Nettilukion huhtikuussa loppukiriä, somea ja ilmiöitä
Vielä viikko
Tänä keväänä valmistuvien lukiolaisten loppukiri on alkanut. Tällä viikolla tehdään vielä monella paikkakunnalla viimeisiä tehtäviä, sillä portfoliot pitää olla valmiina ja opettajilla arvioitavina viimeistään 25.4. Sen jälkeen opettajilla on vielä aikaa arvioida tehtäviä ja antaa palautteita ennen kuin toukokuun alkupuolella lähtee YTLaan tieto siitä, ketkä ovat saaneet oppimääränsä täyteen. Ammatillisen tutkinnon pohjalta ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuneilla ei tätä päivämääräpainetta ole.
Nettilukion sivut uusiksi
Otavan Opiston markkinointitiimi on ottanut tehtäväkseen www.nettilukio.fi -sivuston uudistamisen. Nettilukion ilme uusitaan sekä verkon että printin puolella. Uudistus käynnistetään kysymällä tuoreimmilta opiskelijoiltamme, mikä heidän mielestään sivuilla toimii ja mikä ei. Sivusto on nettilukion markkinoinnin kannalta merkittävä, sillä kaikki nettilukiolaiset tulevat sisään sen kautta. Hakulomake löytyy noilta sivuilta.
Sosiaalista mediaa nettilukion torilla sekä OPHn kyselyssä
Nettilukion seuraavassa toritapaamisessa pohditaan, voisiko sosiaalisella medialla olla jotakin tekemistä oppimisen ja opiskelun kanssa. Mikä on nettilukion ja nettilukiolaisten suhde sosiaaliseen mediaan? Onko kyseessä ohimenevä ilmiö, jota asiaan hurahtaneet juuri nyt hypettävät vai olisiko ehkä kuitenkin kyseessä isompi toimintatavan muutos? Näitä asioita ihmetellään nettilukion toripöydässä tiistaina 20.4. klo 9:00.
Opetushallitus ja Otavan Opisto ovat yhteistyössä tehneet kyselyn, joka koskee sosiaalisen median hyödyntämistä opetuksessa ja oppimisessa sekä tulevaisuuden skenaarioita ja tämän hetken mielipiteitä. Kysely löytyy osoitteesta http://smpm.edelphi.fi ja se on auki 13.4.- 30.4.2010. Mahdollisimman monen opettajan ja opiskelijan toivotaan vastaavan kyselyyn.
Ilmiöpohjaista oppimista nettilukiossa sekä ITK-konferenssissa
Tämän kevään viimeinen ilmiö on polkaistu käyntiin. Keskustelu piratismi-ilmiön ympärillä on käynnistynyt vilkkaasti. Näkökulmia ilmiöön on haettu musiikin tekijänoikeuksista, Somalian merirosvoudesta, työllisyydestä, taideväärennöksistä ja tietoturvasta sekä vertaamalla entisaikojen ja nykyajan merirosvoutta. Ongelmaperustaisen oppimisen askeleet johdattelevat piraattimme kesäkuun alkuun mennessä aivoriihen, tutkimuksen jäsentelyn, oppimistavoitteisen asettamisen ja itsenäisen työskentelyn kautta tuotokseen ja sen arviointiin.
Ilmiöpohjainen oppiminen on vahvasti esillä myös Hämeenlinnassa järjestettävässä ITK-konferenssissa 22.-23.4. Sometu-verkoston teemaseminaarissa Sosiaalinen media – piloteista arkeen yksi esitys on omistettu ilmiöpohjaiselle oppimiselle. Ilmiöt ovat mukana myös Opiston omalla osastolla A10, jossa järjestämme konferenssin aikana työpajan oppimisen tulevaisuudesta. Lisäksi nettilukion matikan opettajat Kati Jordan ja Hanna-Riikka Tuhkanen pitävät konferenssissa esityksen muikusta, verkosta ja matikasta. ITK:n ohjelmassa esitys näkyy virallisemmin otsikolla “Lähi- ja verkko-opiskelun integrointi yhteisölliseksi oppimiseksi”.
Ensi lukuvuoden ilmiötkin alkavat hahmottua. Lista näyttää tällä hetkeltä tältä
- kaupunkien syke vs maaseudun rauha
- nälkä ja jano
- ihminen2.0
- fanittaminen ja kiusaaminen
- matkailun tulevaisuus
- hyvinvointivaltio ja kansalaisvaikuttaminen
- SOF
- aika ja energia
Nimet ovat vielä työnimiä ja järjestyskin voi muuttua, mutta näistä lähdemme liikkeelle. Toivomme, että matkan varrella ilmiömäiseen kyytiin hyppää iso joukko yhteistyökumppaneita, muita oppilaitoksia, yksittäisiä opiskelijoita, asiantuntijoita ja muita asialle syttyneitä. Tekeminen on yhteistä ja avointa ja se tapahtuu osoitteessa http://ilmiopohjaisuus.ning.com
19.4.2010 Taru
20. huhtikuuta 2010 kello 7.35
Hyvä meininki siis jatkuu
6. kesã¤kuuta 2010 kello 8.19
11sgSE cqoqocnswvyl, [url=http://ikdootzqqqil.com/]ikdootzqqqil[/url], [link=http://uutdbpomcqgu.com/]uutdbpomcqgu[/link], http://sfdwtqnkredk.com/
13. kesã¤kuuta 2010 kello 7.42
TkaeSi jdkzcqvmytyy, [url=http://bushbbbrzvlf.com/]bushbbbrzvlf[/url], [link=http://lxqbvehihzos.com/]lxqbvehihzos[/link], http://enmwdbsssfsi.com/
23. kesã¤kuuta 2010 kello 7.54
News. Today
23. kesã¤kuuta 2010 kello 7.54
News. Today
25. kesã¤kuuta 2010 kello 10.48
Cheap Adipex and Discount Tramadol and Is Ultram A Narcotic and Recreational Viagra Use and Subaction Showcomments Cialis Optional Older
29. kesã¤kuuta 2010 kello 4.49
Fen Fen Diet Pills and Order Viagra and Side Effects Of Phentermine and No Prescription Percocet and Womens Viagra
30. kesã¤kuuta 2010 kello 17.03
Xanax Side Effects and Snorting Adderall and Vicodin Online and Phentermine 37.5mg and Viagra Side Effects
6. heinã¤kuuta 2010 kello 23.13
Tramadol Er and Prozac Suicide and Buy Valium Without Prescription and Buy Xanax Cheap Medication Inur and Alternatives To Tamoxifen
7. heinã¤kuuta 2010 kello 5.22
Viagra Canada and Q Buy Viagra and Acai Berry Detox and Cheap Xanax Overnight Delivery and Buy Cialis Online
9. heinã¤kuuta 2010 kello 1.57
Acai Berry Benefits and Prevacid Solutabs and Ordering Tramadol Online and Vicodin Es and What Is Hydrocodone
9. heinã¤kuuta 2010 kello 2.52
Get Percocets Filled Online and Hydrocodone During Pregnancy and Phentermine Buy Online and Adderall Abuse and Side Effects Propecia
25. heinã¤kuuta 2010 kello 11.18
http://community.tasteofhome.com/members/Free_5F00_trail_5F00_of_5F00_cialis_5F005F00_51/default.aspx
25. heinã¤kuuta 2010 kello 12.07
http://community.tasteofhome.com/members/Spotting_5F00_on_5F00_cd8_5F00_while_5F00_on_5F00_clomid_5F005F00_87/default.aspx
25. heinã¤kuuta 2010 kello 13.15
http://community.tasteofhome.com/members/Is_5F00_lorazepam_5F00_stronger_5F00_than_5F00_diazepam_5F005F00_37/default.aspx
31. heinã¤kuuta 2010 kello 10.35
Hydrocodone And Pregnancy and Phentermine For Sale and Valium Diazepam Manufacturers and Phentermine On Line and Cipro And Amoxicillin 12 Hours Apart
15. elokuuta 2010 kello 5.47
Meridia Side Effects and What Does Vicodin Look Like and Order Xanax Online and Best Acai Berry Products and Cheap Ambien
21. elokuuta 2010 kello 3.58
Paxil Withdrawal and Cheap Levitra and Buy Cheap Viagra Online and Female Use Of Viagra and Allegra Credit Repair
21. elokuuta 2010 kello 10.58
Buy Soma and Discount Meridia and Ambien Lunesta and Celebrex Lawsuit and Allegra
8. syyskuuta 2010 kello 15.07
Canada Albuterol
17. syyskuuta 2010 kello 8.21
cymbalta and alcohol and tordol and vicodin and online pharmacy phentermine and how to get viagra prescription and online pharmacy xanax
18. syyskuuta 2010 kello 0.51
meperdine with phenergan and zoloft vs paxil and paypal hydrocodone and vicodin hp and afeditab a 151
18. syyskuuta 2010 kello 1.20
atarax tablets and order phentermine uk and info abilify 10 mg and subaction showcomments propecia start from watch and viagra generic price iframe
18. syyskuuta 2010 kello 1.20
prozac side affects and sorbitrate and is valium addictive and sporanox side effects and phentermine diet
18. syyskuuta 2010 kello 5.50
periactin syrup ndc and diclofenac 50mg and quick forum readtopic viagra answer search and effexor xr 37.5mg and buy viagra on line
18. syyskuuta 2010 kello 6.06
compare claritin and zyrtec and zyrtec allergy and buying generic cialis and cialis price and costa allegra
14. lokakuuta 2010 kello 15.51
News. Today
14. lokakuuta 2010 kello 15.53
Phone Sex Jobs and Malheur County Oregon Sex Offenders List and Dating Ales Hemsky and Adult Sex Movie and International Dating
22. lokakuuta 2010 kello 7.49
Order Valium Online and Order Vicodin and Tadalafil Sale and Prevacid Side Effects and Cheap Soma
24. lokakuuta 2010 kello 12.02
Keyword Phentermine and Discount Phentermine and Stopping Cartia Xt and Buy Adderall Foreign and Exedrin Aspirin
24. lokakuuta 2010 kello 12.02
Over The Counter Prilosec and Valium For Canines and Skin Rash Drug Related Cipro and Is Tramadol A Narcotic and Ambien Perscription
24. lokakuuta 2010 kello 13.01
Prednisone Canine and Toprol Withdrawal Anxiety and Phoslo and No Prescription Needed Adipex and Aspirin For Stain Removal
24. lokakuuta 2010 kello 13.02
Narcotic Is Equal To Synthetic Ultram and Topamax Side Effects and Across The Universe Lyricas and Acai Berry Suppliment and Coumadin Renal Failure Diet
24. lokakuuta 2010 kello 13.03
Joint Swelling After Taking Prednisone and Can You Just Stop Taking Adderall and Subaction Showcomments Propecia Optional Posted and Tamiflu En Espana and Can Viagra Cause Restless Leg Syndrome
24. lokakuuta 2010 kello 13.04
Not Ovulating On Clomid and Effexor Xr Withdrawal Symptoms and Wirkdauer Viagra and Prozac Works and Amsterdam Viagra
24. lokakuuta 2010 kello 13.04
Side Effects Synthroid and Zyloprim and Depro Provera Shot and Glucotrol Xl and Keflex Generic
26. lokakuuta 2010 kello 22.17
Accutane Online Prescription and Buy Valium Online Without Prescription and Xanax Color and Hydrocodone Apap and Alchohol Prozac
26. lokakuuta 2010 kello 22.18
Coumadin And Cranberries and Difference Between Acetaminophen And Aspirin and Free Dilantin Level and Phentermine Alternative Supplements and Purim Gift Ideas
30. lokakuuta 2010 kello 12.05
Tadalafil Cialis From India
30. lokakuuta 2010 kello 12.05
Fluoxetine Capsules
30. lokakuuta 2010 kello 13.29
Generic Adderall With No Prior Prescription
30. lokakuuta 2010 kello 16.33
Zyprexa Lawyers San Diego
30. lokakuuta 2010 kello 16.59
Cymbalta And Adhd
30. lokakuuta 2010 kello 18.09
Party Sex Galleries
30. lokakuuta 2010 kello 18.25
Sex Shops
30. lokakuuta 2010 kello 18.45
Free Onling Dating
30. lokakuuta 2010 kello 19.19
Dating Sevice Scams Lagos Nigeria
30. lokakuuta 2010 kello 19.38
Sexy Black Booty
1. marraskuuta 2010 kello 21.25
Free Diet Pills
4. marraskuuta 2010 kello 7.01
Cheap Viagra Pills and Cipro 2009 and Accutane Forum and Paris Hilton Valtrex and Xanax Dosage Information
9. marraskuuta 2010 kello 0.12
News. Today
22. marraskuuta 2010 kello 23.51
News. Today
9. helmikuuta 2012 kello 1.39
Another 20 minutes until it begins, I think.