Arkisto: Aiheeton

Nettilukion maaliskuussa mobiilia, webinaaria, koodia ja mitä vielä

Tiistaina 5. Huhtikuuta 2011

Nettilukion opet ja opiskelijat somessa

Nettilukiossa käynnistyi maaliskuussa sosiaalisen median peruskurssi. Koska tässä hommassa opettajilla on vähintään yhtä paljon opittavaa kuin opiskelijoilla, ajattelimme pistää koko jengin samalle viivalle. Opetkin heittäytyivät siis oppijoiksi ja saavat kurssilla tukea vertaisilta, olivatpa he sitten toisia opettajia tai opiskelijoita. Sosiaalisessa mediassa / verkossa on muutenkin se metka puoli, että siellä ei juuri titteleitä tai tutkintoja kysellä. Asiantuntija voi olla kuka tahansa. Arvoa kun saa se joka osaa ja auttaa muita. Siis se jota huvittaa avittaa. Kurssi on yhden opintoviikon laajuinen ja koko homma tapahtuu verkossa ja  – missäs muualla kuin siellä sosiaalisessa mediassa

Ylppärit tulivat ja menivät

Kevään ylioppilaskirjoituksiin osallistui tänä keväänä viitisenkymmentä lukiolaista. Osa heistä tuli Otavaan kirjoittamaan ja tarjosi samalla opettajille mukavan hiljaisen hetken kirjoitusten valvonnassa. Hiljaiset hetket olivatkin ihan kysyttyjä, sillä Otavan puutalossa raikasi rokki kun SOF-produktion porukat treenasivat huhtikuun alussa käynnistynyttä kiertuettaan varten.

Mobiilia oppimista

Netti- ja ilmiökoulutustiimi otti viime vuoden lopulla yhdeksi kehittämistehtäväkseen mobiilioppimisen ja -ohjauksen. Nyt olemme sitten selvitelleet, mihin voisimme mobiileja ratkaisuja hyödyntää. Mitä jo on olemassa ja mitä voisi ehkä olla. Ensimmäinen tempaus, jossa hyödynsimme mobiileja laitteita ja sovelluksia ajoittui Earth Hour -iltaan. Haastoimme opiskelijoitamme, Opiston henkilökuntaa ja yhteistyökumppaneitamme pysähtymään tunnin ajaksi, sammuttamaan valot ja tallentamaan tuon hetken tätä varten perustettuun kuvablogiin. Kuvia ei ihan tulvimalla tämän ensimmäisen tempauksen aikana blogiin tullut, mutta joitakin pimeitä otoksia sentään saatiin.

Kun kerran mobiilin makuun pääsimme, niin seuraava mobiili tapahtuma toteutuukin sitten jo heti huhtikuun ensimmäisellä viikolla ITK-konferenssissa Hämeenlinnassa. Hyppäsimme vauhdista mukaan Sometu-verkoston ideoimaan mobiiliin paluuseen luontoon. Omassa osuudessamme tuomme esille ilmiöpohjaista oppimista seuraavan tutkittavan ilmiön eli ajan ja energian kautta.

QR-koodikuvan tai linkin takaa selviää, minkälaiseen tekemiseen siellä ihmisiä kutsumme mukaan. Jaa että mikä QR-koodi? No en minäkään tiennyt vielä viime viikolla. Lataa puhelimeesi jokin QR-koodin lukija ja katso mitä se sinulle alla olevasta kuvasta kertoo. Helppoa kuin heinänteko, sanoi low-tech-humanistikin.

ooaika-blogi (3)

Och samma på http://ooaika.tumblr.com/ohjeet

Ilmiöitä ITK-konferenssissa ja Ningissä

Olemme tänäkin vuonna vahvasti mukana ITK-konferenssissa Hämeenlinnan Aulangolla 6.-8.4. – sekä mobiilisti että enemmän tai vähemmän stabiilisti omalla osastolla ja foorumiesityksissä. Ilmiöt täyttävät Otavan Opiston toriosaston A5 ja ovat mukana myös Airaksisen Tiinan ja Jordanin Katin foorumiesityksessä Ilmiöpohjainen oppiminen – kun kaikki on mahdollista

Käynnissä olevassa Hyvinvointivaltio-ilmiössä pohditaan opiskelijoiden kanssa politiikan ja kansalaisuuden teemoja. Mitä hyvinvointi tarkoittaa ja miten se voidaan jatkossa rahoittaa? Lähestyvät eduskuntavaalit näkyvät ilmiön keskusteluissa ja blogikirjoituksissa. Keskusteluja voi seurata ja tulla itsekin mukaan hyvinvointivaltiolle omistetussa ryhmässä Ning-ympäristössä. Hyvinvointivaltio-ilmiö jatkuu aktiivisena 22.4.2011 asti. Sen jälkeen ihmetelläänkin sitten jo mistä löytyisi aikataulukorjaamo ja voimavaralataamo. Kevään viimeinen tutkittava ilmiö on nimeltään aika ja energia.

te@ch.us ja Webinar Wednesdays

Nettilukio on partnerina mukana te@ch.us-hankkeessa. Hankkeen partneritapaaminen pidettiin Lontoossa, jossa oli kevät jo ennen hiihtolomia. Suomesta mukana olivat Sari ja Taru. Lontoossa päätettiin mm. workshopin järjestämisestä EDENin konferenssissa juhannusviikolla.
Hankkeen järjestämät webinaarit pyörähtivät tämän vuoden puolella käyntiin. Ensimmäisessä oli aiheena Sloodle ja toisessa Twitter. Tunnelma webinaareissa on ollut kuin Euroviisuissa ikään, sillä osallistujia on ollut Suomen lisäksi ainakin Saksasta, Briteistä, Belgiasta, Kreikasta, Ranskasta, Romaniasta,  Liettuasta ja Unkarista. Niin ja Turusta :) Webinaarien tallenteet voi käydä kurkkaamassa linkkien takaa  myös näin jälkikäteen

Sloodle http://otavanopisto.adobeconnect.com/p44837954/

Twitter http://otavanopisto.adobeconnect.com/p45703824/

2010 – What Really Happened

Ai niin, alkuvuodesta kirjattiin myös oman ja yhteisen muistin virkistämiseksi viime vuoden tolskaamisia muistiin. Siitä muodostui Otavan Opiston nettikoulutuksen toimintakertomus 2010 – What Really Happened

Nettikoulutuksen 2010 – What Really Happened

Perjantaina 1. Huhtikuuta 2011

Opiston nettikoulutuksen kolme instituutiota – nettilukio, nettiperuskoulu ja Internetix-opinnot – ovat saavuttaneet niin korkean iän, että emme enää muista mitä viime vuonna tuli tehtyä. Siksi kirjasimme viime vuoden tapahtumia muistiin. Toivomme, että laatimamme toimintakertomus auttaa meitä peilaamaan omaa tekemistämme ja toimii siten oman työmme kehittämisen välineenä. Lisäksi toivomme, että se avaa yhden uuden ikkunan nettikoulutuksista maailmalle.

Otavan Opiston nettikoulutuksen toimintakertomus 2010 – What Really Happened luettavissa linkin takana. Olkaa hyvät!

2010 – What Really Happened

Nettilukion Earth Hour

Perjantaina 25. Maaliskuuta 2011

Earth Hour -tapahtuma lauantaina 26.3. klo 20.30 – 21:30

Earth Hour on maailmanlaajuinen ilmastotempaus, jossa miljoonat ihmiset sammuttavat valonsa tunniksi samana päivänä.

Katso lisätietoa http://www.earthhour.fi sekä
Earth Hour 2011 Official video http://www.youtube.com/watch?v=r7gLBWQA0L8
Earth Hour 2011: Beyond the Hour http://www.youtube.com/watch?v=8h07ueZM4LU

Nettilukio järjestää oman Earth Hour -tempauksensa verkossa. Haastamme sinut tallentamaan oman Earth Hour -hetkesi valokuvaksi ja jakamaan sen kanssamme. Ota valokuva Earth Hour -tapahtuman aikana ja postita se yhteiseen Nettilukion Earth Hour – blogiin.

Toimi näin:

1. Ota kuva

2. Lähetä se  sähköpostilla osoitteeseen: 665zoziov@tumblr.com

Viestin otsikko tulee kuvatekstiksi. Toista kohtia 1. ja 2. niin monta kertaa kuin haluat :-)

3. Mene osoitteeseen: http://ehmoments.tumblr.com Katso muiden kuvia ja ihastele!

Huomaathan, että kuvapalvelu on avoin blogipalvelu, joten kuka tahansa pääsee katsomaan kuvia.

Voit myös osallistua Twitterissä viestittelemällä Earth Hour tunnelmistasi

1. Kirjaudu omilla tunnuksillasi Twitteriin.
2. Kirjoita tviitti eli viesti ja kirjoita sen loppuun hashtagiksi #ehmoments

#ehmoments-hashtagilla varustetut tviitit näkyvät myös kuvablogissa.

Parasta nettilukion vuodessa 2010

Maanantaina 14. Helmikuuta 2011

parasta vuodessa 2010

Nettilukiolaisten vuoden ensimmäisellä torilla kyseltiin, mikä oli parasta nettilukion kuluneessa vuodessa. Parhauspisteitä saivat ainakin runsas kurssitarjonta, ilmiöt ja motivaatTORI. Juttu jatkui torin jälkeen Muikun keskustelualueella, ja siellä parasta oli opiskelijoiden mukaan mm.
- kursseilla pärjääminen
- omien tavoitteiden saavuttaminen
- tutorina toimiminen
- ryhmäkurssit
- ilmiöt
- Otavassa käyminen ja porukan tapaaminen livenä
- yötori
- kannustava palaute
- Kati!

Opettajien mielestä parasta oli mm. ryhmäkurssien toteutuminen myös nettiperuskoulun puolella, omien ohjattavien valmistuminen ylioppilaiksi ja opiskelijatutortoiminnan käynnistyminen.

Ilmiöistä
Ilmiöpohjaisen oppimisen avoimessa ympäristössä siirryttiin vuoden alussa fanittamisesta ja kiusaamisesta matkailun tulevaisuuteen. Matkailun tulevaisuuus -ilmiötä vetää Hollannista käsin Katariina van Boxtel. Opiskelijoita on mukana matkailualan verkostoyliopistosta, avoimesta yliopistosta, Alppilan lukiosta ja nettilukiosta. Myös Kajaanin ammattikorkeakoulun matkailun ennakointihanke on mukana menossa. Näkökulmia on avattu ja tuotoksia pukkaa ainakin Suomen matkailustrategiasta, virtuaalimatkailusta, perinnematkailusta ja kulttuurimatkailusta. Matkailua myös vastustetaan (vasta)mainoskampanjan avulla.

matkailun_tulevaisuus01 matkailun_tulevaisuus02matkailun_tulevaisuus03

Ilmiömäiset opiskelijamme ovat vuodenvaihteen myötä siirtyneet hakemaan uusia näkökulmia tutkittaviin teemoihin yhä enemmän myös kaunokirjallisuudesta. Kahdessa viimeisimmässä ilmiössä on pyörinyt lukupiiri, jossa luetaan yhdessä sovittuja aiheeseen jollakin tavalla liittyviä kirjoja. Fanittajat ja kiusaajat lukivat Torey Haydenin Pöllöpojan sekä Aino Kontulan Rexi on homo ja opettajat hullui. Cormac McCarthyn Tie-kirja on puolestaan juuri herättänyt vahvoja elämyksiä matkailun tulevaisuuden opiskelijoissa.

laskentapäivä 20.1.2011
Kaikissa Suomen lukioissa lasketaan tammikuun 20. päivä lampaita – eikun opiskelijoita.  Nettilukion virallinen luku tämän vuoden tammikuussa oli 467.

nettikoulutustiimin kehittämistehtävät
Nettikoulutustiimi määritteli itselleen erityisiksi kehittämistehtäviksi

* mobiilioppimisen ja -ohjauksen
* oppijalähtöisyyden kaikessa tekemisessään
* sosiaalisen median paremman hyödyntämisen opetuksessa
* ilmiöpohjaisen opetuksen ja oppimisen sekä
* seuraavan oppimisympäristömme (Muikku III) kehittämisen yhdessä sisältö- ja ratkaisutiimien kanssa.

Näihin teemoihin tiimimme on luvannut pureutua seuraavien kahden vuoden aikana hyödyntämällä OOMY-täydennyskoulutusta ja siihen liittyvää oman talon työpajatarjontaa.

yo-kisat
Kielten kuuntelut tarjoavat helmikuun puolessa välissä paitsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita myös mainion tilaisuuden päästä tapaamaan opiskelijoitamme kasvokkain edes hetkeksi. On aina juhlan paikka, kun saamme edes muutaman opiskelijan paikan päälle Otavaan.

Ylioppilaita ja juhlaa

Keskiviikkona 8. Joulukuuta 2010

Otavan Opiston aikuislukio proudly presents uudet ylioppilaat mallia syksy 2010:

Haapsaari Pirita, Raisio
Halttunen Piia, Kangasniemi
Heinonen Kimmo, Espoo
Helander Heidi, Jyväskylä
Hellgrén Hanne, Karkkila
Huhtaniska Laura, Mikkeli
Lehtimäki Viivi, Nurmijärvi
Murtonen Liisa, Mikkeli
Ruohomaa Antti, Tampere
Tikkakoski Reijo, Mäntsälä
Vahtera Katariina, Espoo

Ylioppilas Heidi Helander puhe lakkiaisissa 3.12.2010

yo_heidi_S2010_pieni

Arvoisa juhlaväki: opettajat, opiskelijat, uudet ylioppilaat ja läheiset, jotka ovat tänään juhlistamassa tätä hienoa päivää!

On aivan uskomatonta seistä tässä ylioppilaslakki päässä. Tietokoneella istuminen ei ole ollut turhaa.

Kaikki alkoi vähän alle kolme vuotta sitten, kun löysin netissä surfaillessani nettilukion. Uteliaisuuteni heräsi, voisiko olla olemassa lukio, jossa voi opiskella milloin haluaa ja missä haluaa, opettajat tukevat, mutta eivät huohota niskaan, voi omassa rauhassa tutkia ja perehtyä asioihin. Kaikki riippuu itsestä.

Olen ollut aina kova matkustelemaan, enkä oikein muutenkaan ole pysynyt yhdessä paikassa kovinkaan kauaa. Opiskelun kannalta tämä on ollut melko vaikea yhtälö ratkaista. Nettilukio oli vastaus ongelmaani. Joten päätin lähteä matkalle, joka olisi varmasti mielenkiintoinen.

Sitten sukelsin Muikun ihmeelliseen maailmaan. Matkani varrella olen kehittynyt oppijana, löytänyt itsestäni uusia puolia ja oppinut organisoimaan aikani ja elämäni niin että kaikki sen eri osat: perhe, työ ja opiskelu ovat tasapainnossa keskenään.

Matkan varrelta löytyy paljon positiivisia muistoja: mukavia keskusteluja Skypessä opettajien kanssa, ryhmäkursseilta löydetyt uudet kaverit, ahaa-elämykset, Action-viikko ja positiiviset kurssipalautteet. Kaikki tämä on myötävaikuttanut jaksamaan eteenpäin.

Matka ei ole aina ollut helppo. Mukaan on mahtunut sekä riemua että epätoivoa. Neljän seinän sisällä opiskelu tuo tullessaan haasteita. Ulkopuolisille on vaikea selittää, että en vain istu konella ja surffaa netissä, vaan lasken matikkaa, kirjoitan runoanalyysia tai nauhoitan englanniksi puhetta ydinvoimasta. Mutta eteenpäin on polskittu ja tässä sitä nyt ollaan. Tukea on kuitenkin aina saanut läheisiltä, mikä on auttanut vaikeiden aikojen läpi.

Haluankin kiittää niitä ihmisiä, jotka ovat jaksaneet ja jaksavat tukea. Haluan rohkaista jokaista uskomaan itseensä ja toteuttamaan unelmiaan. Tulevaisuus on uusia haasteita ja haaveita täynnä, ja tämän suorituksen jälkeen tuntuu siltä, ettei mikään ole mahdotona, jos vaan jaksaa uskoa itseensä.

Kiitos tästä ajasta, ja onnea uusille ja tuleville ylioppilaille!

Nettilukion lokakuussa

Torstaina 28. Lokakuuta 2010

Nettilukion lokakuussa

Ilmiöpohjaisen oppimisen kohteena Nälkä ja jano sekä Ihminen2.0

Syömishäiriöterapeutti Linda Taakala kokosi 21.10. nälästä ja janosta kiinnostuneet lähiopiskelijamme Otavan Opiston juhlasaliin ja etäopiskelijat omien koneidensa äärelle. Linda alusti aiheesta Nälkä itseluottamuksen hallitsijana. Hän puhui syömishäiriöistä, niiden tunnistamisesta, syistä, hoidoista ja myös niistä tervehtymisestä. Lindan esitykselle antoi syvyyttä hänen kertomuksensa omista syömishäiriökokemuksistaan. Luento-osuuden tallenne on nähtävissä linkin takana.

Opiskelijat ovat nälän ja janon kasvaessa valinneet tutkimuskohteitaan ja alkaneet työstää päättötöitään. Tuotoksia on tuloillaan ainakin ravinnon vaikutuksesta terveyteemme, solun nälästä ja janosta sekä terveysvaikutteisista lisäravinteista. Juomapäiväkirjaakin yksi opiskelija pitää.

ihminen2.0

Ihminen2.0 muuttui ihan konkreettisestikin jollei lihaksi niin ainakin raudaksi ja muoviksi Opiston pajassa 15.10. Kuvataiteilija Satu Musakka rakensi pajavieraiden kanssa Opiston saliin kerätystä kaikenlaisesta romppeesta ihmisen tulevia versioita.

Konkretia olikin sitten kauempana 27.10. alkaneessa keskustelussa, jossa filosofi Timo Tiuraniemi vastaili kiperiin kysymyksiin mm. siitä, onko ihmisellä oikeus luoda tunteva olento, jolla on inhimillisiä ominaisuuksia. Utopistisen keskustelun kyynisine kommentteineen voi nähdä ja siihen osallistua ilmiöpohjaisuus-ningin ryhmässä nimeltä ihminen2.0

Torilla

19.10. aiheena oli dialogi verkossa. Minna Vähämäen alustuksen voi käydä kuuntelemassa myös jälkikäteen.

Seuraavalla torilla 2.11. tarjoillaan yo-kirjoituksiin ja tutkintoon liittyvää tietoa. Vaikka syksyn kirjoitusten tuloksia vielä odotellaan, samalla jo valmistaudutaan kevään kirjoituksiin. Ilmoittautuminen seuraaviin kisoihin on marraskuun aikana.

Nettilukio Vilnassa

Nettilukion kolme kattausta (non-stop-kurssit, ryhmäkurssit ja ilmiöpohjainen oppiminen) olivat lokakuun alussa esillä Liettuan Vilnassa pidetyssä verkko-opetuksen konferenssissa. Meiltä oli pyydetty puheenvuoro siitä, miten toteutamme täällä verkko-opetusta ja -oppimista. Nettilukion esityksen pohjalla oleva artikkeli on luettavissa esim. opeblogissa
Myös Liettuan opetusministeriö on nyt saanut kuulla sekä kattauksistamme että muista kujeistamme nettilukiossa.

Taru

Nettilukion syyskuu

Torstaina 23. Syyskuuta 2010

Ilmiömäistä opiskelua syksyllä 2010

Muikku Lontoossa

Muikku Lontoon sykkeessä

Nettilukion oppimisympäristön maskotti Muikku on valloittanut Lontoon neulegraffitin muodossa. Muikku on bongattu ainakin paikallisessa puhelinkioskissa. Nettilukion opiskelija Jenni S yhdisti opiskeluunsa käsityöt, kaupunkien rytmit -ilmiön ja kansalaisvaikuttamisen teemat.

Ihminen2.0

on ihmisen rakentama älykäs koneihminen, joka on jotain enemmän kuin me. Onko se Darth Vader vai Frankensteinin hirviö vai jotain ihmistä ihanampaa? Millaiseksi maailma muuttuu kun Ihminen2.0 tulee mukaan päättämään asioista? Millaiseksi muuttuu nykyihmisen elämä ja asema? Mitä Ihminen2.0 syö? Onko se hän vai hän se?
Ainakin näitä kysymyksiä pohditaan Anita Rubinin ja Sari Jaarasen vetämässä Ihminen2.0-ilmiössä.

Nälkää ja janoa

nähdään aina marraskuun puoleen väliin saakka. Putkosen Hanna ja Airaksisen Tiina esittävät heti alkajaisiksi napakat kysymykset, jotka pistävät miettimään.

  • Mitä sinä syöt ja juot ja miksi?
  • Mistä ruoka ja juoma tulevat?
  • Riittääkö niitä kaikille?

Valvomista

Yo-kisat ovat jälleen täydessä vauhdissa. Syksyn kirjoitukset  tiivistyvät reiluun kolmeen viikkoon kuunteluineen päivineen ja koko puristus on kokelaidemme osalta ohi 4.10. Näinä päivinä opettajat muuten kuuluvat kyselevän  toisiltaan, mihin aikaan kukakin tänään valvoo. Muut ajat sitten kai nukutaan…

Toreilla kirjoja ensimmäisessä ja tanssiaisia toisessa maailmassa

Kuluneen viikon aamutorilla 21.9. puhuttiin kirjoista ja lukemisesta. Torilla saatiin myös kuulla mahdollisuudesta hypätä ilmiöiden kyytiin kaunokirjallisuuden kautta. Torin tietoiskuosuus otettiin talteen.

Kahdella seuraavalla torilla liikutaan Second Lifessa. Ensin saadaan pukeutumisvinkkejä ja sitten päästäänkin jo tanssiaisiin ISL. Samalla pohditaan, miten Second Life voisi tukea oppimista, vai voisiko.

Muikun keskustelualueella

opiskelijat olivat alkaneet listata syitä, joista kannattaa olla onnellinen ja asioita, jotka ärsyttävät. Onnellisuuslistalla on tämän uutiskirjeen kirjoitushetkellä jo 632 asiaa kun taas ärsytyslistalla ainoastaan 134. Uutiskirjeen laatija on tästä painotuksesta onnellinen.

Taru

Nettilukion elokuussa Muikku-paitoja, toisia maailmoja, uusia ihmisiä ja kaupunkien rytmejä

Maanantaina 30. Elokuuta 2010

Nettilukion historian kuumin kesä ei uuvuttanut Muikkua eikä opiskelijoitakaan, sillä opiskelu ja oppiminen jatkui reippaasti läpi koko kesän. Myös uusia opiskelijoita on ilmestynyt nettilukion ovelle kolkuttelemaan elokuun loppua kohden yhä kiivaampaan tahtiin. Viimeiset opetkin ovat jo jättäneet kesälaitumet ja palanneet sorvin ääreen – kuka Otavaan, kuka mihinkin päin Suomea ja maailmaa.

Muikku ui paitaan

Otavan Opiston on nettilukiolaisten toiveesta avannut oman verkkokaupan. Nettilukion oma syysmallisto on nyt julkistettu ja muikkuisia T-paitoja voi tilata verkkokaupasta suoraan kotiin osoitteessa http://otavanopisto.spreadshirt.fi/

Otavan Opisto ISL

Otavan Opiston Second Life -tontin avajaisia vietettiin 20.8.2010. Paikalla oli väkeä runsain määrin ja jokunen nettilukiolainenkin siellä tuli tunnistetuksi.
Nettilukiolaiset saavat lisää opastusta toisen elämän saloihin torilla syyskuun lopussa, ja lokakuun alussa pidetäänkin Opiston tontilla jo nettilukiolaisten tanssiaiset. Torilla ja Muikun keskusteluissa mietitään yhdessä, miten haluaisimme ja voisimme Second Life hyödyntää myös opiskelussa ja oppimisessa.

Nettilukion virtuaalisissa toritapaamisissa treenataan syyskuussa myös kielten yo-kuunteluihin ja mm. jaetaan hyviä kaunokirjallisia lukukokemuksia sekä vinkkejä.

Uusia toimijoita

Kesäkuun rekryseminaari oli hedelmällinen ja sen satoa on päästy nyt syksyllä jo korjaamaan. Uusia opetuksen ja oppimisen polkuja ovat tulleet kanssamme raivaamaan verkkopedagogit Tiina Airaksinen ja Milla Tuominen. Tiina on vahvasti mukana ilmiöissä ja Millan työn painopiste on ilmiöiden lisäksi äidinkielen ohjaamisessa. Verkko-ohjaajamme Eveliina Pöysti on palannut riveihin hoitovapaaltaan ja luotsaa nyt Koposen Heikin vuorotteluvapaan ajan nettiperuskoululinjaa yhdessä Lappalaisen Sannan kanssa.

Kaupunkien rytmit

Kaupunkien rytmit ovat tahdittaneet uuden lukukauden alkua sekä Otavan kampuksella että verkossa. Ilmiön toinen vetäjä Jaakko Lehtonen kirjoittaa ilmiöpohjaisen oppimisen ympäristössä kaupungeista näin:

“Maailman rytmit tulevat kaupungeistä, joissa jo yli puolet maailman asukkaista asuu. Ihmiset, raha, työpaikat ja päätöksenteko keskittyvät kaupunkeihin. Siksi onkin tärkeää pohtia, miten kaupunkimme toimivat meidän ihmisten ja ympäristön hyväksi.

Kaupungit asukkaineen kuluttavat luonnonvaroja yhä hurjemmalla tahdilla ja kiihdyttävät kasvihuonepäästöjen syntyä. Jotta me kaupunkien asukkaat pysyisimme ympäristön ja luonnonvarojemme mitoissa, tulee meidän paneutua yhä tarkemmin siihen, miten elämme ja suunnittelemme arkeamme – yhä useammin kaupungeissa.”

Kansalaisvaikuttaminen näkyy ja tuntuu syksyn ensimmäisessä ilmiössä vahvasti. Vaikuttamisen makuun päästiinkin jo viime viikolla kaupunkilarpin aikana. Larppaajat jalkautuivat Mikkelin kaupungin keskustaan muutamaksi päiväksi ja heidän tekemisensä jäljet näkyvät Kaupungin Syke -nimisessä verkkolehdessä. Larppiporukka koostui lähinnä Otavan Opiston eri linjojen lähiopiskelijoista.

Kaupunkien sykkeen jälkeen ilmiörintamalla tulee nälkä ja jano. Samaan aikaan ihmetellään sitä, millainen mahtaa olla ihminen2.0.

30.8.2010 Taru

Yötoria, ylppäreitä, rekryä ja kesää

Tiistaina 8. Kesäkuuta 2010

Yötorilla

Vietimme tämän lukuvuoden viimeisen toritapaamisen opiskelijoiden kanssa kesäyötä valvoen. Kokoonnuimme virtuaaliseen toripöytäämme iltakymmeneltä ja juttua jatkui pitkälle seuraavan vuorokauden puolelle. Opiskelijatutoreiden vetämä tapaaminen oli rento ja tunnelma tiivis. Ehkä myös epätavallinen ajankohta oli osaltaan vahvistamassa porukkaan kuulumisen tunnetta.

Yo-juhla

Otavan Opiston aikuislukiosta valmistui kevään virallisena lakkiaispäivänä 5.6.2010 yhteensä 25 opiskelijaa. Heistä 21 suoritti urakkansa nettilukion puolella. Yo-juhlaa vietettiin Otavan Opiston juhlasalissa perinteisin menoin. Rehtori puhui mm. ilmiöpohjaisesta oppimisesta, ylioppilaan puheessa kuului vahvasti yhteenkuuluvuuden tunne tuhansien kilometrien välimatkasta huolimatta ja suvivirsi teki kesän yhtä varmasti ja vakuuttavasti kuin joka vuosi. Tänä vuonna avasimme juhlan myös verkkoon, ja juhlatunnelmaan osallistuikin parikymmentä opiskelijaa ja opettajaa eri puolilta Suomea ja Eurooppaa.

Rekrypaja

Otavan Opiston nettikoulutuksen etsintäkuulutus sosiaalisen median taitajista keräsi parikymmentä hakemusta. Ensi viikonlopun (11.-12.6.) pajassa rakennamme oppimisen laboratoriota ja etsimme uusia oppimisen polkuja hakijoiden kanssa. Toiveena on, että viikonlopun jälkeen nettikoulutustiimi on vahvistunut ja saanut lisää resurssia uutta hakevaan oppimistoimintaamme.

Biologian ja maantieteen ope

Lehtori Koponen jää kesäloman jälkeen vuorotteluvapaalle.  Saimme hänen tilalleen biologiaa ja maantiedettä verkossa opettamaan Heli Mikkosen. Heli aloittaa työnsä 1.8.2010

Kesä

Suurin osa nettilukion opettajista lomailee heinäkuussa. Kioskia ei kuitenkaan laiteta kiinni, sillä oppimisympäristömme Muikku ei malta pitää lomaa lainkaan vaan ui lämpimissä vesissä sujuvasti läpi kesän. Nettikoulutustiimistä joku on myös aina paikan päällä palvelemassa sekä uusia että nykyisiä opiskelijoita. Opiskelu tuntuu tosiaan kiinnostavan myös kesällä, sillä esimerkiksi pelkästään viime viikonlopun aikana sisään kolahti 13 uutta hakemusta. Mistä näitä hakijoita oikein tulee? :)

Hyvää, aurinkoista ja kiireetöntä kesää kaikille! Lisää uutisia nettilukiosta luvassa seuraavan kerran elokuussa.

Taru

Ylioppilaaksi Espanjan auringon alla

Perjantaina 4. Kesäkuuta 2010

katja_pulkkinenOtavan Opiston aikuislukiosta valmistui ylioppilaaksi tänä keväänä kaikkiaan 25 opiskelijaa, joista 21 nettilukiosta. Heidän joukossaan lakin painaa päähänsä myös Espanjan Villajoyosassa asuva Katja Pulkkinen.  – Tuntuu niin mahtavalta, etten edes osaa selittää. Ylioppilaskirjoitukset kotona oppineelle olivat aika kova pala, mutta läpi menivät ja vielä ihan hyvin tuloksin! Olen todella ylpeä itsestäni, hän myhäilee.

Katja Pulkkinen lähti Espanjaan kesätöihin yksitoista vuotta sitten ja on edelleen samalla matkalla. Lukio-opinnot jäivät aikanaan Suomessa kesken, mutta Espanjan työllisyystilanne ja kehno palkkataso palauttivat opintojen loppuun suorittamisen takaisin mieleen. Nettilukio löytyi sattumalta netissä surffaillessa.
– Hain mahdollisuutta suorittaa lukion kotoa ja ulkomailta käsin. Espanjassa minun olisi ollut hankalaa osallistua paikalliseen lukioon pienten lasteni takia. Lisäksi minulla oli jo aika läjä kursseja suoritettuna vanhastaan. Muissa Suomen lukioissa, joissa oli nettitarjontaa, oli myös pakollisia läsnäoloja. Se olisi tullut minulle älyttömän kalliiksi lentolippuineen.

Katja kertoo, että hänen oli helppoa löytää aikaa opintojen tekemiseen, sillä hän suhtautui opiskeluun kuin työhön.
– Päätin jo aloittaessani, että tämä on se, mitä tulen tekemään suurimman osan päivästä. Muut asiat, kuten siivoaminen, jäivät kyllä ihan taka-alalle koko vuodeksi!
Tyypillisesti opiskeluun meni neljästä kuuteen tuntia, kuutena päivänä viikossa. Ylioppilaskokeisiin valmistautuessa päivät venyivät helposti kymmentuntisiksikin.
– Jokainen kurssi, jonka sain päätökseen, oli yhtä juhlaa. Ja jos vielä sattui tulemaan hyvä numero, siitä tuli niin hyvä mieli, että jaksoi jatkaa.


Ryhmäkurssien etäluennot parasta

Nettilukiossa on tarjolla itsenäisesti suoritettavien kurssien lisäksi ryhmäkursseja, joissa on tarkemmin rajattu aikataulu ja osassa myös etäluentoja. Katja Pulkkisen mielestä etäopiskelussa olivat parasta juuri ryhmäkurssien etäluennot ja se, että oman lukujärjestyksensä sai suunnitella itse. Myös itsenäinen tiedonhaku edisti hänen mielestään oppimista.
– Oman kokemukseni perusteella matematiikka sopii vallan mainiosti etäopiskeluun. Tähän vaikuttivat suuresti ryhmäkurssit ja Connect Pro -tunnit. Myös äidinkieli oli mukavaa, koska kirjoista ja kirjoittamisesta saa jotain irti, vaikka onkin yksin kotona.
– Vaikeinta oli ehkä historian opiskelu, josta tuli itsekseen opiskellessa älyttömän tylsää. Olin aina pitänyt historiasta, kunnes jouduin kahlaamaan kirjoja läpi ja tekemään puolipakolla esseitä.

Nettilukiossa asiointi opettajien ja muiden opiskelijoiden kanssa tapahtuu pääasiassa sähköpostitse tai Muikku-oppimisympäristön keskustelualueilla.
– Muikun keskustelupalstoilla on mahtavaa porukkaa ja mielenkiintoisia keskusteluja. Otavassa käydessä tapasin vihdoin ilokseni tuttuja esimerkiksi matematiikan ryhmäkursseilta. Se oli mahtavaa!
Vaikka opinnot ovat nyt takana, Katja myöntää edelleen vierailevansa Muikussa lähes päivittäin.
– Pakko kurkkia, mitä opiskelukavereille kuuluu, hän hymyilee.
Ylioppilasjuhlien jälkeen on tarkoitus kuitenkin suunnata jo kohti uusia haasteita. Hänen tavoitteenaan on päästä lukemaan kauppatieteitä Alicanten yliopistoon.
– Kahden viikon päästä täällä Espanjassa alkaa yliopiston hakuaika. Toivon saavani todistukset käännätettyä ja virallistettua ennen sitä.

teksti: Nina Kurki
kuva: Lasse Lindström