Arkisto: huhtikuu 2010

Nettilukion huhtikuussa loppukiriä, somea ja ilmiöitä

maanantaina 19. huhtikuuta 2010

Vielä viikko
Tänä keväänä valmistuvien lukiolaisten loppukiri on alkanut. Tällä viikolla tehdään vielä monella paikkakunnalla viimeisiä tehtäviä, sillä portfoliot pitää olla valmiina ja opettajilla arvioitavina viimeistään 25.4. Sen jälkeen opettajilla on vielä aikaa arvioida tehtäviä ja antaa palautteita ennen kuin toukokuun alkupuolella lähtee YTLaan tieto siitä, ketkä ovat saaneet oppimääränsä täyteen. Ammatillisen tutkinnon pohjalta ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuneilla ei tätä päivämääräpainetta ole.

Nettilukion sivut uusiksi
Otavan Opiston markkinointitiimi on ottanut tehtäväkseen www.nettilukio.fi -sivuston uudistamisen. Nettilukion ilme uusitaan sekä verkon että printin puolella. Uudistus käynnistetään kysymällä tuoreimmilta opiskelijoiltamme, mikä heidän mielestään sivuilla toimii ja mikä ei. Sivusto on nettilukion markkinoinnin kannalta merkittävä, sillä kaikki nettilukiolaiset tulevat sisään sen kautta. Hakulomake löytyy noilta sivuilta.

Sosiaalista mediaa nettilukion torilla sekä OPHn kyselyssä
Nettilukion seuraavassa toritapaamisessa pohditaan, voisiko sosiaalisella medialla olla jotakin tekemistä oppimisen ja opiskelun kanssa. Mikä on nettilukion ja nettilukiolaisten suhde sosiaaliseen mediaan? Onko kyseessä ohimenevä ilmiö, jota asiaan hurahtaneet juuri nyt hypettävät vai olisiko ehkä kuitenkin kyseessä isompi toimintatavan muutos? Näitä asioita ihmetellään nettilukion toripöydässä tiistaina 20.4. klo 9:00.

Opetushallitus ja Otavan Opisto ovat yhteistyössä tehneet kyselyn, joka koskee sosiaalisen median hyödyntämistä opetuksessa ja oppimisessa sekä tulevaisuuden skenaarioita ja tämän hetken mielipiteitä. Kysely löytyy osoitteesta http://smpm.edelphi.fi ja se on auki 13.4.- 30.4.2010. Mahdollisimman monen opettajan ja opiskelijan toivotaan vastaavan kyselyyn.

Ilmiöpohjaista oppimista nettilukiossa sekä ITK-konferenssissa
Tämän kevään viimeinen ilmiö on polkaistu käyntiin. Keskustelu piratismi-ilmiön ympärillä on käynnistynyt vilkkaasti. Näkökulmia ilmiöön on haettu musiikin tekijänoikeuksista, Somalian merirosvoudesta, työllisyydestä, taideväärennöksistä ja tietoturvasta sekä vertaamalla entisaikojen ja nykyajan merirosvoutta. Ongelmaperustaisen oppimisen askeleet johdattelevat piraattimme kesäkuun alkuun mennessä aivoriihen, tutkimuksen jäsentelyn, oppimistavoitteisen asettamisen ja itsenäisen työskentelyn kautta tuotokseen ja sen arviointiin.

Ilmiöpohjainen oppiminen on vahvasti esillä myös Hämeenlinnassa järjestettävässä ITK-konferenssissa 22.-23.4. Sometu-verkoston teemaseminaarissa Sosiaalinen media – piloteista arkeen yksi esitys on omistettu ilmiöpohjaiselle oppimiselle. Ilmiöt ovat mukana myös Opiston omalla osastolla A10, jossa järjestämme konferenssin aikana työpajan oppimisen tulevaisuudesta. Lisäksi nettilukion matikan opettajat Kati Jordan ja Hanna-Riikka Tuhkanen pitävät konferenssissa esityksen muikusta, verkosta ja matikasta. ITK:n ohjelmassa esitys näkyy virallisemmin otsikolla ”Lähi- ja verkko-opiskelun integrointi yhteisölliseksi oppimiseksi”.

Ensi lukuvuoden ilmiötkin alkavat hahmottua. Lista näyttää tällä hetkeltä tältä
– kaupunkien syke vs maaseudun rauha
– nälkä ja jano
– ihminen2.0
– fanittaminen ja kiusaaminen
– matkailun tulevaisuus
– hyvinvointivaltio ja kansalaisvaikuttaminen
– SOF
– aika ja energia

Nimet ovat vielä työnimiä ja järjestyskin voi muuttua, mutta näistä lähdemme liikkeelle. Toivomme, että matkan varrella ilmiömäiseen kyytiin hyppää iso joukko yhteistyökumppaneita, muita oppilaitoksia, yksittäisiä opiskelijoita, asiantuntijoita ja muita asialle syttyneitä. Tekeminen on yhteistä ja avointa ja se tapahtuu osoitteessa http://ilmiopohjaisuus.ning.com

19.4.2010 Taru