Arkisto: toukokuu 2012

Nettikoulutus on the road

perjantaina 11. toukokuuta 2012

Otavan Opisto täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Nettilukio pääsi tammikuussa rippikouluikään ja nettiperuskoulullakin on tänä vuonna kymppisynttärit. On siis monta syytä juhlaan. Koska virtuaalikoulu ei juuri seiniä kumartele ja opiskelijatkin asuvat maan ja maailman eri kolkissa,  emme halunneet järjestää perinteistä juhlaa yhdelle paikkakunnalle seinien sisälle. Sen sijaan päätimme lähteä nettikoulutuksen väen kanssa tien päälle ja levittää juhlamieltä ympäri pitäjiä. Toteutammekin toukokuun viimeisellä viikolla (24.-26.5.2012) roadshow-kiertueen, jonka pysäkeistä annoimme opiskelijoidemme päättää. Ainoastaan päätepysäkki oli valmiiksi sovittu. Kiertueemme päättyy lauantaina 26.5. Helsingissä pidettävään Maailma kylässä -tapahtumaan. Sitä ennen kiertelemme iloisella muikku-bussillamme akselilla Otava – Jyväskylä – Tampere – Hämeenlinna – Sastamala – Turku.

muikkubussi.2JPG

Haluamme kiertokoulullamme muistuttaa siitä, että koulu – oppimisesta nyt puhumattakaan – ei välttämättä seiniä tarvitse. Jossakin oppivan ihmisen pitää kuitenkin olla, mutta se oppimisen paikka voi toukokuun lopulla löytyä vaikka Tampereen Koskipuistosta, Jyväskylän kävelykadulta tai hämeenlinnalaisesta parkkiruudusta. Palaamme samalla Otavan Opiston nettikoulutuksen alkulähteille vuoteen 1996 ja ajatukseen siitä, ettei verkko-opiskelijoiden tarvitse lähteä omalta paikkakunnaltaan jonnekin muualle opiskelemaan, vaan koulu voi tulla verkon kautta opiskelijan kotiin. Tällä kertaa toteutamme tämän vain hieman konkreettisemmin karauttamalla bussillamme opiskelijoidemme luo. Toiveenamme on tavata mahdollisimman monta entistä, nykyistä ja tulevaa nettilukiolaista ja nettiperuskoululaista. Lisäksi roadshow on meille tietenkin hyvä tekosyy muutaman päivän hauskanpitoon, jonka ovelasti naamioimme työnteoksi.

Opiskelijoillemme järjestämän kilpailun tulosten perusteella matkareitiksi muodostui seuraava.

torstai 24.5.
klo 8.30 Otava, retkibussi starttaa
klo 11-13 Jyväskylä, Roadshow-teltta pystytetään kävelykadulle Kompassin lähelle
klo 15:30 – 16:30 Jämsä, café Elonen Talvialantie 1
klo 18:00 – 20:00 Tampere, teltta pystyssä Koskipuistossa

perjantai 25.5.
klo 9:30 – 11:00 Tampere, Mediakoulun kevättapaaminen
klo 14:00 – 16:00 Hämeenlinna, torin kulmilla
klo 19:00 – 20:00 Sastamala, Vammalan Seurahuone Puistokatu 4
illaksi Turkkuseen

lauantai 26.5.
klo 9:30 – 10:30 Turku, aamukahvit Kauppatorilla
klo 14:00 – 16:00 Maailma kylässä -festareilla Kaisaniemen puistossa (tavataan Suomen kansanopistoyhdistyksen standilla C198 Mahdollisuuksien tori -teltassa)
klo 16:00 kohti kotia päin

Retkueen kulkua, tekemisiä, tapahtumia ja tarkempia paikkoja voi seurata ainakin nettilukion twitteristä ja nettilukion facebook-sivulta. Muitakin kanavia otamme matkan varrella varmasti käyttöön. Tervetuloa seuraamaan kiertokoulumme tolskausta verkossa, ja ennen kaikkea tervetuloa tapaamaan nettikoulutuksen väkeä livenä yllä mainituilla paikkakunnilla!

Koko nettikoulutuksen jengin puolesta,

Taru

taru.kekkonen@otavanopisto.fi 044 794 3517

Päivitetty 18.5. / Taru

Ilmiömäiset opiskelijat ITK2012-konferenssissa

keskiviikkona 2. toukokuuta 2012

Ilmiömäiset nettilukiolaisemme Hilkka Pohjonen ja Susan Tuorila kertoivat kokemuksiaan ilmiöpohjaisesta opiskelusta ja oppimisesta ITK2012-konferenssissa. Melkoisen vakuuttavaa puhetta, kun kerrankin pääsivät asiantuntijat lauteille!

Esityksen videotaltiointi katsottavissa Otavan Opiston Viddlerissä