKAA, JOTEN SILLÄ SARALLA ALKAA UUSI AIKA. KUN VIELÄ SOPIVASTI KUUKAUSIKIN VAIHTUI NIIN EIKUN TULISEEN TOIMEEN!!! OLEN MINÄ KESÄLLÄKIN HIUKAN JOTAIN TEHNYT, MUTTA KOKONAISIA KURSSEJA EN OLE SAANUT AIKAISEKSI. ENGLANNISTA OLEN TEHNYT KIELIOPPITEHTÄVIÄ JA KAIKKI MONEEN KERTAAN, KUN TÄMÄ OPPI EI MEINAA MENNÄ PÄÄHÄN. PSYKOLOGIASTA TEIN KAIKKI PIKKUTEHTÄVÄT KERRALLA JA NYT VÄSÄÄN ESSEITÄ. NEHÄN NYT EI OO MYÖSKÄÄN MINUN VAHVOJA JUTTUJA, JOTEN TIES KUINKA MONTA YRITYSTÄ JO TEIN, MUTTA EN VAAN OLE TYYTYVÄINEN. NO – AIKAA ON MIETTIÄ JA TEHDÄ.

OLEN POHTINUT MONESTI SITÄ, ETTÄ MIKÄ SIINÄ ON ETTEN OSAA GOOGLESTA ETSIÄ ASIOITA OIKEILLA NIMILLÄ. MINULTA ON MENNYT PÄIVIÄ JA TAAS PÄIVIÄ HAKIESSANI JOTAIN ASIAA SIELTÄ, KUN KUITENKIN SE PITÄISI LÖYTYÄ MUUTAMASSA TUNNISSA. SIINÄ KYLLÄ PINNA ON KIRISTYNYT JA OLENKIN JÄTTÄNYT JUTUT SIKSEEN. NO TEHTÄVÄHÄN NE ON JA TOTTAKAI MINÄ NE TEENKIN, MUTTA TÄYTYYKÖ SE OLLA NIIN HIRVEÄN VAIKEETA. NIIN TAI OLISIKO MINUSSA SE VIKA???!!! OHO – OLENKO LIIAN KRANTTU SEN TIEDON KANSSA, PITÄÄKÖ SE NYT OLLA NIIN VIIMEISEN PÄÄLLE JUST OIKEIN, EIKÖ SITÄ VOISI HIUKAN VÄHÄN ANTAA PERIKSI. LOPPUJEN LOPUKSI OLEN SIIS ITSELLENI VIHAINEN. NO ONHAN SE HYVÄ TIEDOSTAA JA JATKAA TAISTELUA JUTUSTA GOOGLESTA!

MINÄ OSALLISTUN ENSIMMÄISIIN KIRJOITUKSIINI VASTA KEVÄÄLLÄ 2011, MUTTA TYÖNTÄYTEINEN SYKSY TÄSTÄ ON KUITENKIN KEHKEYTYMÄSSÄ NOIN KAIKEN KAIKKIAAN. ELOKUUSSA ON ALLAKKA JO TÄYTTYMÄSSÄ, MUTTA VIELÄ SINNE TÄYTYISI MAHDUTTAA MATONPESUA!!! IHAN TARKOITUKSELLA OLEN SEN JÄTTÄNYT TÄNNE ASTI. RANNASSA ON ENEMMÄN TILAA JA SAMATEN KOTIPIHAN MATTOTELINEELLÄ. TÄNÄ VUONNA SAAN PESUAPUA JA KULJETUSAPUA, JOTEN SEKIN ASIA ALKAA PIAKKOIN SUJUA, KUNHAN ALKUUN PÄÄSEN. SYKSYLLÄ VIE SITTEN HARRASTUKSENI MYÖS AIKA PALJON AIKAANI, JOTEN VAPAA-AJAN ONGELMIA EI OLE NÄKYVISSÄ.

NYT TOIVOTAN KAIKILLE IHANILLE OPETTAJILLE JA AHKERILLE OPISKELIJOILLE HYVÄÄ JA ANTOISAA LOPPUKESÄÄ JA VOIKAA HYVIN!!

Leave a Reply