Kertomuksia

Äsken kun kävin laittamassa pyykkiä kuivumaan narulle totesin, että taivas oli jo puoliksi mustien pilvien peittämä. Minulla on nimittäin vuodevaatteita ulkona tuulettumassa enkä millään soisi niiden kastuvan. Näen kyllä ikkunastani takapihalle, jos vain muistaisin katsoa sinne.Etupihalla oli myös kollini Sulo, johon olen yrittänyt viime päivinä tutustua kovasti, kun kissa kerran on kotona ollut. Se on niin mahdottoman soma kissa, mutta se oli jo niin tottunut kulkemaan, että kotioloihin tottuminen tuottaa sille varmasti vaikeuksia. Ajattelin juuri, että yritän antaa sille rakkautta ja huomiota mahdollisimman paljon sen kotona ollessa ettei se vaan tuntisi itseään ulkopuoliseksi meidän huushollissa.

Olen osallistunut aika monelle kurssille viime aikoina ja voi olla, että joudun tahtia hidastamaan, mutta olen niin innoissani taas kaikesta. Kesällä olin pikkasen pipi, mutta kun selvisi, että se on “vain” kilpirauhasen vajaatoimintaa ja lääkitys äkkiä päälle, niin nyt jaksan taas vaikka mitä. Tutor-toiminta kurssi lähti reippaasti liikkeelle ja kaikki  osallistujat ovat mahdottoman innostuneita asiasta. Sehän on niin, että kun vetäjät ja oppilaat kaikki ovat innostuneita niin jotain ihmeellistä alkaa tapahtua. Saa nähdä mitä mukavaa tämä tuo tullessaan.

Osallistuin myöskin ET1-kurssille, koska siinä oli aiheena hyvä elämä ja onnellisuus. Itse koen eläväni aika seesteistä aikaa juuri nyt, joten ajattelin, että on kiva kuulla mitä muut ajattelevat hyvästä elämästä.  Kirjastossa käydessäni en muistanut kysellä kirjaa, mutta katsoin pari ensimmäistä tehtävää ja menin sitten googleen ja etsin Maslowin tarvehierarkiateorian sieltä ja lueskelen sitä kunnes saan kirjan jostain. Paikallisessa kirjastossa ollaan mahdottoman avuliaita kerrassaan. Minulla itselläni ei esim. ole yhtään englanninkielen kielioppikirjaa, joten sellaisenkin, harjoitustehtävineen, pyysin etsimään. Se sitten löytyikin jostainpäin Suomenmaata. Harjoitustehtäväkirjan ostan sitten itselleni, kun kirjaston vihkoon ei saa tehdä merkintöjä. Mutta heille todellakin annan täydet pisteet avuliaisuudesta. Kun etsin oikeita kirjoja äidinkielen kakkoskurssiin niin tulin kotiin valtavan kirjaläjän kanssa ja jokaisesta sain jotain tietoa tehtävää varten.

No tästähän pääsenkin mukavasti siihen, että mieleeni on tullut kysymyksiä noista luettavista kirjojen määrästä. Minulla on aikaa lukea vaikka raamattu, koska ajattelin kirjoittaa vain neljä ainetta, mutta entäs ne, jotka suorittavat koko lukion? Heidän aikansa onkin jo tiukemmalla ja luettavaa oli tähänkin kakkoskurssiin paljon. Ajattelen vain sitä, että ehtiiköhän sitä omaksumaan ollenkaan luettua kirjaa. Se on sääli jos ei ehdi, koska lukemisenhan pitäisi olla nautinto.

Kaunis syksy on saanut minut ravaamaan pihalla joka päivä kameran kanssa. Kuvat ovat sitten milloin minkinlaisia, mutta en anna sen häiritä. Kissoista tulee jatkuvasti uusia kuvia ja niitä tarvitsenkin eri harrastuksissani. Nyt oli alkuviikosta vielä lehdet vaahteroissa, joten otin hienoja kuvia.  Ruska on aika ihmeellinen aika. Luonto ikäänkuin hyvästelee kesän loihtimalla kauniin väriloiston, ettemme vain luontoa unohtaisi. Sitten se levättyään muutaman kuukauden tulee esittäytymään taas  niin kauniilla vihreän heleillä väreillä ettei ole tosikaan. Suomen luonto on ihana ja kaunis. Talvellakin, jos vain lunta on tarpeeksi ja pakkasta mukavasti niin mikäpä on sen kauniimpaa kuin auringossa kimalteleva hanki.

Lopuksi vielä runo Anna-Mari Kaskiselta, joka runo  jollakin tavalla sopii opiskeluunkin.

Vastustamatonta vetoa:

Hiljaista väreilyä sydänalassa,

vastustamatonta vetoa kohti selittämätöntä,

levottomuutta, joka pakottaa liikkeelle.

Enää et voi tyytyä vähempään.

Enää et voi suostua korvikkeisiin.

Askelet vievät väkisin.

Tänään tein matkan Sastamalan keskustaan palveluauton kyydissä. Ja millaisen matkan! Auto täyttyi matkan aikana eri-ikäisillä miehillä ja juttu luisti. Tuli sitten loppupäässä kyytiin vielä yksi pariskunta, joten en ollut enää ainoa naispuolinen henkilö kyydissä. Miehet kertoivat mainioita juttuja. Mieleen jäi yksi. Olimme jutelleet miten vanhoina vielä tosimiehet jaksavat töitä tehdä ja yksi miehistä kertoi jutun venäläisestä kylästä, jossa oli 150 vuotiaita miehiä vielä metsätöissä. Uskokoon ken haluaa. Emme uskoneet.

Minusta uskomatonta oli se miten paljon vanhat ihmiset tietävät asioita. Minä kuuntelin korvat hörössä juttuja ihmisistä ja paikoista ennen vanhaan. Ihailin toisaalta sitä tietoutta, mutta samalla ajattelin, että mitenkähän mahtaa olla tämän päivän asioitten laita. Mutta ähäkutti minä, kohta yksi miehistä kertoi tämänpäivän lehdestä lukeneensa tästä jokaisen huulilla olevasta vaalirahasta. Siis tämänpäivänkin asiat kiinnostivat miehiä. Ystävällisiä pappoja he olivat ja matka sujui rattoisasti mennen tullen.

Nyt minä vähän sähläilin. Minun piti paastota 12 tuntia ja mennä sitten otattamaan paastosokeriarvo neuvolaan, mutta minäpä en muistanutkaan olla syömättä ja nyt joudun siirtämään menoa perjantaiaamuun. Mitään vahinkoa ei tapahtunut, meno siirtyi vain päivällä. No, minä menen sitten perjantaina mahdollisimman myöhään niin että pääsen samalla reissulla käymään kirjastossa. Viikonloppu onkin sitten ihan vapaata ja taitaa alkuviikkokin sitä olla. Ihanaa, saa olla kotioloissa kissojen kanssa.

Opiskelusta vielä sen verran, että matikka jäytää mieltä, ei jätä rauhaan. Ruotsin kurssille ilmoittauduin maanantai-iltana ja eilen luin kaikki tehtävät läpi. Hyvin mielenkiintoiselta tuntui tämä kurssi. Ote oli selvästi vaativampi. Jätin ne nyt hautumaan muutamaksi päiväksi ja aln sitten niitä työstämään. Äidinkielen kakkoskurssia käyn myös jatkuvasti lukemassa ja luen eri kirjoja tehtäviä varten. Yksi runokirja täytyy vielä hankkia, kun nää jotka eilen toin kotiin kirjastosta eivät kelpaakaan. Oletteko muuten lukeneet Anna-Mari Kaskisen Kyntiilän lämpöä-kokoelmasta yhtään runoa. Lukekaapa. Ne ovat todella täynnä lämpöä.

Ennnenkuin lopetan laitan tähän yhden Anna-Marin runon, olkaa hyvä ja hyvää yötä:

Huoneisiin syksy hiipii. Havahdun koleuteen. Nurkista huokuu viima saliin ja eteiseen.

Kesien iloiset äänet ovat jo vaienneet. Kaukana lokkien nauru, lapsien askeleet.

Ainoa tulisija, sinä  jäät hehkumaan. Sen mikä kylmään hyytyy, sytytät palamaan.

Matikkaa olen eilen katsellut ja tänään aion katsella lisää. Ehkäpä jopa pääsen laskemaankin. Toistaiseksi olen ihmetellyt ja tehnyt joitain juttuja, mutta kaikki ei vieläkään siis ole selvää. Laskeskelin tuossa, että jos minulla ensi jaksoon menee kaksi päivää per tehtävä niin ja toiseen jaksoon kolme päivää per tehtävä niin jouluksi jo saan eka jakson tehtyä.  Toisen jakson connect Pro-päivät ovat tulevana maanantaina ja tiistaina, jossa käydään läpi tulevia tehtäviä ja nyt minäkin voin olla molempina päivinä mukana kuuntelemassa ja ihmettelemässä. Jos ikinä harjotellessani pääsen toisen jakson tehtävien kimppuun niin joskus tuossa kevään korvalla ensi vuonna saan ne ehkä jotakuinkin tehtyä. Tästä kai voisi päätellä ettei minun ainakaan kirjoittaa tarvitse tätä ainetta eikä yhtään kurssiakaan omaksi ratoksi suorittaa, koska älli ei riitä. Hoksottimet minulla on huonot vaikka tahtoa olisikin ja älliä on vain kotitarpeiksi. Mutta onneksi on kielet, joissa sitten voin väläyttää silloin tällöin osaamistani.♥

Mä harjoittelin kuvan ottamista tänne tällä uudella sivulla ja onnistuinkin saamaan kuvan, mutta en tiedä minne se joutui. Hiukan on erilainen tämä englanti-suomi-sivu kuin se aikaisempi sivu oli.

Nyt olen ehkä hiukan pettynyt. Kuvia ei taida saada tähän artikkeliin, mihinkähän mä sen äsken oikein pistin.

Mä osallistun kuun lopussa OP3-kurssille, tutor-kurssi se lie. Toisten auttaminen ja opastaminen on lähellä sydäntäni ja yksi syy siihen, että aloin vetää iäikkäille tarkoitettua keskustelukerhoa. Meillä on miellyttäviä yhdessäoloja ollut nyt vuoden ja näyttäisi siltä, että me jatkamme vielä marraskuussakin, jolloin uusi vuosi lähtee käyntiin. Lokakuun kokoontumista täytyykin juhlistaa kynttilöin ja kakuin.

Äidinkielen ykköskertauskurssi loppui perjantaina ja sain kuin sainkin tehtävät tehtyä. Hiukan epävarma tulos kuitenkin mielestäni oli, mutta itse sanoisin olevani jo polun alkupäässä en enää ihan pystymetsässä. Nyt alan työstää kakkoskurssia innoissani siitä, että olen saanut paljon jo materiaalia sitä varten luettua. Siitä on vuosikymmeniä kun luin Tuntemattoman Sotilaan viimeksi. Nyt olen heinäkuusta lähtien kirjaa lukenut ja sain sen viime viikolla päätökseen. On se vaan hieno kirja! Tykkäsin kamalasti ja arvostukseni Väinö Linnaa kohtaa notkahti eteenpäin aika lailla. Aivan alkumetreillä Kaarna oli lempparini, mutta sen jälkeen ei suurta lempparia löytynyt vaan kaikki olivat huikeita jätkiä ja johtajia. No Koskelassa oli kyllä sitä jotakin. Maupassantin Korun olen jo lukenut yhdella vessareissulla ( heheh) ja Hamlet on nyt matikan tehtäväpapereitten alla keittiön pöydällä. Puolet olen jo lukenut ja loputkin kertaalleen selannut. Maupassantin muita novelleja sen sijaan en ole vielä ehtinyt lukea enkä mitään runokokoelmaa, mutta nekin kirjat on kotona. Linnan omaelämänkerran selasin tässä männä päivänä läpi. Mielestäni tälle kurssille on ympätty hirveet määrät lukemista. Nuorempana meni kirja ja päivä ihan kevyesti, mutta nyt kun tätä ikää on tullut lisää niin en jaksa lukea paljon kerrallaan, mutta sanoisin, että siirrän aikatauluja sitten itselleni sopiviksi, jos kamalasti alkaa tiukkaa tekemään. Vielä ei ole tarvinnut aikatauluja muuttaa kiireen vuoksi, mutta muuten on tehtävä tuo HOPS nyt uusiksi.

Minulla on edessäni kerrassaan ihania viikkoja. Velvoitteita ei juurikaan ole, joten olen saanut jo tämän viikon ja saan kaksi seuraavaakin enimmäkseen olla kotosalla, opiskella kaikessa rauhassa ja juosta luonnossa kuvia ottamassa. Tänään ajattelin käydä ihan tuossa lähellä ottamassa kuvia aivan ihanasta vaahterasta. Ja aivan tässä takapihallani on paljon koivuja, jotka juuri nyt ovat vaihtaneet värinsä kauniisti. Se täytyy ikuistaa. Sohvi-neidin otan mukaan, jos se nyt suvaitsee tulla.

Tuolla ulkona kun kävelee tai pyöräilee on hyvä miettiä tätä matikkaa tai jotain muuta opiskeluun liittyvää asiaa. Tuntuu kuin raitis ilma auttaisi ymmärtämään asioita.

NYT VAIN KAIKILLE LEPPOISTA VIIKONLOPPUA JA TEILLE JOTKA KIRJOITATTE TSEMPPIÄ!

Niin, tänään ne olisi pitänyt palauttaa, ne matikan tehtävät. Kyllähän minä niitä katselin ja osa näyttikin ihan kohtuullisen helpoilta jopa minullekin, mutta toiset taas niinkuin neliön- ja kuutionjuuri – en ymmärrä.

Tänään hemmottelin itseäni pyöräilemällä Kokemäkijoen rannoilla ja napsin kuvia. Sää on ollut aivan ihana ja olisinkin halunnut mennä kissani kanssa metsään, mutta kun olin valmis lähtemään ei kissaa ollut missään. Hyvin harvoin se katoaa kokonaan eikä tule vaikka huutelen. No minä sitten fundeerasin Maria Langin romaania tai dekkaria ” Meitä oli kolmetoista” ja pyöräilin ensin asukasyhdistyksen rantapaikalle ja napsin kuvia voimalaitoksesta ja niistä rannoista siellä. Sitten läksin ajelemaan, yhä dekkaria miettien, toiseen suuntaan ja otin kuvia sillasta ja sorsista ja pihlajanmarjoista jne. Kävelin paljon, koska ajattelin, että yhtäkkiä voi tulla jokin jännä juttu jonka haluan kamerallani ikuistaa. Mutta eihän sellaista näe kuin sattumalta ja sattumia ei nyt tullut vastaan.

Minulla on kolme tekemätöntä äidinkielen tehtävää  ja perjantaina pitää olla valmista. No, ne minä tietty teen, mutta sen matikan minä nyt tällä erää ainakin jätän, en jaksa paneutua siihen. Muutenkin opiskelu on menettänyt hohtonsa eli kuherruskuukaudet ovat nyt ohi ja tekemistä olisi täällä kotonakin niin paljon, että asioita täytyy fundeerata uudestaan, aikatauluja rustata ja tavallaan aloittaa alusta. Ruotsihan minulla on mennyt hyvin, joten otan sen takaisin ohjelmaan, kunhan nämä äidinkielen kurssit on saatu päätökseen. 

Vaikka toisaalta olen ehkä hiukan väsynyt opiskeluun, olen silti koko ajan utelias. Utelias sillä lailla, että jos ottaisin taas jonkun ihan uuden jutun, mutta ei matikkaa, luettavakseni niin mitähän jänniä juttuja se toisi tullessaan. Näinhän nyt aion tehdäkin, mutta ensin nämä keskeneräiset saatan loppuun etten liiaksi väsy.

Tää värin vaihtaminenkin pitää tehdä tietyllä tavalla. Jos painaa väärin ei väri vaihdu. Miksiköhän näissä kirjoitushommissa on niin paljon sääntöjä. Olen pohtinut tätä asiaa, mutta en keksi mitään järkevää syytä. Ihan älytöntä hommaa. Tietysti yritän ne oppia, ilman muuta, mutta ihmettelen kenen etu se on?. Luulisi monen potentiaalisen kirjoittajan  säikähtävän näitä joka paikkaa tungettuja sääntöjä ja jättää kirjoittamisen ikuisiksi ajoiksi. Tässäkin “Asiat järjestykseen”-osiossa on sivukaupalla esimerkkejä jäsentelytavoista. Minä, joka juuri sunnuntaina, jäin vanhuuseläkkeelle ( HIIhaa ) en millään meinaa saada noita juttuja päähäni ja miten sitä tietää mikä on valittava. No kai joku osaa ne ja tietää mitä niillä tehdä, mutta on niitä liikaa. Yksi näin ja toinen noin ja se riittäisi ja pysyisi minunkin päässäni. Äh, no onhan se yritettävä, mutta miten lie menee.

Hiihaa, nyt löytyy värejäkin. Mahtavaa.Viime yönä heräsin johonkin kolahdukseen ehkäpä kolmen jälkeen. En hetikään aukaissut silmiäni vaan yritin muistella kuulinko jo jotain ennen kolahdusta, mutta enpä ollut kuullut. Aukaisin silmäni ja kas tuijotin suoraan tyttökissani Sohvin silmiin. Se katsoi ja odotti, että reagoisin siihen, että se oli vieressäni. Jotenkin se oli outoa, mutta päätin jatkaa uniani ja sanoin kissalle, että tule vaan. Niinpä Sohvi asettui kainalooni ja sitten nukuttiin. Hiukan myöhemmin heräsin taas ja nyt pieneen naukumiseen. Paavo-kollillani on aika pieni ääni ja sehän se nyt naukui. No, oli sitten vain noustava ja laskettava Paavo-kulta ulos. Aamuyöstä. Sitten takaisin sänkyyn, jonka laidalla Sohvi odotti, jotta pääsisi takaisin kainaloon ja sitten taas nukuttiin. Sohvi ei väistynyt viereltäni koko yönä ja nukkui vierelläni vielä aamullakin eikä olisi päästänyt minua edes teelle, oli vain kainalossa ja tuhisi. Siitä kun vähitellen aloin jotain ymmärtää tajusin sen yöllisen kolahduksenkin. Sohvi oli ajanut Paavon sängystä lattialle ja Paavo oli kolahtanut pöydän jalkaa vasten. Meillä on akkavalta meidän huushollissa. Kollit ovat isoja ja upeita ja Sohvi-neiti on pieni ja sievä, mutta VANHIN. Sohvi määrää missä nukutaan ja millon. Sohvi ei edes kunnioittanut eilistä päivää vaikka kolleilla oli kummallakin syntymäpäivä. Olisi luullut, että Sohvi-neiti hiukan hellittää naruja, mutta ei. Sohvi halusi Paavon paikalle sänkyyn ja tuli myös. Kissat ovat kovasti mustasukkaista lajia olen huomannut. Alussa Paavo yritti käskeä Sohvia, mutta jonkin ajan kuluttua Sohvi alkoi sisälläkin pistää Paavoa ruotuun ja onnistui tosi hyvin. Olen tehnyt kovasti töitä, että Sohvi ei tuntisi itseään hylätyksi, kun kollit tulivat taloon ja luulenpa nyt onnistuneeni kohtuullisesti. Alussa Sohvi oli masentunut ja osoitti mieltään, mutta vähitellen se on antanut minulle anteeksi ja vietämme ehkäpä vieläkin enemmän aikaa yhdessä kuin aikaisemmin.